Zombie

[Rain Savage]

Fey selitti jotain sekavaa toisesta diagnoosiloitsusta, enkä voinut sanoa että olisin siitä paljoakaan ymmärtänyt. Se ei toki tietenkään johtunut siitä, että olisin ollut tyhmä! Minä nyt vain en sattunut olemaan parantaja enkä myöskään skarpeimmassa mahdollisessa kunnossa keskittyäkseni kuuntelemaan. ”Aha”, tyydyin vastaamaan. En edelleenkään suunnitellut mitään sairaalasiipeen majoittumista, mutta ihan miten vaan.

Sitten Fey yllättäen ojensi minulle banaania. ”Häh?” Otin pitkulaisen hedelmän vastaan, mutta kurtistin sille kulmiani ja irvistin pienesti. Miksi hitossa minun muka pitäisi syödä joku ällömakea hedelmä sitten kun voisin? ”Miten olisi huomenna puoliltapäivin...” Mutisin ja tungin banaanin vyöhöni, kun se ei muuallekaan mahtunut. En oikeastaan ajatellut syöväni sitä. Seuraavaksi professori kysyi, mitä olin juonut, ja selitti jotain haavoista jotka eivät näkyneet. Kohotin toista kulmaani epäuskoisena. Olin varma etten tosiaankaan ollut iskenyt itseäni vahingossa mahaan sillä kirouksella. Haava olisi kyllä silloin tullut ihoon eikä sisäpuolelle. ”Melkein pullollisen vodkaa kai, eikä haavoja ole enempää”, tuhahdin. ”Jatketaan matkaa!” Ilmoitin sitten ja nousin seisomaan hieman varoen mutta tarmokkaasti. En minä kyllä edelleenkään hyvin voinut mutta halusin jo sinne petiin. Ei koko päivää tässäkään voinut istua.

[Deborah Samatha Fey]

Oppilas pisti hedelmän pois ja Fey katseli häntä yhä huolissaan. Ainakin Savage vaikutti nyt voivan taas istua ja puhua rauhassa. Sitten neiti pudottikin pommin ja kertoi juoneensa pullon votkaa. Fey tyrskäytti teensä eteensä. "Anteeksi kuinka? "

Savage nousi ja lähti koululle päin ja Fey heilautti nopeasti teekupit pois ja rynni perään. Kokonaisen pullon juominen oli äärimmäisen vaarallista, saattoi aiheuttaa peruuttamattomia maksavaurioita, mutta olla myös tappavaa. Ihme oli, että Savage oli edes pystynyt juomaan koko pullon ilman oksentamista välissä... hänellä oli varmasti paha alkoholimyrkytys. Oliko hän sekava? Ihme ettei hän ollut sammunut, mutta toisaalta, mistä Fey sen tiesi? Hänhän oli vasta tavannut oppilaan. Ainakin hän tarvitsisi huomattavasti tarkempaa hoitoa, tähän ei inkiväärit riittäisi.

Fey tuijotti Savagen selkää. Pitäisi ilmoittaa tuon vanhemmille. Tämä ei voinut olla ensimmäinen kerta, muuten se olisi ollut kenties kohtalokas. Huolestuttavaa käyttäytymistä.

[Rain Savage]

Katsoin Feytä ihmetellen, kun tuo purskautti teet ulos suustaan. Ai mitä? Ei tainnut professorin päässä olla kaikki kotitontut paikalla, siltä se minusta vaikutti. En siis vastannut mitään vaan päätin lähteä jo jatkamaan matkaa koululle päin.

Kävellessäni minulle tuli varsin nopeasti sellainen tunne, että minua tarkkailtiin intensiivisesti. Vilkaisin taakseni hieman varuillaan. Fey se vain edelleen minua seurasi mutta toljotti kummallisesti. Mikä ihme tuohon muoriin oli mennyt? Enhän minä ollut sanonut mitään outoa. Paitsi... Oliko melkein pullo vodkaa... aika paljon alkoholia? Voi peikon räkä! Kyllä se varmasti oli, jos olit 18-vuotias tyttö tai ainakin vaikutit sellaiselta! En ollut edes tajunnut. Olinhan tottunut olemaan huomattavan pitkä ja toleranssikin oli ollut varmaan taivaissa ainakin harjoituksen määrästä päätellen. Ja tämän päivän olosta päätellen ei välttämättä ollut enää... Mutta en minä siitä ollut huolissani vaan Feyn reaktiosta. Vauhkosta olemuksesta päätellen tuo aikoisi suunnilleen sitoa minut sairaalasiiven sänkyyn ja suunnitteli takuulla jotain alkoholin ongelmakäyttöön puuttumista. Pitäisi keksiä jotakin.

”Öö tota... En mä tarkemmin ajatellen ole voinut läheskään sitä koko pulloa juoda! Kun en nyt varsinaisesti kyllä muista, että olisin sen tyhjentänyt, ja aika ison osan kaadoin haavoihin desinfiointii varten...” Nyt kun mietin, niin tottahan se oli. Ei minulla ollut mitään muistikuvaa tyhjästä pullosta saati sitten mihin olin sen jättänyt. Toivottavasti en ainakaan keskelle käytävää. Olin ollut koko yön yksin, joten ei ollut kyllä mitään käsitystä siitä, olinko menettänyt muistini täysin ja kuinka pitkäksi aikaa. Tai ainakin toivottavasti olin ollut yksin. Jos en muistanut kaikkea, niin oli saattanut tapahtua melkein mitä tahansa! Ehkä olin sittenkin sammunut hetkeksi jonnekin, pussannut hämäävästi Noahia muistuttavaa muotokuvaa, purjonnut haarniskan sisään... Tai en kai nyt sentään? Varmasti olin vain kävellyt puolikoomassa pimeässä ja pudottanut sen pullon johonkin roskakoriin.

Hetken mielijohteesta otin sen banaanin vyöltä ja avasin sen ja aloin mussuttaa. ”Mmm... vhyvääh!” Väitin suu täynnä kuin hamsterin posket ja näytin Feylle peukkua. Katso nyt, olen täysin kunnossa! Mulla on jo ruokahalua ja syön banaania!! Paitsi oikeasti se tukehduttava mössö suussani oli tietysti pahaa, imelää, kamalaa, ällöttävää! Silmäkulmiin kihosi vettä, kun pakotin itseni nielemään ja yritin saada henkeä. Yskin ja hakkasin rintaani, mutta sain kuin sainkin jo puolet banaanista menemään alas asti. Haukkasin silti itsepäisesti toisen palan. En aikonut hävitä hedelmälle!