Kirjoittaja Maurice Poulin » 30 Heinä 2014, 20:52
Maurice hämmästyy hieman saamaansa kirjettä, sillä alkujaan hän oli suunnitellut saavansa jonkun kaunokaisen rinnalleen tanssiaisiin. Hän ei kuitenkaan ollut keksinyt, kenet pyytäisi ja oli ajatellut ratkaista asian junassa matkalla kouluun. Ei siinä, että Ronjassa mitään vikaa oli, sillä he tulivat ihan hyvin toimeen ja Ronjan kanssa oli Mauricen mielestä mukava viettää aikaa. Hän oli vain kuvitellut saavansa jonkun kauniin ja ihmetystä herättävän kaunokaisen seurakseen.
Hetken pohdittuaan ja tilannetta arvioituaan, Maurice päätyy seuraavanlaiseen vastauskirjeeseen:
Hei Ronja,
Kesäni on mennyt oikein mainiosti työharjoittelussa ministeriössä. Harjoitteluni jatkuu aina koulun alkuun asti, enkä ole vielä ehtinyt kunnolla suunnittelemaan osaani koulun juhlissa. Lähden erittäin mielelläni pariksesi tanssiaisiin ja uskon meidän kahden tekevän vaikutuksen muuhun koulun väkeen. Minkä väriseen juhlakaapuun olet pukeutumassa? Tiedon pohjalta hankin sopivan juhlakaavun itselleni.
Nähdään elokuussa!
Maurice