Huhtikuun haaste: Valokuva-albumi

Ajatuseula on taikaesine, johon voidaan tallentaa ajatuksia ja muistoja. Se on kivinen ja matala allas, jonka reunoja kiertää outoja riimuja ja merkkejä. Ajatuseulaan talletetut muistot ja ajatukset muodostavat kirkkaan ja alati pyörteilevän muistiaineen, joka muistuttaa valkeahkoa hopeaa tai nestemäistä valoa. Ajatusseula toimii arkistona edellisten vuosien kuukauden haasteille.

Huhtikuun haaste: Valokuva-albumi

ViestiKirjoittaja Michael Evans » 05 Huhti 2015, 12:52

Kuukauden haaste on kuukauden alussa julkaistava tehtävä, jonka suorittamalla saa tupapisteitä. Tehtäviä on laidasta laitaan, ja useimmiten ne liittyvät roolipelaamiseen tai taikamaailmaan. Tehtävä tulee suorittaa kyseisen kuukauden aikana saadakseen tupapisteet.

Tämänkertaisena haasteena on koota hahmolle oma valokuva-albumi. Valokuva-albumista löytyy kuvia hahmolle tärkeistä henkilöistä, paikoista ja tapahtumista. Jokaiseen kuvaan kuuluu tietenkin myös lyhyt selostus. Kerää netistä kuvia tai valokuvaa/piirrä niitä itse ja laita ne hahmosi alueelle omaan ketjuunsa.

Osallistumisaika: 5.4.-1.5.2015
Pisteytys: 1p /kuva, kuitenkin pisteitä saa vain niistä kuvista, joita varten on kirjoitettu kuvateksti.

Ilmoita albumisi osoite tähän artikkeliin viimeistään 1.5., niin Mila tai Kata käy pisteyttämässä sen.
Hoitaa pientä lasta, eikä oikeastaan ehdi foorumille asti kuin satunnaisesti.

Koulun rehtori ja muodonmuutosten opettaja. Ylläpitotiimin pääjehu. Korpinkynsi, joka lähti maailmalle oppimaan kaiken muodonmuutoksista. Kangistettu joulukuun alussa, eikä osallistu peleihin.
(Kuva: http://avatars.jurko.net)

Katan hahmot: rehtori Michael Evans, jatko-opiskelija Maurice Poulin ja kummitus Baudouin Cornett.
Avatar
Michael Evans
Ylläpitäjä
 
Viestit: 395
Liittynyt: 23 Elo 2013, 19:20
Opetettava aine: Numerologia

Re: Huhtikuun haaste: Valokuva-albumi

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 01 Kesä 2015, 12:31

Huhtikuun haasteeseen ei ollut osanottajia, joten pisteitä ei jaeta. Katsotaan toteutettaisiinko tämä haaste uudelleen joskus myöhemmin.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Ajatuseula

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron