Helmikuun haaste: laulun sanoitus
Kuukauden haaste on kuukauden alussa julkaistava tehtävä, jonka suorittamalla saa tupapisteitä. Tehtäviä on laidasta laitaan, ja useimmiten ne liittyvät roolipelaamiseen tai taikamaailmaan. Tehtävä tulee suorittaa kyseisen kuukauden aikana saadakseen tupapisteet.
Helmikuun haasteena on keksiä uudet sanat jo valmiiksi oleville musiikkikappaleille. Uudet sanat tulee muuttaa Taikakoulu Châteaun maailmaan sopiviksi. Ne voi esimerkiksi kertoa hahmoista tai ylipäätään taikamaailmasta. Kappale, jonka sanoittaa uusiksi, on vapaavalintainen. Se voi olla esimerkiksi lastenlaulu, listahitti, virsi, joululaulu tai jotain ihan muuta. Kappale voi olla minkä pituinen tahansa (kuitenkin vähintään muutama virke), ja voit sanoittaa sen täysin uusiksi, tai niin, että muutat vain yksittäisiä sanoja (kuten minä olen alempana tehnyt).
Haasteeseen osallistumisesta saa 7 tupapistettä / hahmo, eli jokaisella hahmolla voit osallistua kerran (saa toki keksiä lisääkin sanoituksia, mutta vain yhdet sanoitukset palkitaan). Kaikki hahmot ovat tervetulleita vastaamaan!
Jos et millään keksi, minkä kappeleen voisit sanoittaa uudelleen, tässä on muutama linkkivinkki:
Tässä minun esimerkkini ensimmäisenä:
Osallistumisaika: 10.2.-28.2.2015
Pisteytys: 7 p / hahmo
Tervetuloa avaamaan sanainen arkkusi!

- http://www.jalam.org/lastenlauluja.htm
- http://www.tamus.net/laulut.htm
- http://www.suomalainenjoulu.fi/joulun-perinteet/joululaulut
- http://lyrics.fi/.all
- http://peda.net/veraja/ylitornio/eskarit/vesselit/lauluja_ja_loruja
- http://www.phpoint.fi/ulrikaj/bookshelf/koululauluja2.htm
Tässä minun esimerkkini ensimmäisenä:
Mila Molina (Täti Monika)
On meillä hauska ope,
tuo Mila Molina.
Kun Mila menee torille,
on näky kamala.
Kas näin heiluu (noidan)hattu,
ja (noidan)hattu heiluu näin.
Ja näin heiluu (noidan)hattu,
ja (noidan)hattu heiluu näin.
On meillä hauska ope,
tuo Mila Molina.
Kun Mila menee torille,
on näky kamala.
Kas näin heiluu sauva,
ja sauva heiluu näin.
Ja näin heiluu sauva,
ja sauva heiluu näin.
On meillä hauska ope,
tuo Mila Molina.
Kun Mila menee torille,
on näky kamala.
Kas näin heiluu viitta,
ja viitta heiluu näin.
Ja näin heiluu viitta,
ja viitta heiluu näin.
On meillä hauska ope,
tuo Mila Molina.
Kun Mila menee torille,
on näky kamala.
Kas näin heiluu kaapu,
ja kaapu heiluu näin.
Ja näin heiluu kaapu,
ja kaapu heiluu näin.
On meillä hauska ope,
tuo Mila Molina.
Kun Mila menee torille,
on näky kamala.
Kas näin heiluu peppu,
ja peppu heiluu näin.
Ja näin heiluu peppu,
ja peppu heiluu näin.
Osallistumisaika: 10.2.-28.2.2015
Pisteytys: 7 p / hahmo
Tervetuloa avaamaan sanainen arkkusi!