Sivu 1/1

Kesäkuun haaste: Suunnittele hahmosi koti [2018]

ViestiLähetetty: 03 Kesä 2018, 18:25
Kirjoittaja Alain Astier
Kuukauden haaste on jokaisen kuukauden alussa julkaistava tehtävä, jonka suorittamalla saa tupapisteitä. Tehtäviä on laidasta laitaan, mutta useimmiten ne liittyvät roolipelaamiseen tai taikamaailmaan. Jokainen tehtävä tulee suorittaa kyseisen kuukauden aikana saadakseen tupapisteet.

Kuu vaihtui kesäkuuksi, minkä vuoksi voisikin väittää kesän olevan täällä! Taikakoulu Châteaussa oppilaat ja henkilökunta kirmaavat kukin omalle kesälaitumelleen kesäkuun viimeisenä päivänä. Jotta kesäloman kirmailu onnistuisi paremmin, on hyvä olla perillä sen määränpäästä.

Kesäkuun haasteena on suunnitella hahmosi kotia. Ei haittaa, jollet ole aiemmin sitä kovinkaan paljon pohtinut, sillä kun alkaa ideoimaan, niin kyllä sieltä jostain jonkinlaisia selviä ajatuksia ja linjoja nousee. Mikäli olet jo aiemmin hahmosi kodista foorumille erikseen kirjoittanut, niin nyt on hyvä aika tarkentaa, vaihtaa vähän painopistettä tai ottaa askel niitä huoneita kohti, joissa ei ole aiemmin käynyt!

Kun haasteen tehtävänantona on ylimalkainen ’suunnittele hahmosi koti’, voit itse valita mitä kerrot, miten kerrot ja mitä jätät kertomatta. Kodin pohjapiirustus, arkkitehtuuriset faktat, kiinteistönvälittäjän näkemys kodista, hahmosi oman huoneen kirjallinen kuvaus tai kuva, jossa hahmosi istuu keittiössä – ovat kaikki varsin sopivia tapoja hyödyntää haastetta. Omat toteutustavat ja -muodot ovat tervetulleita, kunhan tuotoksesi jollain tapaa käsittelee hahmosi kotia!

Osallistumisaika: Kesäkuu 2018
Pisteytys: 10p

Haasteosallistumiset voi tuttuun tapaan palauttaa vastaamalla tähän keskusteluun tai vaihtoehtoisesti tarjoamalla linkin muualla foorumilla olevaan haasteosallistumiseesi. Jos sinulla on useampi hahmo, voit osallistua tähänkin haasteeseen vaikka niillä kaikilla.

Vain kesäkuun aikana julkaistut* kotisuunnittelun tuotokset otetaan hyvillä mielin vastaan. :D
Jos haasteeseen liittyen tulee jotain kysyttävää/jotain on epäselvää, niin minut tavoittaa parhaiten yksityisviestitse!

Oikein mukavaa kesää~


(*Jos olet jo aiemmin jotain hahmosi kotiin liittyvää julkaissut foorumille, voit halutessasi tarttua haasteeseen vähän eri näkökulmasta, tarkentaa sitä tai tehdä mitä haluat. Mitä ikinä teetkään, älä mieluusti muokkaile haasteosallistumista ennen kesäkuuta julkaistuun viestiin, jos sinun on tarkoitus osallistua sillä tähän haasteeseen. :D )

Re: Kesäkuun haaste: Suunnittele hahmosi koti [2018]

ViestiLähetetty: 04 Kesä 2018, 16:14
Kirjoittaja Ruth Rousseau
Tässä minun osallistumiseni.

Re: Kesäkuun haaste: Suunnittele hahmosi koti [2018]

ViestiLähetetty: 07 Kesä 2018, 19:25
Kirjoittaja Natrix Goldenrod
Natin osallistuminen löytyy täältä.

Re: Kesäkuun haaste: Suunnittele hahmosi koti [2018]

ViestiLähetetty: 10 Kesä 2018, 19:33
Kirjoittaja Andrea Drake
Andin osallistuminen löytyy täältä

(Lupaamani kuvat kyllä jäi nyt odottamaan piirtelyään joskus hamassa tulevaisuudessa :'D)

Re: Kesäkuun haaste: Suunnittele hahmosi koti [2018]

ViestiLähetetty: 20 Kesä 2018, 19:12
Kirjoittaja Matthias Frankowski
//En tehnyt mainittavan arvoista faktatarkistusta esittelystä, joten ristiriitaisuudet sallittakoon tarkistuksen puutteeseen vedoten..

Olen aina ajatellut Frankowskien asuvan monikerroksisessa omakotitalossa. Ääriviivoiltaan ehkä vähän sitä noitien ja velhojen tornimaismaista linnaa muistuttavaa. En ihan tiedä mistä tämä ääriviivamielikuva on peräisin, mutta ihan omakotitalo, jossa on ainakin yksi torni. Ehkä vähän kapeampi, ei niin laajalle levittyvä asumus. Enemmänkin ylöspäin levittyvä.

Kuinka ollakaan Matthias on viettänyt siellä koko eliniästään enemmän tai vähemmän. Luulen, että rakennus ei ole lähellä muuta taika-asumusaluetta tai ainakin jotenkin he ovat tehneet näitä puolentunnin matkoja jästilähiön leikkipuistoon. Taloa ympäröi kuitenkin oma pihamaa, jolla voi kirmailla. Grillikin on jossain ulkona kesää odottamassa.

Suvun ollessa puolittain puunveistäjän jälkeläisiä oletan kodissa olevan myös puisia huonekaluja. Vähän koristeellisempia, kookkaampia. Frankowskit eivät ole taloudellisten vaikeuksien keskiössä, mutta en usko heillä kuitenkaan olevan ylenpalttisesti kaikkea. Koriste-esineiden määrän en luulisi olevan kovin runsas. Seinillä on oletettavasti paljon kehystettyjä valokuvia ja ehkä pari maalaustakin. Hyllyköissä asujiensa mieltymyksiä ja harrastuneisuutta kuvaavia elementtejä, jästikirjallisuutta ja vanhoja valokuva-aparaatteja. Eli vanhempien mukaan siis. Yhteisvalokuvia koko perheestä on varmaan myös, ja voin kuvitella nurkkiin korkeat lattiavalaisimet.

Väreistä miellän eritoten puiset sävyt tähän kotiin. Muutenkin luulen talon henkäilevän värimaailmansa puolelta hillittyä: kirsikkaa, pähkinää, tammea. Vaaleata on ehkä kylpyhuoneessa ja keittiössä jonkin verran enemmän, mutta muuten vähän pihlajaa ja leppää.

Matthiaksella on oletetusti oma huone. En vain oikein tiedä minkälainen se on. Kyllä hän on siellä aikaa viettänyt, mutta kun enemmän olen silti minämuodossa hänellä pelannut, jäävät tällaiset tutut paikat ja tilat sinällään vähemmälle huomiolle. Kun jo tuntee paikan ja tietää missä mikäkin on, ei siihen kirjoittaessa jää enemmän miettimään tai edes jäsentelemään. Ellei siellä jotain suurempaa eroa ole. En edes osaa sanoa onko ovessa lukkoa vai ei. Nuorempana hän ei kuitenkaan paljon aikaansa huoneessaan viettänyt ja nykyaikana se on varmaan vaihtelevaa. Olen vahvasti sitä mieltä, että sänky on pituussuunnanmukaisesti huoneen yhtä seinää vasten. Mitenkään erityisen sisustushenkinen ja omanlaisen leimansa asettaja Matthias ei ole. Luulen kuitenkin hänen pitävän oman ikkunallisen huoneensa siistinä, koska se on näitä asioita, joiden avulla hän voi kiittää vanhempiaan kaikesta mitä he ovatkaan hänelle tehneet.

Re: Kesäkuun haaste: Suunnittele hahmosi koti [2018]

ViestiLähetetty: 01 Heinä 2018, 10:32
Kirjoittaja Alain Astier
Hei, kiitos haasteosallistumistanne!
Tulette kaikki saamaan siitä 10 tupapistettä, (joskin saatoin itsekin jo vahingossa väännellä rautalangasta kotia, hups).