Elokuun haaste: Unelma [2017]

Ajatuseula on taikaesine, johon voidaan tallentaa ajatuksia ja muistoja. Se on kivinen ja matala allas, jonka reunoja kiertää outoja riimuja ja merkkejä. Ajatuseulaan talletetut muistot ja ajatukset muodostavat kirkkaan ja alati pyörteilevän muistiaineen, joka muistuttaa valkeahkoa hopeaa tai nestemäistä valoa. Ajatusseula toimii arkistona edellisten vuosien kuukauden haasteille.

Elokuun haaste: Unelma [2017]

ViestiKirjoittaja Cyan Grenier » 04 Elo 2017, 14:22

Kuukauden haaste on jokaisen kuukauden alussa julkaistava tehtävä, jonka suorittamalla saa tupapisteitä. Tehtäviä on laidasta laitaan, mutta useimmiten ne liittyvät roolipelaamiseen tai taikamaailmaan. Jokainen tehtävä tulee suorittaa kyseisen kuukauden aikana saadakseen tupapisteet.

Elokuun haasteena on kertoa hahmon unelmasta. Kyseessä voi olla esimerkiksi unelma-ammatti, jokin saavutus, ihmissuhteisiin liittyvä haave tai vaikkapa oma lemmikkieläin.

Mistä sinun hahmosi unelmoi ja miksi? Kuinka unelma sai alkunsa? Uskooko hän haaveensa toteutuvan jonakin päivänä? Täytyykö unelman eteen tehdä kovasti töitä, vai riippuuko se muista asioista ja ihmisistä, voiko unelma toteutua? Vai haaveileeko hahmosi kenties jostakin täysin mahdottomasta? Halutessasi voit kirjoittaa myös useammasta kuin yhdestä unelmasta.

Osallistumisaika: elokuu 2017
Pisteytys: 10 p


Kirjoita hahmosi unelmasta ja lähetä se vastauksena tähän topiciin. Jos sinulla on useampi hahmo, voit osallistua tähän haasteeseen halutessasi vaikka niillä kaikilla. Hahmo, jonka tunnuksilla olet vastannut, saa pisteet tästä haasteesta.
If you obey all the rules, you miss all the fun

Cyan Grenier, villi kolmasluokkalainen Serpentard
+ Natrix Goldenrod, Reichard Lesauvage/ Rain Savage & Alís Jónsdóttir
Avatar
Cyan Grenier
Oppilas
 
Viestit: 179
Liittynyt: 02 Helmi 2017, 23:22
Tupa: Serpentard

Re: Elokuun haaste: Unelma [2017]

ViestiKirjoittaja Harold Stokes » 04 Elo 2017, 21:11

Minulla on monta unelmaa. Haluaisin esimerkiksi olla rocktähti ja esiintyä suurilla lavoilla hurjan suurille ihmismassoille. Haluaisin myös kissan (tai pari) lemmiksisi. Isoin unelmistani on ehkä olla onnellinen ja tulla hyvin toimeen ja nauttia elämästä.
Harold Stokes, yleensä iloinen, mutta joskus näsäviisaskin. Ja erittäin kohtelias ja ystävällinen. Paitsi ärsyyntyneenä. Ei kannata ärsyttää.
Avatar
Harold Stokes
Oppilas
 
Viestit: 46
Liittynyt: 03 Elo 2017, 16:07
Tupa: Serpentard

Re: Elokuun haaste: Unelma [2017]

ViestiKirjoittaja Natrix Goldenrod » 04 Elo 2017, 23:58

Hmm... No tuota minä unelmoin siitä, että meillä orpokodissa olisi useammin pannukakkua. Pidän siitä kovasti. Tosin niin monista muistakin kakuista. Oikeastaan toivoisin vain, että jälkiruokaa olisi useammin. Myös kesäisin siis, sillä koulussa minun kyllä toki kelpaa olla ruoan puolesta.

Niin tai jos kyseessä on jokin isompi unelma, niin silloin tahtoisin olla todella rikas. Voisin asua jossakin mukavassa paikassa missä on aina kesä ja palvelijoita hoitamassa kaikki työt.

Ja toivottavasti tämä ei nyt ole liian noloa myöntää, mutta tiedättekö ne maalaukset, missä joku makaa pehmeillä tyynyillä ja vastaavilla ja kauniit neidot tarjoilevat viinirypäleitä? Ne ovat tavallaan kovin miellyttävän näköisiä ja noin... Enkä nyt tarkoita että tauluksi seinälle, heh.

Tyttöystäväkin olisi mukava.
There are two sides to every pancake

Natrix Goldenrod, Cerfeur
+ Rain Savage
Natrix Goldenrod
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 164
Liittynyt: 28 Maalis 2017, 16:16
Tupa: Cerfeur

Re: Elokuun haaste: Unelma [2017]

ViestiKirjoittaja Greta Glaris » 06 Elo 2017, 09:39

Hmm... Greta haaveilee taikaeläimien saamisesta, eniten yksisarvisen saamisesta. Ja hyvästä koulu menestyksestä.
Greta
Avatar
Greta Glaris
Oppilas
 
Viestit: 76
Liittynyt: 04 Tammi 2017, 12:43
Paikkakunta: Pariisi
Tupa: Pouffsouffle

Re: Elokuun haaste: Unelma [2017]

ViestiKirjoittaja Teb Nee » 08 Elo 2017, 16:24

Minun unelmani on, että äiti eläisi ikuisesti minun kanssa, ja ettei meidän tarvitsisi muuttaa ikinä pois. Ja unelmoin myös siitä, että joku korkea-arvoinen ministeriön työntekijä kuuntelisi ja uskoisi minua ja tekisi jotain maailman vääryyksille, kuten höpöttäluumujen väärinkasvatukselle.
Ja mikä olisi vielä mahtavampaa? Se, että tekisin sen itse. Että maailma olisi lentäville nauriille, höpöttäjäluumuille ja teddykarhuille hieman parempi paikka.
Teb Nee
Oppilas
 
Viestit: 11
Liittynyt: 04 Kesä 2017, 17:43

Re: Elokuun haaste: Unelma [2017]

ViestiKirjoittaja Theodore Snape » 12 Elo 2017, 23:25

Hetken mietittyäni tulin siihen tulokseen, että oma suurin unelmani tällä hetkellä on aurorin ammatti. Haluan ammatin, joka antaa mahdollisuuksia edetä sekä menestyä. Olen aina ollut kunnianhimoinen, todennäköisesti tulen aina olemaankin. En tiedä, mikä tuossa ammatissa niin viehättää, mutta olen valmis tekemään töitä sen eteen. Minulla on vielä monta vuotta koulua edessä, joten yritän olla stressaamatta ammatin takia tässä vaiheessa, mutta haluan silti pitää haaveeni sekä tavoitteeni mielessä kouluvuosien kuluessa. Yritänkin jatkossa oppia mahdollisimman paljon taitoja, joista saattaisin tuossa ammatissa hyötyä.

Toinen hieman pienempi unelma (tai en nyt tiedä onko tämä loppujen lopuksi niin pieni) olisi feeniks-linnun omistaminen. Luin niistä yksi päivä kirjasta nimeltä Taikaotukset, jonka löysin isäni kirjahyllystä. Nuo linnut ovat todella mielenkiintoisia ja haluaisin oppia niistä enemmän, ehkä löydän koulun alettua Châteaun kirjaston hyllyistä lisää aihetta käsitteleviä kirjoja. Tuollaisen linnun omistaminen olisi vain niin hienoa!
Theodore Snape
Oppilas
 
Viestit: 137
Liittynyt: 12 Elo 2017, 20:06
Paikkakunta: Riquewihr, Ranska
Tupa: Serpentard

Re: Elokuun haaste: Unelma [2017]

ViestiKirjoittaja Cyan Grenier » 13 Elo 2017, 00:11

Mulla on paljon unelmia! Ensimmäiseksi haluan lohikäärmeen, unkarilaisen sarvipyrstön. Kasvattaisin sen munasta asti itse. Ja kouluttaisin myös, niin että se sitten aikuisena tottelisi mua, ja voisin lentää sen selässä.

Haluaisin myös olla hyvä luudalla lentäjä, tulla tähtipelaajaks koulun huispausjoukkeessa ja että Serpentard voittaisi huispauspokaalin ja tupapokaalin joka vuosi. Ja että mä saisin tosi hyviä arvosanoja kaikista aineista, pelkkiä upeita, niin että mun siskolta putoaa leuka!

Ja haluan aikuisena jonkun todella siistin ammatin. Niinkuin lohikäärmeen kesyttäjä, kuuluisan rockbändin laulaja, ammattihuispaaja tai joku mestaririkollinen. Niin tai tosi taitava pimeydenvelho! En oikeen tiedä vielä, mikä ois paras, mut onhan tässä aikaa miettiä.

Voisin kans opetella soittamaan jotain. Ehkä rumpuja! Mutta en voi soittaa rumpuja ja laulaa samaan aikaan... Sähkökitara! Joo, haluan soittaa sellasta. Tai eikun velhojen sähkökitaraa tietty... sit siinä ei olis sitä sähköä vaan taikaa, kai.

Tahtoisin myös olla tosi suosittu ja ihailtu. Kaikki pitäis musta ja haluais olla mun ystäviä. Ja tekis niin kuin mä haluan. Unelmoin myös siitä, että voisin itse päättää kaikesta, eikä kukaan enää määräilis mua. Tekisin mitä lystään ja pitäisin hauskaa!

Ja sit haluaisin kasvaa tosi pitkäks ja coolin näköseks, paljon lihaksii ja hienoja vaatteita, ja olla tosi nopee juoksemaan ja vahvempi kuin muut pojat, ja syödä suklaata joka päivä sekä tehdä kaikkii kepposia ilman, että jään kiinni ja... *lista vaan jatkuu ja jatkuu*
If you obey all the rules, you miss all the fun

Cyan Grenier, villi kolmasluokkalainen Serpentard
+ Natrix Goldenrod, Reichard Lesauvage/ Rain Savage & Alís Jónsdóttir
Avatar
Cyan Grenier
Oppilas
 
Viestit: 179
Liittynyt: 02 Helmi 2017, 23:22
Tupa: Serpentard

Re: Elokuun haaste: Unelma [2017]

ViestiKirjoittaja Penelope Millers » 21 Elo 2017, 08:20

Unelmoin siitä, että vanhempani sopisivat. Eivät ehkä edes palaisi yhteen, mutta kestäisivät toisiaan samassa huoneessa. Tai että näkisin siskojani. Tai että saisin kavereita. Tai että voisin ymmärtää miten sähkö toimii. (Tämä ollut siis Penelopen päässä, eihän hän näitä kertoisi kenellekään jota ei ole tuntenut paria tuntia pidempään..)
"Yeah, I was in the dark
I was falling hard
With an open heart
I'm wide awake
How did I read the stars so wrong"
Katy Perry- Wide awake
Penelope Millers
Oppilas
 
Viestit: 24
Liittynyt: 16 Heinä 2016, 15:30

Re: Elokuun haaste: Unelma [2017]

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 27 Elo 2017, 15:48

Ei minulla mitään sellaista ole... tai siis on, mutta eivät ne mitenkään merkittäviä ole... siis toki muiden unelmat ovat merkittäviä ja on tosi tärkeätä, että kaikilla olisi edes jonkinlaisia unelmia, mutta, tai siis.. Tervetuloa umpikuja!

Serpeni ei varmaan onnistu aiempaa luonnosta parempaan suoritukseen ainakaan kysyttäessä. Riippuu toki ympäristöstä ja kysyjästäkin, mutta suurimmaksi osaksi hän ei varmaan mitään erityisen konkreettista vastausta antaisi. Unelmat kyllä sattuvat olemaan hänen kohdallaan myös aika abstrakteja. En usko hänen kehtaavan ja osaavan sanoa niitä ääneen, koska hän murehtii liikaa sitä, että miten ihmisen suhtautuminen häneen muuttuisi ja että miltä hän sitten heidän silmistä näyttää. Muutenkin oman itsensä esiintuominen ei ole juuri se asia, jossa serpeni loistaa.

Mitään yhtä varsinaista unelmaa ei hänellä kuitenkaan mielestäni ole. Hän pitäytyy enemmänkin näissä pienissä asioissa: toiveet, haaveet, unet. Ei unelmia. Näin on asia järkeilty. Vaatimattomiksi ainakin joitain osaa voisin kuvailla, mutta eivät kaikki sellaisia ole.

Jos nyt joitain vielä nimeäisi, niin maailmanrauha, tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus. Kaikilla olisi hyvä olla, turvallinen koti ja hyviä ystäviä. Ihmiset rakastaisivat aidosti toinen toisiaan ja ottaisivat muut huomioon. Luomakunnan jokaisesta pidettäisiin huolta.
Näin muutama sanoakseni, nimetäkseni.
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Elokuun haaste: Unelma [2017]

ViestiKirjoittaja Marceau Forest » 27 Elo 2017, 21:23

En kertoisi tätä unelmaa tässä, jos joku kuulisi, sillä unelmani on hieman outo. Nyt, kun tiedän, ettei kukaan kuule tai lue unelmaani, voin sen tässä kertoa.

Suurin unelmani on se, että vanhempani eläisivät - ei enempää tai vähempää. Tekisin mitä tahansa, jotta joku voisi herättää vanhempani eloon. Kaipaan isääni ja äitiäni, enkä kykene muihin unelmiin tällä hetkellä. Tiedän, että jästimaailmassa henkiin herättäminen on mahdotonta, mutta velhomaailmassahan siihen on mahdollisuus. Siksi uskon, ettei unelmani ole saavuttamattomissa, ja tuon unelman vuoksi jaksan jatkaa päivä toisensa jälkeen huomiseen.
Marceau Forest (13): Kömpelö ja hiljainen Pouffsoufflepoika
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & London Morel
Marceau Forest
Oppilas
 
Viestit: 130
Liittynyt: 25 Elo 2015, 12:41

Seuraava

Paluu Ajatuseula

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron