Sivu 1/1

Syyskuun haaste: Kesän aikajana

ViestiLähetetty: 02 Syys 2015, 23:13
Kirjoittaja Mila Molina
Kuukauden haaste on jokaisen kuukauden alussa julkaistava tehtävä, jonka suorittamalla saa tupapisteitä. Tehtäviä on laidasta laitaan, mutta useimmiten ne liittyvät roolipelaamiseen tai taikamaailmaan. Jokainen tehtävä tulee suorittaa kyseisen kuukauden aikana saadakseen tupapisteet.

Alkusyksyn kunniaksi käännetään katseet vielä hetkeksi kesään. Syyskuun haasteena on tehdä aikajana hahmonsa liikkeistä kesäloman aikana. Voit tehdä aikajanan haluamallasi tavalla, joko viikkokohtaisesti tai päiväkohtaisesti. Kesäloma ajoittui aikavälille 4. heinäkuuta - 30. elokuuta eli viikoille 28-35. Voit tarkistaa täältä ja täältä hieman tarkemman aikataulutuksen kesän ja sen kurssien suhteen, jos niille osallistuit. Voit halutessasi keksiä muitakin kesäkursseja, joille hahmosi osallistui. Jos hahmosi ei viettänyt aikaa lainkaan koululla, voit kertoa, missä päin maailmaa hän lomaili kunakin viikkona ja mitä hän teki.

Tässä esimerkki Mila Molinan aikajanasta:

Viikko 28
  • Maanantai: Junalla matkustaminen Taikakoulu Châteausta Dieppeen, Pohjois-Ranskaan. Rentoutumista kotona.
  • Tiistai: Kotitöitä, ostoksilla käyntiä, pöllöpostien lähettämistä sekä muita arkisia arkareita.
  • Keskiviikko: Matkustaminen Isoon-Britanniaan poikansa Michelangelon luokse.
  • Torstai - Lauantai: Ajanviettoa Isossa-Britanniassa; kahvittelua, kävelyä, ennustamista, nähtävyyksien katselemista, tuttujen näkemistä, syömässä käymistä, ennustamista...
  • Sunnuntai: Matkustaminen Isosta-Brianniasta Dieppeen. Rentoutumista kotona.

Viikko 29
  • Maanantai: Sekalaisia kotitöitä
  • Tiistai - keskiviikko: Ennustuksen opiskelua; aspidomantiaan, koskinomantiaan ja oinomantiaan perehtyminen
  • Torstai: Ranskan ennustajien kesäkokoukseen osallistuminen Pariisissa
  • Perjantai - lauantai: Kesäkurssien suunnittelua
  • Sunnuntai: Paluu Taikakoulu Châteauhon

Viikko 30
  • Maanantai - perjantai klo 9:00 – 12:30: Pyromantiaa kuumimmillaan -kesäkurssi. Iltaisin ajanviettoa omassa työhuoneessa ennustaen ja ristikoita ratkoen.
  • Lauantai: Yleisten kouluasioiden hoitamista. Keskustelua professori Evanssin kanssa rehtoriuden vaihdoksesta.
  • Sunnuntai: Kesäkurssin suunnittelua, yleisten kouluasioiden hoitamista

Viikko 31
  • Maanantai - perjantai klo 23:00 – 02:00: Tähtitaivaan ihmeet -kesäkurssi. Päivisin ajanviettoa omassa työhuoneessa ennustaen ja ristikoita ratkoen. Ensi lukukauden suunnittelua opettajakollegoiden kanssa.
  • Lauantai - sunnuntai: Erinäisten kouluasioiden suunnitelua ja hoitamista. Tiromantiaan ja tephramantiaan perehtymistä.

Viikko 32
  • Maanantai - sunnuntai: Koululla. Paperiasioiden hoitamista, pöllöpostien lähettelyä, tulevan lukukauden suunnittelua, keskustelua muiden opettajien ja muiden henkilökunnan jäsenten kanssa, vierailua Poudlardinessa, keskustelua muiden Ranskan taikakoulujen rehtorien kanssa hormiverkon kautta, vartioimista koulun käytävillä, riitojen selvittelyä, jälki-istuntojen pitämistä...

Viikko 33
  • Maanantai - lauantai: Koululla. Yleisten kouluasioiden hoitamista. Lukukauden suunnittelua, puheiden suunnittelua, koulun muutoksien suunnittelua, ennustuksen oppituntien suunnittelua. ennustusluokan järjestelyä, ennustamista, pegomantiaan perehtymistä...
  • Sunnuntai: Matkustaminen takaisin Dieppeen, Pohjois-Ranskaan. Rentoutumista kotona.

Viikko 34
  • Maanantai: Erinäisiä kotiaskareita
  • Tiistai - perjantai: Pohjois-Amerikassa vaeltamassa Kalliovuorilla ja tutustumassa alueen luontoon, historiaan, kulttuuriin ja ennustusmenetelmiin
  • Lauantai - sunnuntai: Rentoutumista ja ennustamista

Viikko 35
  • Maanantai: Paluu taikakoulu Châteauhon.
  • Tiistai - Lauantai: Kouluasioiden järjestelyä, yhteyden pitoa ministeriöön, koulutuksia opettajille, ennustamista...
  • Sunnuntai: Viimeisten asioiden hoitamiset ja viimeiset järjestelyt ennen uuden lukukauden alkua. Palaveri kotitonttujen sekä henkilökunnan jäsenten kanssa.


Osallistumisaika: 2.-30.9.2015
Pisteytys: 10 p

Nyt kaikki suunnittelemaan ja kirjoittelemaan kesän aikajanaa hahmon näkökulmasta! Jos sinulla on useampi hahmo, voit osallistua haasteeseen niillä kaikilla.

Re: Syyskuun haaste: Kesän aikajana

ViestiLähetetty: 13 Syys 2015, 13:18
Kirjoittaja Vanessa Kingston
Viikko 27
  • Tiistai - Torstai: Vanessan veli muuttaa Italiaan.
  • Perjantai: Matka-arkun pakkaamista, lepäämistä yms. Lukuvuosi päättyy.
  • Lauantai: Matkustaminen Poudlardinesta kotiin Saukkonummelle.

Viikko 28
  • Maanantai - Perjantai: Huispausleirillä Skotlannissa.
  • Lauantai - Sunnuntai: Pakkaamista.

Viikko 29
  • Maanantai: Takaisin Châteauhon.
  • Keskiviikko: Koulutarvikkeiden ostamista Poudlardinessa.

Viikko 30
  • Maanantai - Perjantai klo 9:00 – 12:30: Pyromantiaa kuumimmillaan -kurssilla.
  • Lauantai: Takaisin Saukkonummelle.

Viikko 31
  • Maanantai - Sunnuntai: Pikkusiskon ja isovanhempien luona Shetlandinsaarilla.

Viikko 32
  • Maanantai: Takaisin Saukkonummelle. Matka-arkun purkamista, siivousta ja vaatteiden pesemistä.
  • Keskiviikko: Lontoossa Viistokujalla kaapujen ja muun shoppailua.
  • Torstai - Perjantai: Pihatöitä.
  • Lauantai: Taas Châteauhon, koska vanhemmat lähtevät lomamatkalle Australiaan.

Viikko 33
  • Maanantai: Rentoutumista ja muuta laiskottelua koulun pihamailla.
  • Tiistai: Itsenäistä huispaustreeniä koulun huispauskentällä.
  • Torstai: Voittaa arpajaiset ja saa tililleen 360 kultakaljuunaa.

Viikko 34
  • Tiistai - Perjantai: Tutustumista seuraavan lukuvuoden oppikirjoihin ym.
  • Sunnuntai: Paluu Saukkonummelle.

Viikko 35
  • Maanantai - Torstai: Reissaamista Lontoon ja Saukkonummen välillä sekä viimeisten koulutarvikkeiden ostelua.
  • Lauantai - Sunnuntai: Matka-arkun pakkamista.

Viikko 36
  • Maanantai: Matkustaminen takaisin Châteauhon.


//Nessiellä ei ollut erityisen tapahtumarikas kesä ja sen huomaa aikajanan niukkuudesta.//

Re: Syyskuun haaste: Kesän aikajana

ViestiLähetetty: 20 Syys 2015, 09:31
Kirjoittaja Nico von Nömä
*Viikko 28
maanantai-torstai: kotona
perjantai: huvipuistossa
lauantai-sunnuntai: serkulla
*Viikko 29
maanantai-keskiviikko: koulutarvikkeita ostamassa (serkkujen kera)
torstai: kotona
perjantai-sunnuntai: kesäleirillä
*Viikko 30
maanantai: uimassa
tiistai-sunnuntai: kotona
*Viikko 31
maanantai-sunnuntai: Kreikassa
*Viikko 32
maanantai: kotimatka
tiistai-sunnuntai: kotona
*Viikko 33
maanantai-sunnuntai: Lontoossa
*Viikko 34
maanantai-tiistai: oppikirjojen lukemista ja muiden tavaroiden testailua
keskiviikko: pakkaamista
torstai-sunnuntai: kotona
*Viikko 35
Kouluun

Re: Syyskuun haaste: Kesän aikajana

ViestiLähetetty: 04 Loka 2015, 10:22
Kirjoittaja Mila Molina
Kiitos osallistumisesta, Vanessa ja Nico! Hyvät aikajanat olitte saaneet aikaiseksi.

Pisteytys
Vanessa Kingston, Serdaigle: 10 p
Nico Von Nömä, Pouffsouffle: 10 p