Lokakuun haaste: Hahmon tutulla pelaaminen [2017]

Ajatuseula on taikaesine, johon voidaan tallentaa ajatuksia ja muistoja. Se on kivinen ja matala allas, jonka reunoja kiertää outoja riimuja ja merkkejä. Ajatuseulaan talletetut muistot ja ajatukset muodostavat kirkkaan ja alati pyörteilevän muistiaineen, joka muistuttaa valkeahkoa hopeaa tai nestemäistä valoa. Ajatusseula toimii arkistona edellisten vuosien kuukauden haasteille.

Lokakuun haaste: Hahmon tutulla pelaaminen [2017]

ViestiKirjoittaja Cyan Grenier » 05 Loka 2017, 03:04

Kuukauden haaste on jokaisen kuukauden alussa julkaistava tehtävä, jonka suorittamalla saa tupapisteitä. Tehtäviä on laidasta laitaan, mutta useimmiten ne liittyvät roolipelaamiseen tai taikamaailmaan. Jokainen tehtävä tulee suorittaa kyseisen kuukauden aikana saadakseen tupapisteet.

Lokakuun haasteena on pelata peli hahmon sukulaisella, ystävällä, tutulla tai muuten hahmon elämään liittyvällä henkilöllä.

Oletko suunnitellut hahmosi lähipiirin kenties tarkastikin, vai ovatko hänen elämäänsä kuuluvat ihmiset jääneet vähemmälle huomiolle? Tässä haasteessa sillä ei ole väliä, sillä sivullisella henkilöllä pääsee pelaamaan ilman, että siihen tarvitaan suurta määrää taustatietoa. Riittää kun kuvailet häntä peliviesteissä, jotka kirjoitat varsinaisen hahmon tunnuksilla. Haastepeliin saa osallistua myös taikakoulun oikeita hahmoja, eikä sitä tarvitse pelata loppuun lokakuun aikana. Riittää että peli on aloitettu lokakuussa, ja linkki siihen sekä osallistuvat hahmot kommentoitu tähän aiheeseen.

Osallistumisaika: lokakuu 2017
Pisteytys: 10 p


Yhden pelin aloittamisesta/ yhdestä lokakuussa kirjoitetusta viestistä peliin saat 10p hahmolle, jonka tutulla pelaat. Jos sinulla on useampi hahmo, voit pelata pelin vaikka niillä kaikilla. Hahmo, jolla kirjoitat peliviestit, saa pisteet tästä haasteesta sekä normaalisti pisteet kirjoittamistasi peliviesteistä. Seuraa peliin saa hakea ja pelejä suunnitella tässä topicissa tai yksityisviestitse.

(Voisin myös itse olla kiinnostunut ottamaan yhden tällaisen pelin. :) Nykikää siis hihasta jos jotakuta kiinnostaisi pelata vaikkapa Reichardin, Natrixin tai Cyanin perheenjäsenen/ystävän tms. kanssa.)
If you obey all the rules, you miss all the fun

Cyan Grenier, villi kolmasluokkalainen Serpentard
+ Natrix Goldenrod, Reichard Lesauvage/ Rain Savage & Alís Jónsdóttir
Avatar
Cyan Grenier
Oppilas
 
Viestit: 179
Liittynyt: 02 Helmi 2017, 23:22
Tupa: Serpentard

Re: Lokakuun haaste: Hahmon tutulla pelaaminen [2017]

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 05 Loka 2017, 18:07

Kiva haaste!

Omistan neljä hahmoa ja voin osallistua haasteeseen vaikka niillä jokaisella. Listaan tähän alle hahmojeni tuttuja, joilla voin pelata.

Michelangelo Pele
Mila Molinan 27-vuotias poika, joka opiskelee opettajaksi Isossa-Britanniassa. Tämä pitkä, komeahko, silmälasipäinen mies on luonteeltaan äitiään huomattavasti mukavampi ja helpommin lähestyttävä. Hän on viisas ja pitää opiskelusta, lukemisesta sekä shakin pelaamisesta. Peli voi sijoittua Pariisiin, Lyoniin tai muuhun Ranskan kaupunkiin, Poudlardineen, Lontooseen tai Taikakoulu Châteauhon. Kaikenlainen seura kelpaa. 8)

Rosa-Marie Ågren
Ronja Blomroosin paras ystävä. 20-vuotias hauska, menevä ja pienikokoinen tyttö, jonka luonteessa on paljon yhteneväisiä piirteitä kaverinsa luonteen kanssa. Tapahtumapaikkana voisi olla Ruotsi, Poudlardine tai jokin matkailukohde muualla maailmassa. :3

Donovan Morel
London Morelin 20-vuotias veli, joka on vielä menevämpi kuin veljensä. Donovan on lisäksi hyvän näköinen, urheilullinen, hauska, menevä, rento ja sinkku. Kerro, jos kiinnostuit! ;)

X Forest
Marceau Forestilla on 10 isosiskoa, jotka ovat iältään 15-31-vuotiaita. Tytöt ovat kaikki eri ikäisiä, erilaisia luonteeltaan ja asuvat eri paikoissa, joten tapaaminen onnistuu lähes missä päin Ranskaa tai maailmaa tahansa. Kerro, jos jonkun ikäisen isosiskon kanssa pelaaminen kiinnostaa! :D

Eli laita reippaasti viestiä tähän ketjuun tai heitä yksityisviestillä, jos haluat pelata pelin jonkun ylläolevan tyypin kanssa!
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Lokakuun haaste: Hahmon tutulla pelaaminen [2017]

ViestiKirjoittaja Cyan Grenier » 05 Loka 2017, 18:39

Tässä ois multa kans suoraan hahmoesittelyistä lyhyet kuvaukset mahdollisista tyypeistä, joilla voisin osallistua haasteeseen. :) Ja hmm.. ehkä voisin mahdollisesti ottaa yhden pelin kaikillekin hahmoille, jos kiinnostusta löytyy. thinketitang (Vaikka varmaan kadun sitä myöhemmin kiireissäni, mut pitäähän mahdollisuudet käyttää ja näin.. xDD)

Cyan:

Äiti: Mariana Grenier os. Barlow
47-vuotias jästisyntyinen noita, taikavahinkoihin erikoistunut parantaja. Syntyjään englantilainen. Opiskeli Tylypahkassa Korpinkynnen tuvassa.

Isä: Cesaire Grenier
46-vuotias puoliverinen velho, työpaikkana taikaministeriön kansainvälinen taikalakivirasto. Ranskalainen, kävi Châteauta Serdaiglen tuvassa.

Isoveli: Cale Grenier
20-vuotias nuori velho, harjoittelijana Ranskan taikaministeriön salaperäisyyksien osastolla. Kävi Châteaun Serdaiglen tuvassa.

Isosisko: Margaret Grenier
16-vuotias oppilas Gryffondorissa.


Cyanille löytyi jo.


Natrix:

Orpokodin henkilökunta:
Natrixin suhde orpokodin aikuisiin on hyvä ja ongelmaton joskin hieman etäinen. Lapsia on paljon, eikä Natrix juuri vedä huomiota puoleensa. Luultavasti hänestä sanottaisiin jotakin sellaista kuin: "Mukava, hymyilevä poika, josta ei ole vaivaa. Mutta ei hän toisaalta kauheasti hyödyksikään ole ollut. Taitaa omata taivaanrannan maalarin vikaa."

Orpokodin lapset:
Natrixilla on näiden ei-biologisten sisarustensa joukossa muutama kaveri, joiden kanssa hän viettää aikaa rauhallisissa merkeissä. Suurimmalla osalla muista lapsista ei tosin ole Natrixista mitään sen kummempaa mielipidettä. Hän kun ei ole se kaikista innokkain osallistumaan leikkeihin ja toimintaan.

Rouva Beaulieu:
Blanche Beaulieu, jota Natrix kutsuu yhä kohteliaasti rouva Beaulieuksi, on 69-vuotias eläkkeellä oleva jästisyntyinen noita, joka opetti nuorempana loitsuja Beauxbatonsissa. Rouva Beaulieu oli Natrixin kotiopettaja, jonka opissa tämä korvasi taikakoulun neljä ensimmäistä luokkaa sekä viidennen luokan syyslukukauden. Heillä on läheiset välit ja Natrix pitää rouva Beaulieuta vähän kuin omana isoäitinään.


Reich:

Vanhemmat: Reichardin isä Elroy Lesauvage ja äiti Chantelle Lesauvage (os. Debonnaire) ovat kumpikin varakkaita ranskalaisia puhdasverisiä. Välit ovat hankalat ja etäiset, itseasiassa olemattomat. Reichard ei ole ollut vanhempiinsa juurikaan yhteydessä yli viiteen vuoteen.

Exä: "Reichard ehti lopulta työskennellä aurorina vain vajaa kaksi vuotta, kun jotakin odottamatonta tapahtui. Hän yritti napata pimeydenvoimia harjoittavan amerikkalaissyntyisen noidan Laylah Harperin. Laylah oli Reichiä viitisen vuotta vanhempi hyvin kaunis nainen, joka yllättäen hurmasi hänet kesken taistelun. Sen sijaan että olisi pidättänyt noidan Rei alkoikin tapailla tätä salaa ja kiinnostui suuresti myös Laylahin harjoittamasta pimeästä taikuudesta, jota tämä esitteli ja opetti hänelle mielellään."
Viimeksi muokannut Cyan Grenier päivämäärä 05 Loka 2017, 22:28, muokattu yhteensä 1 kerran
If you obey all the rules, you miss all the fun

Cyan Grenier, villi kolmasluokkalainen Serpentard
+ Natrix Goldenrod, Reichard Lesauvage/ Rain Savage & Alís Jónsdóttir
Avatar
Cyan Grenier
Oppilas
 
Viestit: 179
Liittynyt: 02 Helmi 2017, 23:22
Tupa: Serpentard

Re: Lokakuun haaste: Hahmon tutulla pelaaminen [2017]

ViestiKirjoittaja Andrea Drake » 05 Loka 2017, 18:52

Minäkin voisi omiani tarjota, jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan.

Alphonse ja Andrea Drake
Perhehän näillä kahdella tosiaan on sama. Elikä Ranskassa (ja Poudlardinessakin) olisi mahdollista kohdata Alin nykyinen vaimo Isabelle Drake ja sitten Britannian puolelle jos tahtoo lähteä, löytyisi Alin entinen vaimo, Andin biologinen äiti, Fiona Drake, joka on puhdasveristä sukua.
Sitten ovat toki Alin sisaret, joita on 8 kappaletta vähän ympäri maailmaa. Näistä yksi ilmeisesti toimii saippuakauppiaana, mutta muista ei oikeastaan ole minulla tietoa.

Ĉiela Fairchild
Lohiksellani on tarjottavana lähinnä hänen "vartijansa" Pariisissa tai sitten hänen hyvin vihainen ja kostonhimoinen lohikäärmeäiskänsä paikassa x.

Florence Favreau
Florencella todennäköisin vaihtoehto pelattavaksi olisi luultavasti jompikumpi hänen isänsä Flavien tai Horace, joilla on viinitila melko lähellä Bordeauxia.
What can you buy with the ultimate sacrifice
If you don't believe in the afterlife?

John Legend: Marching Into The Dark
Avatar
Andrea Drake
Oppilas
 
Viestit: 81
Liittynyt: 05 Syys 2017, 21:35
Paikkakunta: Tarare
Tupa: Pouffsouffle

Re: Lokakuun haaste: Hahmon tutulla pelaaminen [2017]

ViestiKirjoittaja Theodore Snape » 05 Loka 2017, 20:11

Ajattelin, että voisin pelata jonkun pelin Theon siskolla, Ainsley Snapella. Tyttö on todella pikkutarkka ja hieman nipottava, työskentelee tällä hetkellä ministeriössä taikalainvalvontaosaston johtajan sihteerinä/jonkinlaisena apulaisena. Jos jollain on ideoita tai halukkuutta pelailla Ainsleyn kanssa, laittakaa viestiä. Oikeestaan melkeen kaikki käy ja ideat enemmän kuin tervetulleita :D
Theodore Snape, L'étudiant Serpentard qui est toujours remarqué par personne
+ Carmen De Martino
Theodore Snape
Oppilas
 
Viestit: 137
Liittynyt: 12 Elo 2017, 20:06
Paikkakunta: Riquewihr, Ranska
Tupa: Serpentard

Re: Lokakuun haaste: Hahmon tutulla pelaaminen [2017]

ViestiKirjoittaja Rachel Shadowforest » 05 Loka 2017, 20:55

Olisiko kukaan kiinnostunut pelata Rachelin jommankumman veljen kanssa, Eliaksen tai Haydenin?

Elias on 17-vuotias Gryffondorpoika, joka ei ota koulua todellakaan vakavasti, mutta rakastaa musiikkia ja osaa soittaa kitaraa. Elias on kiinnostunut urheilusta ja huispauksesta. Elias on aika sosiaalinen ja tulee toimeen melkein kaikkien kanssa, mutta ärsyyntyy helposti.

Hayden on vähän hiljaisempi tapaus, eikä vaan vähän, koska poika ei näytä tunteitaan ulospäin, eikä pojan tunteista ole siis helppo saada selvää. Hayden on 21-vuotias.

Laitelkaas minulle viestiä, jos pelaaminen kiinnostaa :D
Viimeksi muokannut Rachel Shadowforest päivämäärä 30 Loka 2017, 22:29, muokattu yhteensä 1 kerran
And now I’m breathing fast
I need someone to help these hard times pass

Rachel Shadowforest, 14, hankalasti tavoiteltava tyttö Pouffsoufflesta.
Rachel Shadowforest
Oppilas
 
Viestit: 41
Liittynyt: 10 Heinä 2017, 16:31

Re: Lokakuun haaste: Hahmon tutulla pelaaminen [2017]

ViestiKirjoittaja Cyan Grenier » 13 Loka 2017, 21:51

Tässä linkki haastepeliin, johon osallistuvat Theodore Snape (Theon siskolla) ja Cyan Grenier (Cyanin veljellä).
If you obey all the rules, you miss all the fun

Cyan Grenier, villi kolmasluokkalainen Serpentard
+ Natrix Goldenrod, Reichard Lesauvage/ Rain Savage & Alís Jónsdóttir
Avatar
Cyan Grenier
Oppilas
 
Viestit: 179
Liittynyt: 02 Helmi 2017, 23:22
Tupa: Serpentard

Re: Lokakuun haaste: Hahmon tutulla pelaaminen [2017]

ViestiKirjoittaja Cyan Grenier » 01 Marras 2017, 17:21

Theodore Snape, Serpentard: 10p
Cyan Grenier, Serpentard: 10p
Noah Andersson, Gryffondor: 10p
Rachel Shadowforest, Pouffsouffle: 10p

Muita osallistujia ei kai ollut? Mut jos haastepelejä on vielä jossain lisää, mitä en ole huomannut, niin laittakaa mulle yksäriä että saatte pisteet.
If you obey all the rules, you miss all the fun

Cyan Grenier, villi kolmasluokkalainen Serpentard
+ Natrix Goldenrod, Reichard Lesauvage/ Rain Savage & Alís Jónsdóttir
Avatar
Cyan Grenier
Oppilas
 
Viestit: 179
Liittynyt: 02 Helmi 2017, 23:22
Tupa: Serpentard


Paluu Ajatuseula

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron