// Mukana olevat hahmot: Nicolas Cartier (Cerfeur) ja Declan Garrick (Cerfeur)
Ajankohta: (ingame) jälkeen tämän pelin (offgame) 9.3.-12.3.
Tapahtumapaikka: Pihamaat, metsä
Juoni: Declu toteuttaa kivaa susimetsähetkeä ja sääntö-Nic tulee keskeyttämään touhut
Muuta: nthg //
illya — 09.03.2021
Declan Garrick, Cerfeur
Declan käveli reippain askelin ulos koulun tunkkaisesta ilmasta. Hän oli lähtenyt heti kun oli pakollislta tunneiltaan joutanut. Suuntana oli luonnollisesti metsä. Poika ei ollut ollut viikkoon metsässä. Viimeksi hän oli menyt sinne suoraan muodonmuutosten paritehtävän ja siitä aiheutuneen kohtauksen jäljiltä. Pitkälle yöhön Declanilla olikin mennyt, sillä muuntautuminen sudeksi olikin vaatinut yllättävän paljon häneltä. Jos Banrion ei olisi ollut paikalla, olisi Declan varmaan saanut uuden paniikkikohtauksen ja seonnut lopullisesti. Jostain syystä hänen animaagiuuden muutoksiin vaikutti hänen stressitasonsa ja silläkin kerralla kyse oli ollut äärimmäisestä hädästä, paniikista, stressistä ja uupuneisuudesta, mutta pitkän yrittämisen jälkeen se oli viimein toiminut. Declan ei ollut varma miksi, mutta hän oli vältellyt pihalla olemista ja metsään menemistä siitä lähtien. Ehkä hän oli jäänyt kuulostelemaan joutumistaan professorien puhutteluun, jos Nic olisikin mennyt kertomaan hänen 'kohtauksestaan'. Mutta mitään ei ollut kuulunut. Ainakaan vielä. Toisaalta Declan oli pitkästä aikaa käynyt ihan tunnollisesti tunneilla. Suurin syy siihenkin oli ollut tarkkailla Niciä ja pojan tyypillistä käyttäytymistä. Myönnettäkööt, Declan vaikutti nyt vähän stalkkerilta. Mutta minkäs hän vainoharhoilleen pystyi.
//@Lukilitis
Lukilitis — 09.03.2021
Nicolas Cartier, Cerfeur
Nic oli pihalla. Hän oli alkanut harrastaa iltaisin lenkkeilyä. Tai noh, ei sitä lenkkeilyksi voinut kutsua, vaan rauhalliseksi tallustamiseksi. Ulkoilma kuitenkin piristi kaiken muun keskellä. Nic oli tänään taas ajatellut Heatheria. Kaipa se johtui siitä, että hän törmäili tuohon. Koulu ei ollut niin suuri, miltä se ulospäin vaikutti. Kaipa sisäoppilaitokset teettivät ihmisistä suljetun yhteisön.
Nic katseli puita ja haaveili keväästä. Hän haaveili kitaran soittamisesta. Soittaminen sentään meni, mutta sanoittaminen tuntui nykyisin kankeammalta kuin olennainen pala puuttuisi. Aiemmin ideoita oli tullut kuin haiskuja kullan perässä, mutta nykyisin... sanat katosivat. Nic oli istunut muutaman kerran runovihkonsa ääreen, lukenut ja itkenyt. Mutta mitään uutta ei ollut syntynyt.
// @illya
illya — 09.03.2021
Declan Garrick, Cerfeur
Päästyään metsän laidalle poika vilkaisi pari kertaa ympärilleen ja livahti sitten korkeiden puiden varjoon metsän kätköihin. Hän hengitti raikasta ilmaa syvälle keuhkoihinsa ja antoi hymyn piirtyä kasvoilleen. Kuinka hän olikaan kaivannut tätä.. Pitkästä aikaa Declan halusi viettää aikaa metsässä ihmisenä. Luultavasti tähän löytyi syy siitä edellisestä kerrasta.. Liekö tullut kammo animaagiksi muuntautumisesta.. Declan pudisti päästään ajatuksen pois ja päätti sitten istahtaa tukevan näköisen puun juurelle katselemaan muuta metsää ja niiden lomasta paljastuvaa kaunista taivasta. Ei mennyt kauaa aikaa kun tuttu suden ketalekin oli löytänyt tiensä Declanin luokse. Banrion tepsutteli innokkaasti istuvan pojan luo ja tunki päänsä tuon syliin. Declan vastaanotti suden lämpimästi kainaloonsa ja alkoi silittämään ja rapsuttelemaan tuota hiljaisen leperryksen kera.
//@Lukilitis
Lukilitis — 09.03.2021
Nicolas Cartier, Cerfeur
Nic talsi puiden viertä pitkin, ei nyt metsässä, mutta sen reunamilla. Sitten hänen haaveiluihin kulkeutui silmän reunassa tapahtuva liike. Nic siirsi päätään hieman sen suuntaan. Oliko tuolla kauempana ihminen? Nic kurtisti kulmiaan. Näytti tutulta. Declan? Declan oli ollut nykyisin oppitunneillakin. Nic oli havainnut sen. Ei hän nyt ollut tarkoituksellisesti seurannut, mutta pistänyt merkille. Kuten senkin, että tuo oli aika usein itsekseen. Ja vaikuttanut käyttäytyvän... tavallisesti. Varmaan hyvä, sillä viime kerralla tuo oli saanut jonkinlaisen kohtauksen ja Nic oli ollut aavistuksen huolissaan. Hänen oli tehnyt mieli lahjoittaa tuolle jotain rauhajuomaa tai särkylientä, mutta lopulta se oli tuntunut liian ... tuttavallisen tungettelevalta.
Hetkinen, hetkinen... ihan kuin Declan olisi mennyt metsään? Kulmien kurttu rypistyi entisestään. Eihän tuo voinut mennä metsään! Sehän oli kiellettyä! Nic jäi tuijottamaan kohtaa, missä hahmo oli kadonnut puiden sekaan, mutta liikettä ei enää näkynyt. Kukaan ei tullut takaisin. Tuo oli oikeasti mennyt metsään. Oikeasti.
Ajattele. Ehkä siihen on hyvä syy. Ehkä opettajilta saa lupia, jos hakee nopeasti jonkun kasvin metsän reunasta? Tai ehkä kyse oli väärinkäsityksestä, se ei ollut Declan vaan joku muu, riistanvartija? Tai ehkä Nic oli vain nähnyt harhoja. Mutta hän tiesi, ettei nähnyt harhoja. Hetken aikaa Nic liikahteli levottomasti paikallaan. Hän ei harrastanut kantelua, koska asia ei kuulunut hänelle (ja koska Beauxbatonksissa porukka oli tosi katkera ja yltyi väkivaltaiseksi siitä, vaikka Sonia oli jonkun verran tainnut karsia vastaiskuja. Ja oikeastaan juuri Sonian takia Nic lopetti, koska suojeli tuon sääntöjen venyttämistä... ja ei halunnut aiheuttavan Sonialle huolta itsestään. Parempi tulla ihmisten kanssa toimeen).
Mutta Declan ei tullut heti takaisin. Tuo oli aikuinen ja tuolla oli sauva hallussa. Mutta mitä jos tuo saisi taas kohtauksen? Mitä jos Declan sai kohtauksen metsässä? Eihän kukaan tajunnut löytää häntä sieltä. Ja mitä siitäkin seuraisi... Nic oli silminnäkijä. Hän olisi osasyy siihen, että Declan jäisi yksinään metsään kärsimään. Tuolle voisi sattua pahasti. Ei, niin ei saanut käydä.
Nic otti muutaman askeleen kohti katoamispaikkaa. Metsän ulkopuolelta. Nic ei pitänyt metsästä. Se oli hermostuttava. Vaarallinen. Kielletty. Mutta Declan oli siellä. Mitä jos hän vain vähän vilkaisisi? Ihan vain katsoisi hieman, että tuo oli kunnossa... Ei tuo varmaan kauas ollut mennyt. Näkyisi varmaan ihan heti, muutaman askelman jälkeen. Tuo olisi poiminut muutaman tulppaanin... vaikka eipä täällä niitä normaalisti kasvanut. Oli talvi. Ei ollut mitään syytä mennä metsään. Ei mitään... Ja silti Nic tajusi muutaman hätäisen vilkaisun jälkeen tosiaan suuntaavansa lumeen jääneiden jälkien perään. Tämän täytyi olla huono idea.
// @illya viestiosa 2 valmis vastaus XD
illya — 09.03.2021
Declan Garrick, Cerfeur
Poika oli sortunut jälleen olemaan huolimaton: hän ei ollut pyyhkinyt askeliensa jälkiä metsään mennessään, eikä ollut mennyt selkeästikään tarpeeksi kauas, sillä nyt Banrion alkoi reagoimaan. Susi nosti päätään Declanin sylistä, korvat töröttivät pystyssä ja nenänpää nyki pienesti tuon haistellessa ilmaa kiivaasti. Sitten suden korvat menivät pieneen luimuun ja tuon kurkusta pääsi pieni kurina. Declan nosti ryhtiään ja käänsi itsensä Banrionin katsomaan suuntaan. Käsi laskeutui tuon niskalle ja hiljaa tämä silitti pari kertaa tuon turkkia, pyrkien rauhoittamaan hermostunutta pentua. Mutta se ei rauhoittunut. Declanin mielessä vilisi vaihtoehtoja: hän voisi muuttua animaagiksi, ainakin hän oli silloin piilossa ja tietäisi etukäteen kuka tänne tulija oli. Mutta olisiko se liian riskialtista? Mitä jos hän menisi vain syvemmälle metsään ja piiloutuisi paremmin? Ennenkuin Declan ehti tehdä päätöksen, Banrion lähti hänen luotaan. Vaistomaisesti poika puristi tuon turkkia yrityksenä estää tuon pääsy pois hänen luotaan, mutta se ei onnistunut. Itse asiassa Banrion ponkaisi itsensä liikkeelle pienen vinkaisun kera ja siinä samalla potkaisi vahingossa Declania, jättäen tämän käteen tahattomat kynnenjäljet. Ai saameri, pennun kynnet olivat vielä ihan hiton terävät! Poika irvisti hieman katsoessaan Banrionin loittonevaa selkämystä. Nyt tilanne meni hankalaksi: Banrion saattoi itsensä ja lähestyvän ihmisen (Declanin oletus oli, että ihminen oli astellut metsään kaikista Banrionin reagoinneista päätellen) vaaraan.
Jos ihminen oli professori, Declan ei saisi missään nimessä tulla nähdyksi. Mutta jos se olikin joku toinen.. Ei hän silloinkaan haluaisi tulla nähdyksi, mutta joutuisi ehkä menemään tilanteen väliin. Entä jos se olisikin Heather? Mutta ei, ei se voinut olla. Banrion oli selkeästi murissut, joten tunkeutuja oli pennulle vieras. Declan oli tehnyt liikaa virheitä Banrionin kasvatuksessa: ensin tuo oli tottunut liikaa ihmisiin, nyt se pelkäsi niitä ja saattoi peloissaan hyökätä kimppuun. Sekään ei ollut hyvä, että susi oli liian kiintynyt häneen ja koki tarpeen puolustaa häntä. Voi helevetti sentään. Oli pojan viimeinen ajatus kun hän lähti kulkemaan ripeästi, mutta mahdollisimman hiljaisesti ja puiden takana piilotellen Banrionin perästä. Liikkeessä kynsien jättämät pienet haavat alkoivat hienoisesti pojan huomaamatta vuotaa vertaa ja pienen pieniä pisaroita jäi hänen jälkeensä hangelle tämän kiitäessä aiheutunutta tilannetta kohti.
//@Lukilitis
Lukilitis — 09.03.2021
Nicolas Cartier, Cerfeur
Huono idea, huono idea, huono idea. Nic tuskin ehti kunnolla metsän puolelle, kun edessä näkyi vaara. Tai ainakin niin Nicin aivot toistivat, kun susi ilmestyi puiden joukosta. Poika jähmettyi jälkien päälle. Susi. Mitä se teki täällä? Näin lähellä koulua? Metsä oli vaarallinen, miksi oli tullut tänne... missä Declan oli? Oliko tuo kunnossa? Mitä jos susi oli jo kohdannut Declanin?
Mitä tekisi? Peruuttaisiko? Pystyikö metsässä ilmiintymään vai kuuluiko se koulun alueisiin? Ei voinut poistua, jos Declan oli täällä... mitä jos tuo makasi jossain? Miksei ollut reagoinut aiemmin? Olisi voinut huutaa tuolle, kun tuo vielä oli metsän ulkopuolella. Tuskin tuo sitten olisi mennyt metsään. Mitään ei olisi sattunut. Ei toki tiennyt, mutta vaara oli edessä. Susi. Tuijotti suoraan Niciä.
Nic yritti liikkua todella rauhallisesti. Hän liikutti kättään kaavun taskuun, kohti taikasauvaa. Hän ei oikeastaan tiennyt, mitä tekisi. Jähmetysloitsu, ehkä? Se oli pitkä... Jotain ja nopeasti, ennen kuin tuo vielä hyökkäisi...
// @illya
illya — 09.03.2021
Declan Garrick
Vikkelään oli susi kadonnut puiden väliin ja lähemmäs koulun pihan ja metsän rajaa. Declan oli melkein suorastaan vihainen pennulle: miksi se oikutteli niin paljon? Kuuntelisi häntä, niin näitä tilanteita ei tulisi niin paljoa. Mutta kaipa kaikki tämä kuului pentuikään ja Banrionin luonteenkuvaan, Declan kyllä ymmärsi sen, eikä voinut muuta kuin syyttää itseään. Vilaus mustanharmaata turkkia ja Declan sujahti lähimmän puun taakse seuraamaan hänelle pikkuhiljaa avautuvaa näkymää: Nic. Ei voinut olla todellista. Miksi Nic oli täällä? Vieläpä juuri Nic kaikista ihmisistä. Declan iski kätensä otsalleen vaistomaisesti ja hieroi siihen tulleita huoliryppyjä hetken aikaa kuin rauhoittaakseen itseään. Ainoa positiivinen asia tässä tilanteessa oli se, että hän ei ollut muuttunut animaagiksi.
Nyt poika kuitenkin rentoutui hieman ja syvän huokaisun saattelemana tuo käveli puunsa takaa esiin. Ratkaisu oli tietoinen ja Nicin edessä hän oli jokseenkin valmis esittelemään Banrionin, sillä poika oli vielä tähän mennessä osoittautunut ihan luotettavaksi tapaukseksi. Declan ei uskonut että tuo menisi levittelemään hänen asioitaan eteenpäin. Tai kohtahan se taas nähtäisiin.
Nyt tilannetta lähestyessään, hän pohti vaihtoehtojaan hetken: hän tiesi Banrionin haistavan hänen läheisen läsnäolon eivätkä siksi mitkään vislaukset auttaisi. Sen sijaan poika pärisytti huuliaan ja päästi korkean äänen ulos suustaan, saadakseen uppiniskaisen pennun huomion paremmin. Banrion näytti jälleen ennemminkin pelokkaalta ja suojeluvalmiilta kuin oikeasti aggressiiviselta. Siksi pentu odotti puolustusasemissa ja suupielet irvessä. Kuullessaan Declanin kimeän pärisyttelyn se käänsi melkein kuin transsistaan heränneenä huomion häneen ja kallisti hieman päätään. Puolustavaa asentoa se ei kuitenkaan luovuttanut ja rintamasuunta oli yhä Nicissä. Declan tuijotti sutta tiukalla katseella vähän pentua haastavasti, mutta sudella olikin toiset aatokset ja turhautuneena tuo käänsi katseensa pois pojasta. Nyt riitti.
"Banrion!" Declan sanoi topakasti ja saadessaan jälleen pennun huomion itseensä, kehui sutta pienesti. Jos pennun suupielet nousivat milliäkään tai asento muuttui yhtään hyökkääväksi, Declan päästi korkean appap -äännähdyksen ja tömäytti jalkaansa maahan. Hitaasti mutta vakaasti poika lähestyi Banrionia ja lopulta sai kuin saikin tuon luopumaan Nicin ahdistelusta. Lopussa tuon korvat jopa olivat alentuvasti luimussa ja pieni ulinakin meinasi karata sen kurkusta. Siihen Declan vastasi vain ottamalla pennun syleilyynsä ja kuiskimalla muutaman kehun rauhoittavasti tuon korvaan. Jos hän oli ok vieraan ihmisen kanssa täällä metsässä, voisi Banrionkin rentoutua. Kuin vastaukseksi ja anteeksipyytävänä eleenä pentu nuolaisi aiheuttamaansa haavaa Declanin kädessä. Mitään vastaliikkeitä poika ei moiseen tehnyt oli vain rauhallisena suden vierellä.
Hän oli sivuuttanut Nicin olemassaolon tällä hetkellä kokonaan, mutta ainakaan mitään pahaa ei ollut päässyt vielä tapahtumaan. Declanilla taisi olla taas paljon selitettävää.. huokaus..
//@Lukilitis
Lukilitis — 09.03.2021
Nicolas Cartier, Cerfeur
Nic ehti ottaa sauvan esille, mutta ennen kuin yhtäkää sanatonta tai sanallista loitsua päästi taikuutta ilmaan, Nic jähmettyi uudestaan. Tällä kertaa puiden välistä tulija ei kuitenkaan ollut susi, vaikka Nic aluksi oli jo luullut niin. Declan. Helpotus pyrki ajatuksiin. Tuo oli kunnossa.
Nic vilkaisi nopeasti sutta ja Declania. "Va"- ro... hän oli aloittavinaan, kun tuo lähestyi rennosti Niciä. Eikö tuo nähnyt sutta??? Mutta sitten tuo piti kummallisen äänen ja kerjäsi itseensä huomiota. Nicille tuli väkisinkin mieleen eräs koulun metsäreissu. Joku oli kutsunut Declania sen jälkeen susikuiskaajaksi, mutta Nicille tuon toiminta oli näyttänyt uhkarohkealta hulluudelta. Eikö tuolla ollut itsesuojeluvaistoa?
Mutta kun Declan jatkoi käytöstään, jokin muuttui. Susi ihan totta, ihan totta vaikutti kuuntelevan uppeja ja muita äännähdyksiä. Tuo ei millään tavalla vaikuttanut hyökkäävän Declaniin, vaikka tuo lähestyi. Ja tuo, vielä vaikutti olevan tosi... pahoillaan? Saattoiko susi olla pahoillaan? Nic rypisti otsaansa automaattisesti, uskaltamatta liikahtaa.
Sitten susi ja poika tekivät jotain vielä uskomattomampaa kuin ääntelyä. Declan halasi villieläintä. Ja tuo nuoli Declania... käyttäytyi kuin lemmikki. Nic puristi sauvaansa, mutta laski sitä hieman. Vaikutti kummasti siltä, että susikuiskaaja oli taas tehnyt ihmeitään.
// Lisäykset on fine
@illyaillya — 09.03.2021
Declan Garrick, Cerfeur
Declan rapsutteli ja silitteli sutta sylissään, ja vasta hetken tilannetta ja Banrionia tarkkailtuaan käänsi huomionsa osittain Niciin. Osittain siksi, että poika piti yhäkin sudenpentua silmällä. Jos Banrion teki pientäkään hyökkäys-puolustavaa elettä loppui Declanin antama huomio siihen. Mutta pentu oli fiksu ja pohjimmiltaan kiltti, joten pitkään ei mennyt mokomalla tajutessa asian laitaa.
Katsellessaan toista poikaa Declan kohotti kulmiaan hieman kysyvästi ja oli oikeastaan aidosti hämillään siitä ettei toinen ollut sanonut tai kysynyt mitään vielä. Tosin ilme tuon kasvoilla kertoi kaiken tarvittavan ja Declan ottikin nyt työkseen herättää toinen tästä transsistaan.
"Mitä sä teet täällä?" Poika kysyi neutraaliin äänensävyyn, mutta kurtisti itse ihan minismaalisen verran kulmiaan. Vain siksi että hän oli melkoisen turhautunut taas tähän uuteen soppaan ja siihen miten joutuisi vielä setvimään sitä. Katse kuitenkin kävi aina välillä Banrionissa, jolloin pojan ilme väkisinkin heltyi ja olo rentoutui. Declania ympäröivä olemus oli täysin erilainen täällä metsässä kuin jossain muualla: täällä hän koki olonsa eniten omakseen. Mutta vaikka hän oli kenties rennomman oloinen kuin koskaan (vaikka olikin samaan aikaan hermostunut ja turhautunut, hankalasti kuvattava ristiriitainen tunnetila declullaki nyt päällä), pääsi hänestä silti syvä huokaus. Ilme oli jälleen neutraali tämän katsoessa Niciä.
"Tän ei pitäis tulla tavaks, mut voisitko taas olla hiljaa tästä selkkauksesta täällä?"
//@Lukilitis
Lukilitis — 10.03.2021
Nicolas Cartier, Cerfeur
Nic ei keskeyttänyt, kun Declan otti aikansa suden kanssa. Hänestä tuntui, että jos hän aloittaisi puhumisen, niin susi vielä suuttuisi ja hyökkäisi sittenkin Nicin kimppuun. Vaikka suden käytös alkoi kummasti muistuttaa kesyä koiraa ja tuo vaikutti todella tyytyväiseltä paijjailuun. Nic katseli sitä kuitenkin vilkuillen varovasti ja katseli samalla hieman ympärilleen. Ei muita susia piilossa vaanimassa. Aika vaikutti jotenkin pysähtyneeltä. Talven hiljaisuus tosiaan tuntui kumman painostavalta. Kuin elämäkin olisi metsästä paennut.
Lopulta Declan kääntyi Niciä kohti. Katseli kummissaan ja kyseli samaan tapaan. Nic ei oikein pitänyt läksyttävästä kysymyksestä. Niin mitä kummaa hän teki kielletyssä metsässä susien kanssa. Hänen tässä pitäisi kysyä samaa tuolta. Toisen pojan takia hän oli tänne tullutkin. Mutta tunteet olivat typeriä, kysymyshän oli vain looginen. Niinpä Nic yritti rauhoittaa itseään. Ääni tulikin ulos yllättävän neutraalina, vaikka pojan asento oli yhäkin jähmeä ja pysähtynyt.
"Olin pihalla kävelyllä ja huomasin, ku menit metsään", Nic sanoitti totuuden, mitäpä sitä kiertämään "Seurasin sua. Ei oo turvallista mennä metsään yksin". Etenkään, jos oli sairas. Tai oikeastaan muutenkaan. Rikkoa nyt sääntöjä noin vain! Vaikka tuo selkeästi oli... nero. Nero muodonmuutoksissa ja eläinten kanssa, ties miksei muutenkin. Mutta silti, vaaraksi itselleen. Nic katseli tuota, olihan tuo jo aikuinen ja oikeastaan tuo kummalla tavalla vaikutti sopivan metsään paremmin kuin kouluun, mutta silti Nic olisi halunnut istuttaa tuon sääntöjen sisään. Niinhän asioiden kuului olla, eikö?
Poika sanoi taas samaa kuin aiemminkin, älä kerro tästä muille. Hetken aikaa valvojaoppilaan sydän sanoi, että pitäisi vähentää sääntöjen rikkomisesta pisteitä. Nic voisi tehdä niin. Tekisi varmaan samalla itselleenkin, kun kerta sääntöjä rikkoi. Oli syy mikä tahansa, vaikka hän oli tarkoittanut hyvää, kun Declan oli hakenut vaaroja! Toisaalta Nic oli oikeasti aivan liian lepsu... ehkä sitä ehtisi miettiä myöhemminkin. Ei hän ollut roolia valinnut, ei ollut hänen syy, että hän ei osannut hoitaa sitä. Hän ihan totta yritti... ainakin melkeen. Oikeastaan hän oli suostunut koko hommaan vaan voidakseen paremmin tasoitella Sonian tekemisiä. Vaikka eipä siitä ollut viimeaikoina kiikastanut. Nic huokaisi samaan tapaan kuin Declankin hetki sitten. "Ilmeisesti en nähnyt mitään", Nic mutisi tarkoituksettoman happamasti, vaikka yritti pysyä neutraalina.
// @illya
illya — 10.03.2021
Declan Garrick, Cerfeur
Declanin ilme pysyi neutraalina koko Nicin puheiden ajan. Vai että nyt toinen oli seurannut häntä ja miksihän ihmeessä? Sen kohtauksen takiako? Luultavasti. Ehkä Declan oli liian turhautunut ja liian väsynyt välittämään, mutta häntä oikeastaan huvitti Nicin happamat mutinat hiljaisuuden lupaamiseksi. Pieni hyväntuulinen naurahdus pääsikin karkaamaan Declanista.
"Jos et halua pitää salaisuuksia, ois ehkä parempi olla seuraamatta mua" hän sanoi jopa pieni virneen poikanen suupielillään. Tosin, jos Nic lähtisi kertomaan tästä minnekään, hän kyllä vetäisi pojan mukanaan jälki-istuntoon kostoksi. Mutta nyt Declanilla oli outo tunne siitä, kuin olisi oikeasti jotain velkaa vastineeksi puhumattomuudesta. Poika huokaisi jälleen, mutta nyt huokaus oli kanssa kallistunut jokseenkin huvittuneen puolelle. Hetkinen. Milloinkohan viimeksi hän olisi käyttäytynyt näin normaalisti? Milloin hän olisi viimeksi ollut samaan aikaan näin rentoutunut, että hermostunut samaan aikaan? Varmaan viimeksi Tylypahkassa omien ystävien kanssa.. Hetkinen ystävien? Vieras käsite nykyään.. Eihän Nic ollut ystävä, vaan tuikituntematon, mahdollisesti uhka hänen turvallisuudelleen.. Miksi Declan ei ollut taaskaan ajatellut seurauksia tarkemmin lävitse?
"Ja tää kaveri ei sitten ollu mulle mikään uus tuttavuus. Tässä on Banrion, se oli orpo kun löysin sen ekan kerran. Oon pitäny siitä huolta" Declan kuuli itsensä sanovan ajatustensa lomasta ihan kuin olisi ignoorannut juuri äsken kulkeneen ajatusketjun. Voi hyvänen aika sentään. Eihän hän näin huolimaton saisi olla? Ehkä kuukausien kestänyt pelko ja yksinäisyys olikin ollut pojalle liikaa ja nyt hän lipsui sellaiseen käyttäytymiseen, jota vanha Declan oli harjoittanut.
//@Lukilitis
Lukilitis — 10.03.2021
Nicolas Cartier, Cerfeur
Nic vilkuili Declania ja tuo vaikutti aivan liian veikeältä. Tuon sanat kuulostivat kumman tutuilta, ihan kuin Nic olisi kuullut ne aiemmin. Nic tuskin meinasi uskoa, että oli tuon kanssa samaa ikäluokkaa. Tuo vielä vitsaili sääntörikkomuksilla. Ei hän voinut tuota nyt yksinkään jättää, jos tuo niin vastuuttomasti suhtautui omaan turvallisuuteensa.
Puhe kääntyi taas suteen ja Nic vilkaisi sitä. Se näytti hänestä yhäkin pedolta, mutta Declanin puheet herättivät sääliä. Orposusipoikanen, parka. Vaikka samalla Nicistä tuntui, että eihän luontoon pitänyt puuttua. Mutta... silti. "Banrion... rassu", Nic mutisi. "Hieno, et joku huolehtii siitä", totesi. Kaipa se oli karu totuus, ettei orvot oikein selvinnyt luonnossa. Senkö takia Declan oli tullut tänne? Hän heltyi hieman, vaikka säännöt yhäkin soimasivat taka-alalla.
Mutta kauaa tuon rauhoittuminen ei kestänyt, kun Nic jo huomasi jotain hälyyttävää. "Vuotaako susta verta? Ootko kunnossa?" Hän kyseli huolestuneella sävyllä. Oliko susi hyökännyt tuon kimppuun? Peto... villieläin... Nic otti varovaisen askeleen lähemmäs, katse tuon kädessä... ei hyvänen aika, eikö tuo ollut tehnyt sille mitään? Se vielä tulehtuisi, jos sitä ei parantaisi.
// @illya
illya — 10.03.2021
Declan Garrick, Cerfeur
Ehkä tahaton tunteisiin vetoaminen olikin ollut hyvästä, jopa siihen ekstenttiin asti, että äsken hyvin pelokas poika tuntui suhtautuvan sudenpentuun jonkinasteisella myötätunnolla. Ja kun Nic totesi Declanin huolenpidon hienoksi asiaksi, mustatukkainen pojan suupielet kääntyivät väkisinkin pieneen hymyyn.
"Ei sillä oo ketään muutakaan.." Poika sanoi nyt itsekin jokseenkin rauhallisemmin ja vaitonaisemman oloisena ja käänsi katseensa takaisin maahan makuulle käyneeseen suteen. Se oli kääntänyt selkänsä Nicille, mikä oli ehdottoman hyvä asia -kehonkieli ei ollut enää millään tavoin kireää tai hyökkäävää vaan susi oli jopa uskaltanut rentoutua vieraammankin ihmisen läsnäollessa.
Mutta eipä äskeinen rauhan ilmapiiri liian kauaa kestänyt. Declan melkein säpsähti kun toinen alkoi kyselemään käden haavasta ja otti nyt jo varovaisen askeleen lähem-mäs. Ainiin joo.. totta. Banrionhan oli vahingossa raapaissut häntä. Declan nosti nyt kättään varovasti ylöspäin ja katsahti pitkään kynnenjälkeen, joka lähti hänen rantees-taan ja päättyi vasta vähän ennen kyynärvartta, ensimmäistä kertaa kunnolla. Pojan silmät vähän laajenivat. Haavahan oli syvempi kuin hän oli olettanut ja vieläpä yllättävän ilkeän näköinen. Ei tässä adrenaliinin huumassa ollut poika sitä ajatellut kuin pieneksi pintanaarmuksi. Miten ihmeessä tuo oli onnistunutkaan ponkaisemaan hänen kädestään tällaiset vauhdit?
"Oho.. Taisit potkasta mua kovemmin, ku aattelinkaa" Declan sanoi muka-vihaisena jaloissaan makaavalle pennulle. Ei hän ollut huolissaan, vaikka käsi vuotikin verta. Näitä sattui hänelle vähän väliä. Poika otti käden viittansa hihasta pois ja alkoi sitoa verta tihkuttavaa haavaa sillä.
"Ei tässä mitään. Kyllä se siitä tyrehtyy." Poika tyytyi vastaamaan toiselle olkiaan hieman kohauttaen. Silti hänen katseestaan pystyi lukemaan En sit mee sairaalasiipeen.
Ja vaikka pojan alitajunta huusi ja kirosi Declanin huolettoman käytöksen jonnekin maanrakoon, oli pojan käyttäytyminen nyt vain.. jotenkin automaattista ja tutunkin tuntuista vanhoilta hyviltä ajoilta.
//@Lukilitis
Lukilitis — 10.03.2021
Nicolas Cartier, Cerfeur
Susiraasu jäi taka-alalle, kun Nic näki vain Declanin haavan. Kun tuo vielä liikahti, niin Nic näki haavan paremmin. Hän irvisti tahattomasti. Aijjai, tuo näytti pahalta. Sen siitä sai, kun kaveerasi eläinten kanssa... potkaista? Oliko tuo paininut eläimen kanssa? Ei hyvä... tuon äänensävy oli aivan liian kepeä.
Tuo vain alkoi sitoa haavaa, mikä ehkä olisikin ollut hyvä jossain toisessa tilanteessa, mutta ei nyt. "Ihan totta, käyttäsit taikasauvaa", Nic mutisi tyytymättömänä. "Se pitäisi puhdistaa..." Hän oli jo ehdottamassa sairaalasiipeä, mutta Declan vaikutti taas kerran vastustavan loogisia ajatuksia.
Nic huokaisi ja koska taikasauva oli jo hänen kädessään, hän liikkui kuin huomaamatta lähemmäs poikaa... ja sutta. "Saanko?" Nic kysyi ja liikautti sauvaansa merkitsevästi.
// @illya
illya — 10.03.2021
Declan Garrick, Cerfeur
Jos Banrion oli äsken ollut vielä rentona, niin nyt se nosti taas päätään hieman epäröivän oloisena. Pitkään sitä ei kuitenkaan kestänyt kun Declan laski toisen kätensä silittämään pitkiä vetoja sen päästä pitkin selkää. Sudenpentu asettui ja antoi Nicin tulla lähemmäksi. Declanin korvat sen sijaan nappasi toisen tyytymätönsä mutinaa ja hänen ilmeensä valahti hieman.. Niin noh.. Käyttäisin jos osaisin.. Mutta sitähän hän ei Nicille sanonut ääneen, vaan nyökkäsi toiselle pojalle myöntymisen merkiksi tuon kysyessä lupaa tehdä taikojaan. Ei Declan oikein pystynyt kieltäytymäänkään, toinen jo oli jo sauvansa kanssa valmiuksissa, joten poika arveli, että tuo auttaisi haavan kanssa, halusi Declan sitä tai ei. Niimpä sitomisprosessissa oleva haavankohta aukaistiin ja päästiin hengittämään kirpeää pakkasilmaa. Poika käänsi kättään vähän parempaan asentoon ja oli sitten paikallaan ja antoi toisen tehdä.. Mitä ikinä nyt tekisikään.
//@Lukilitis
Lukilitis — 10.03.2021
Nicolas Cartier, Cerfeur
Nic oli melkein unohtanut suden, koska tuo ei vaikuttanut hetkessä suurimmalta ongelmalta. Declan saisi vielä jonkun jäykkäkouristuksen, jos tuota ei kukaan hoitaisi ja tuo vain antaisi haavan olla. Declan vaikutti hieman kiemurtelevalta, mutta nyökkäsipähän kumminkin. Se riitti suostumukseksi.
Nic liikkui tuon viereen ja kuljetti sauvan kärkeä hitaasti pojan haavalla ennen kuin tuo tulisi toisiin ajatuksiin. Tätä hän oli tehnyt ennenkin. Verentuloa pitäisi hidastaa. "Vulnera sanentur". Haava pitäisi puhdistaa. "Vulnera sanentur". Haava pitäisi sulkea. "Vulnera sanentur". Olisipa Nicillä ollut meiramia... tosin eipä haavasta pahaa jälkeä jäisi - se ei ollut niin suuri kuin se oli aluksi näyttänyt nyt, kun se oli puhdistettu, arpeutui ja vaikutti ylipäätään paremmalta.
"Laita mäkimeiramiuutetta, jos siihen meinaa jäädä joku jälki", hän totesi sisäisen hikarin nostaessa päätään ja päätti vielä lisätä "ja onko sulla myrsyliuutetta? Jos se alkaa sattua uudestaan..." hän höpisi huolehtivasti, vaikka vähän typerältä se kuulosti. Kai tuo nyt tiesi itsekin. Tuohan oli nero... olisi varmana hoitanut haavatkin. Ehkä tuo oli vain ollut haavasta shokissa, jaa'a. Ainakin se olisi nyt kunnossa. Vaikka ehkä tuon pitäisi käydä vielä sairaalasiivessä. "Ja käy siivessä näyttää sitä", Nic sanoi ihan pakosti, vaikka uskoikin sanojen katoavan kuuroille korville.
// @illya
illya — 10.03.2021
Declan Garrick, Cerfeur
Haavan puhdistuminen kirpaisi hieman, olipa paranemisprosessi taikuutta tai ei, aina se tuntui ikävältä. Vähän teki mieli irvistää.. Mutta poika yritti pitää pokerinaamaa yllään. Mutta utelias Declan kyllä oli. Verentulo hidastui, haava puhdistui ja lopulta sulkeutui kauniisti. Kyllä sitä ihmetellä piti, miten jotkut osasivat. Hän ei olisi osannut. Olisi vain sitonut haavansa tyrehdyttänyt ensin verenvuodon ja lähtenyt kerämään sopivia yrttejä, mahdollisesti keittänyt jonkinlaisen liemen. Mutta siihen olisi mennyt aikaa. Ainakin paljon enemmän kuin tämmöiseen. Mutta hän oli sysisukka loitsuissa, sillekään ei oikein mahtanut mitään. Olisi pitänyt kai käydä tunneilla tai hommata tukiopetusta. Mutta hän ei halunnut. Ei halunnut kai näyttää heikolta kaiken tapahtuneen jälkeen.
Prosessin jälkeen Nic alkoi saarnaamaan haavan hoidosta ja sairaalasiivessä käymisestä. Declan melkein tyrskähti ääneen, mutta sai hillittyä itsensä viimehetkellä. Vain ilme värähti hetken aikaa kasvoilla.
"Niin ja jos meen siipeen, nii mitä sanon? Hei kävin metsässä ja susi vähän raapas tuosta, mut eipä tässä mitään." Declan ei aluksi meinannut tajutakaan että sanoi ajatuksensa ääneen.
"..Sori.. Mut hei kiitos avusta, enköhän mä jotain yrttejä tähän haavaan keksi." tuo lisäsi vielä neutraalisti ja kiitollisen oloisena. Harmi että metsässä lähes kaikki oli yhä lumen peitossa, täytyisi mennä kaivamaan jemmassa olevia yrttejä tähän hätään.
//@Lukilitis
Lukilitis — 10.03.2021
Nicolas Cartier, Cerfeur
// Declan on jo iso poika, kyllä se kestää kirpasut. Vai haluutko vielä tarran selviimisestä? Ois tosi kivoja eläintarroja? Toi koira näyttää vähä sudelta, miten ois? //
Nicolas ei tiennyt mitään toisen loitsutaidoista, hänen silmissä kaikki tuon taikuus oli näyttäytynyt erinomaisena lahjakkuutena. Tai sitten ahkerana opetteluna, jos tuo yritti parantua sairaudestaan. Se oli vielä hieman mysteeri, mutta Nic ei halunnut udella enempää, jos tuo ei siitä tarkemmin puhunut.
Nic oli niin tottunut olemaan sääntövenyttelijöiden seurassa, että Declanin ilmeily ei jäänyt häneltä huomaamatta. Ääneen hän ei kuitenkaan sanonut mitään, keskittyi vain tarkastelemaan, että haava oli oikeasti parantunut kunnolla. Declan sen sijaan naureskeli sairaalasiipipuheille. Nic mietti, että totuuden kertominen ei olisi lainkaan huono ajatus, sittenhän joku saattaisi valvoa tarkemmin, että tuo ei enää rikkoisi uudestaan sääntöjä. Toki Banrion...
Nic vilkaisi sutta ja tajusi olevansa aivan liian lähellä tuota. Tuo voisi vaikka haukkasta, eikä Nic tuskin ehtisi väistää. Hän nojautui hitaasti kauemmas, uskaltamatta liikkua hätiköidymmin. Yllätyksekseen Nic meinasi tosissaan vastata muutaman väitteen sairaalasiipivierailuun, kuten 'harjoittelin taikaolentojen hoitoa tunnin jälkeen', 'joku kirosi kulman takaa, en ehtinyt nähdä kuka, kun käteni alkoi vuotaa verta' tai 'kasvihuoneen lonkerokasvi, se piikikäs, tarttui hihaan ja kun revin käden irti otteesta, niin siinä olikin haava', mutta tajusi sitten olla tukematta huiputuksia. Sitä paitsi ne saattoivat ohjata vääränlaiseen hoitoon.
Ennen kuin Nic ehti kumminkaan sanoa mitään, Declan ehti jo pahoitella ja kiittää. Nic nyökkäsi. "Eipä kestä. Ja siis ..." Poika hieraisi automaattisesti harteitaan, hieman vaivaantuneesti. " Eihän sun välttämät tarvii syytä antaa sairaalasiivessä apua saadakses. Kyllähän niillä on ammattivelvollisuus auttaa", totesi. Ei sillä, että joskus olisi toiminut niin. Itsensä puolesta. Omasta mielestään saattoi ihan hyvin istua jälki-istunnon, jos rikkoi sääntöjä. Mutta haava kädessä ei vielä ollut todiste sääntöjen rikkomisesta, taikakoulussahan sattui kaikenlaista.
// @illya
illya — 10.03.2021
Declan Garrick, Cerfeur
Hassu tilanne sinänsä, että Declan ei ollut tilanteessa yhtä vaivaantunut ja awkward, mitä Nic. Yleensä he olivat sillä saralla hyvin tasavertaisia. Mutta kuullessaan toisen pojan uutta kehotusta sairaalasiipeen menosta, pudisti Declan jo pienesti päätään. Liian riskialtista hänen kaltaiselleen.
"Mutta ne on myös ammattilaisia tunnistamaan mikä johtuu mistäkin. Otetaan vaikkapa esimerkiks jonkun taikaolennon, kissan tai suden antamat jälet: ne on kaikki erilaisia, ja kyllä ne osaa sairaalasiivessä erottaa ne. Ja oon ennenkin saanut iskuja Banrionilta. Ei tässä ole mitään hätää, tää varmasti paranee tosi hyvin." Declan puhui omaksi hämmästykseensäkin melko vakuuttavasti, mutta ehkä huomaamattaan jälleen lietsoi Nicin huolta kertoessaan saaneen aiemminkin osansa pennun villimmästä puolesta.
Mutta nyt Declan myös kohotti sisäisesti hieman kulmiaan. Nic oli tunnollinen. Olihan se nähty siinä muutosten iljettävässä parityössäkin. Nytkin tuon puheet antoivat itsestään sen irti, että toinen olisi valmis ottamaan riskin jälki-istunnosta.
"Et kai sä haluu jälki-istuntoon?" Poika kysyi nyt hieman vakavammalla sävyllä ja mietti jo valmiiksi miten saada toisen pää käännettyä, jos tuo olisi häntä sairaalasiipeen kantamassa tai jotain muuta vastaavaa tekemässä, mikä voisi hyvällä todennäköisyydellä johtaa jälki-istuntoon. Heti kun mieli oli lipsunut rennommille teille meinasi tulla vastaan ongelmia. Pitäisi lopettaa hölmöt haaveilut ystävyyksistä sun muista, kun oli itse tällaisessa tilanteessa. Olisi pitänyt tietää jo paremmin..
//@Lukilitis
Lukilitis — 10.03.2021
Nicolas Cartier, Cerfeur
"Niillä on monta oppilasta, eipä ne kaikkia ehdi niin tarkkaan tuijottaa ja jonkun lemmikkikoiran ja sudenkin jäljet voi hyvin mennä sekaisin", Nic totesi takaisin. Ajatukset sen sijaan siirtyivät tuon puheiden mukana taas Banrioniin... useampia iskuja. Ei kuulostanut yhtään turvalliselta puuhastelulta. Ehkä villieläimet vain kannattaisi jättää toimimaan itsekseen. Niitä ei ollut tarkoitettu lemmikeiksi. Nic nousi puolikyyrystään ja siirtyi askelman kauemmas. Ihan varoiksi.
Declan otti jälki-istunnot puheeksi sillä sävyllä, että Nic jopa uskoi, tuon haluavan välttää niitä. Se hieman yllätti, sillä tuo oli puhunut sääntörikkomuksista kevyesti. Eikö tuo ajatellut tekojen seurauksia? Nic kohautti olkiaan ja katseli hieman tarkemmin Declania, kunnes käänsi katseensa puihin, tulosuuntaan ja takaisin puihin, aika rauhallista tahtia. Jalanjäljet ja paikallaan pysyminen lisäsi koko ajan riskiä kiinnijäämisestä. Sitten hän oloitti isoveliluentonsa: "En halua jälki-istuntoja, mutta jos toimintani rikkoo sääntöjä, niin ymmärrän rangaistuksen aiheelliseksi. En suoranaisesti hae sanktioita - jos hakisin, niin meiltä molemmilta olisi jo vähentynyt tupapisteitä ja olisin ilmoittanut jollekin professorille - mut jos kyse on toisen turvallisuudesta, niin en osaa kuvitella tilannetta, jossa asettaisen jotkun jälki-istunnon avunsaannin edelle. Silläkin uhalla, että siitä tulee 'paha mieli' ".
// @illya
illya — 11.3. klo 09.59
Declan Garrick
Pojan ajatukset ja tunteet kiersivät kehää ja nyt ne tulivat takaisin kehänsä loppuun. Uusi turhautuminen, uusi pelko, uusi jäykkyys. Jep. Miten hän oli voinut olla niin tyhmä ja naiivi ja varomaton.
Declan nousi äkillisesti ylös. Hän oli niin vihainen ja.. pettynyt itseensä. Mitä hän oli luullut löytävänsä? Ystävän? Jonkun joka ymmärtäisi? Ei kukaan helvetti soikoon ymmärtäisi koskaan. Vaikka ketään muutahan hän ei tässä voinut syyttää kuin vain itseään. Sen verran hän sai kuitenkin hillittyä itsensä ja pidettyä kielensä, että katsoi Banrionia ja teki sille selkeän, opetetun käsiliikkeen, merkiksi juosta, lähteä kauas täältä. Ja vaikka pentu olikin hieman hämillään ja nyt pikkuisen varautuneempi, lähti tuo sen suurempia vastaan mukisematta liikkeelle. Juoksi pois.
Ja ihan kuin Declan olisi välittänyt jostain mitättömistä tupapisteistä!
"Tässä on vähän isompiakin asioita kyseessä kun pelkkä moraalinen ääni sun pään sisällä, joka käskee elämään sääntöjen mukaan!" Declan näpäytti terävästi takaisin toisen veljellisille saarnoille. Hän joutuisi sairaalasiipeen, sieltä jälki-istuntoon, puhutteluun ja uusiin kyseenalaistuksiin susista, sitten ne saisivat selville asioita, jotka johtaisivat hänen elämän loppumiseen. Sen elämän, jonka vuoksi hän oli niin kovasti pyristellyt ja kamppaillut. Tunnepurkaus näyttäytyisi varmasti toiselle hyvin epäloogisena ja kauheana kontrastina vielä jokin aika sitten nauraneeseen ja jo hyvinkin rentoutuneeseen poikaan. Hän oli antanut osan luottamustaan toiselle. Ja se oli maksanut hänelle kalliisti. Tai ei vielä, mutta poika ei osannut kuvitella muutakaan, kun ei voinut hillitä tätäkään purkaustaan. Ailahtelevuuttaan. Jota mitään ei olisi tapahtunut jos hän ei olisi koskaan sotkeutunut muihin ihmisiin. Edelleenkään ei Nicin syy, hänen syynsä kokonaan. Ja sekös ärsytti vielä enemmän.
Tuo katkaisi läheisestä puusta käsin tuuheaneulaisen oksan ja alkoi kävellä takaisin metsän laitaa kohden ohittaen Nicin.
"Ei ois pitäny luottaa.." tuo jupisi hiljaa samalla ja alkoi pyyhkimään oksalla jalanjälkiä hangesta. Ihmiset olivat kyllä aivan pahinta kuraa, jota Declan oli koskaan kohdannut elämänsä aikana. Mutta toisaalta jokin pieni ääni jäi nyt hänen omatuntoaan soimaamaan jonnekin takaraivon perukoille: en osais kuvitella tilannetta, jossa asettaisin jonku jälki-istunnon avunsaannin edelle. Niinpä niin. Toinen ei tiennyt. Toinen varmaan luuli että Declan oli sairas. Ja olikin. Ja vieläpä omalla käyttäytymisellä poika vahvistaisi sitä kuvaa. Eikä sitä voisi korjata enää.
//@Lukilitis
Lukilitis — 11.3. klo 20.52
Nicolas Cartier, Cerfeur
Nic hätkähti hieman Declanin nopeaa nousemista. Tuohan oli äsken nauranut ja nyt tuo näytti täysin päinvastaiselta. Vaistomaisesti hän vain otti askeleen taaemmas, antaakseen tuolle tilaa. Hän vilkaisi sutta varmistaakseen, ettei tuo tekisi jotain yhtä äkkinäistä, mutta Declan teki jonkinlaisen käsimerkin ja susi lähti pois. Yritti painaa sen mieleen. Ainakin yksi huoli vähemmän. Huolestunut katse palasi taas Declaniin. Mikä tuon mielentilan oli noin saanut muuttumaan? Sanat? Nic?
Declan antoi selityksen. Tai vastauksen. Isompia asioita kuin moraali ja säännöt? Nic ei ymmärtänyt. Säännöt luotiin jokaisen eduksi, kai jokainen ymmärsi niiden noudattamisen olevan yhteinen hyvä? Ellei sääntö perustunut virheelliseen pohjaan, tyyliin ollut rasistinen, jolloin sitä saattoi muuttaa tai jos kyse oli Heinzin dilemman tyyppisestä tilanteesta … tuo oli kai sairas. Tuohan oli sanonut, että hänellä oli ongelmia ja tuo sai kohtauksia, tämäkin oli varmain vain osa sitä sairautta, tai sen kuormaa… ja saattoihan olla, että metsäkin… auttoi? Saattoiko susissa olla jotain, mikä auttoi parantumaan? Teoria oli kyllä yhtä lennokas kuin koko maledictus-mietintäkin. Vaikka se tosin voisi sopia… siihenkin liittyisi eläimet.
Nic poti kuitenkin lievää syyllisyyttä tuon tunnepurkaukseen. Hän oli omasta mielestään vain kertonut oman mielipiteensä, kun tuo oli kysynyt, mutta ilmeisesti mielipiteiden kertominen pitäisi hoitaa varovaisemmin. Tai jättää mainitsematta. Vaikka se olisikin looginen ja oikein. ”Ei ollut tarkoitus loukata”, Nic pahoitteli.
Declan kulki Nicin ohi ja Nic kääntyi ja seurasi tuota muutaman metrin päässä. Tuo alkoi peitellä jalanjälkiä. Hän höpisi luottamuksen puutteesta. Nic kurtisti kulmiaan, mutta ei oikein osannut sanoa mitään. Nic mietti taas, että miksi tuo ei tehnyt tätä taikasauvallaan. Eikö tuo ollut ottanut sauvaa mukaan metsään??? Nic ei kumminkaan viitsinyt keskeyttää tai tehdä työtä tuon puolesta. Ehkä hän sitten voisi siistiä omat jälkensä, joita kumminkin loi nyt astellessaan takaisin päin, pois metsästä… Ehkä Declankin oli todennut, että paluu oli hyvä. Kai. Tai mitä tuo nyt ikinä miettikään.
// @illya
illya — 11.3. klo 22.12
Declan Garrick, Cerfeur
Fyysinen tekeminen rauhoitti Declania hieman. Oli poika siltikin hermostunut ja turhautunut.
Ei ollut tarkoitus loukata. toisen pahoittelu osui ja upposi suoraan syvälle Declanin sisimpään, jolloin hänen teki mieli kääntyä ja huutaa toiselle, saada jotain tolkkua tuon päähän koko hänen tilanteestaan. Mutta ei.
Siispä tuo päätti marssia jälkensä perästään pyyhkien takaisin koulun pihoille. Katsetta hän ei toiselle pojalle luonut, koska tunsi olonsa juuri tällä hetkellä sellaiseksi, että jos tekisi niin, katuisi sanojaan jälkikäteen. Kulun suunnan Declan ohjasi kaikken yllätykseksi sairaalasiipeä kohti. Kai se oli tiedostamaton ja hiljainen anteeksipyyntö, sekä sovinnon ele Nicille, mutta tokkopa toinen sitä älyäisi tulkita tässä tilanteessa sellaiseksi. Jos Nic edes oli seurannut häntä tänne asti..
"Älä seuraa mua enää. Se on paremmaks meille kummallekin. Ja jos jotain tapahtuu mulle tän sairaalasiivessä käynnin takia, niin muistat sit et mä varoitin. Ja sen jälkeen se sudenpentu tuolla metsässä.. Se jää sun harteille. Se et kerrotko professoreille on sun päätettävissä, mutta annan vielä kerran ystävällisen neuvon olla niin tekemättä." Declan kääntyi nyt toisen puoleen äänessään haudan vakava sävy.
//@Lukilitis
Lukilitis — 11.3. klo 22.58
Nicolas Cartier, Cerfeur
Nic käveli rauhallisesti tuon perässä ja yritti järkeillä, miten saisi toisen takaisin iloiseen -tilaan. Lopulta hän vain päätyi antamaan tilaa ja olemaan hiljaa, kulkemaan tuon perässä ja mukana. Suunta sentään oli oikea, joten turha kai valittaakaan.
Metsän laidalla Nic yritti heilauttaa huomaamattomasti ja toista häiritsemättä sauvallaan omat jälkensä pois lumesta - ja vähän siisti tuonkin risun heilutusta. Kaipa se saisi kelvata. Declan vaikutti katselevan koulun suuntaan ja sinne tuo suuntasikin.
Nic ei oikeastaan osannut lähteä enää muuallekaan, kun toinen kerta ei ollut osoittanut mitään keskustelun lopettavaa elettä, tietämättä oikein, oliko tuon kävelemisellä joku suunta ja päämäärä. Yllätyksekseen hän kuitenkin saapui sairaalasiipeä kohti, kun Declan yhtäkkiä pysähtyi ja kääntyi Niciin päin. Nic teki samoin ja katsoi tuota kysyvästi.
Tuon puhe kuulosti siltä kuin tuo olisi menossa omiin hautajaisiinsa. Nic ei oikein ymmärtänyt, mitä ihmettä tuo selitti vai oliko tämä jokin kieroutunut ylidramaattinen vitsi. Koska tuo kuitenkin puhui vakavasti, poika koki paremmaksi reagoida samalla tavalla kuin vähätellä tuon puheita. Niinpä hän nyökkäsi ja myötäili. "Okei. Sanoin, etten nähnyt mitään, eikä se ole muuttunut." Hän jäi paikalleen vielä odottamaan, halusiko tuo sysätä muutakin kuin susivastuun Nicille vai pitäisikö poistua. Nic ei oikein tiennyt, miten reagoida susihuoleen. Oliko tuo oikeasti tosissaan? Mitä Nic osaisi suden kanssa tehdä?
// @illya
illya — 11.3. klo 23.08
Declan Garrick, Cerfeur
Hän olisi mahdollisesti kävelemässä omaan ennenaikaiseen hautaansa. Jokin osa pojasta olisi halunnut toisesta varmuutta ja vannoutumista asiaan, mutta hän ei sitä voinut pakottaa. Siispä Declan vain siristi hieman silmiään toiselle, kuin tehostaakseen äskeisiä sanojaan ja ilman sen pitempiä puheita hän käännähti kannoillaan kohti sairaalasiiven sisäänkäyntiä, lipuen hiljalleen epävarmuuden täyttämää tulevaansa kohden.
//@Lukilitis Kiitoksia tästä taas kerran! :3 Mukavan pituseks venähti <33
Lukilitis — 12.3. klo 13.54
Nicolas Cartier, Cerfeur
Nicolas jäi katselemaan hetkeksi Declanin perään. Tuo oikeasti menikin kohti sairaalasiipeä. Nic ei oikein ymmärtänyt, mikä tuon oli saanut muuttamaan mieltään. Ja oliko tämä nyt vain väkinäistä esitystä vain aitoa turhautumista. Kumma paino kuitenkin tuntui laskeutuvan pojan ylle, kun hän kääntyi kohti tupahuonetta. Ainakaan pihalla haahuilu ei enää houkuttanut.
'Jos jotain tapahtuu'. 'Muistat sit, et mä varoitin'. 'Se sudenpentu -- jää sun harteille'. Declanin sanat kuulostivat kummallisen pahaenteiseltä. Saattoiko sairaalasiipi tai haavojen näyttäminen olla vaarallista? Mitä jos Declanin sairaus olikin tarttuvaa? Tosin tuskin tuo sitten sai olla koululla... ellei tuo salannut asian laitaa, mutta tuskin... Oliko tuo oikeasti jättämässä sutta Nicille? Luulisi, että siihen olisi potentiaalisempiakin uhreja. Tosin Declanhan ei oikeastaan viettänyt aikaa ihmisten kanssa, tuo oli todella usein yksin.
Oliko varoitteluissa järkeä? Ei, ei mitään voinut sattua sairaalasiivessä. Tai siis, mitä olisi voinut sattua? Declan olisi voinut jäädä kiinni metsässä hiippailusta ja saada jälki-istuntoa. Se olisi kerralla ohi. Tai tuo olisi voinut jäädä kiinni jostain muusta... näkyikö veressä jotain ongelmia? Tai diagnoosiloitsulla? Mitä jos tuo tyyliin peitteli jotain päihdekäyttöä? Selittäisi kyllä tuon ailahtelevuutta... ehkä rauhoittavien liemien lahjoittaminen ei sittenkään olisi hyvä, jos tuolla oli vaikka joku rajoitus niiden määrästä. Toisaalta se haava, tuo oli puhunut yrteistä, pitäisi varmaan oikeasti lahjoittaa tuolle uutetta. Ainakin mäkimeiramiuutetta. Olisi kurja, jos tuolle jäi jotain ikäviä arpia Nicin loitsinnan takia. Voisi hakea sitä apoteekista samalla, kun kävi töissä. Pomolle pitikin ilmoittaa, pitäisi vaihtaa työvuorojen järjestystä parin viikon päästä...
Ajatusten lähtiessä harhateille ja pohtimaan kaikenmaailman syitä ja seurauksia, Nic havaitsi kummasti suuntansa vaihtuneen tupahuoneesta sittenkin kirjastoon. Hän voisi lainata muutaman kirjan. Ja vaikka yhden susista. Ihan vain... varoiksi.
// Kiitos pelistä! @illya yllättävän jouhevasti ilmestyi näinkin paljon tekstiä koko peliin XD
---------------------- ROPE ON PÄÄTTYNYT ----------------------------
