Sivu 1/1

Re: Tytöt jotka osaavat käyttää aseita

ViestiLähetetty: 21 Syys 2018, 22:23
Kirjoittaja Noah Andersson
//Päivämäärä käy loistavasti! Pahoittelen myöhäistä vastausta, olen hoitanut ongelmia terveyteni kanssa muutaman kuukauden, mutta pääsen nyt taas jatkamaan pelejä normaalisti...(Apua, anteeksi kans siitä, että tämä viesti on kauhistuttavan... dramaattinen. Noahilla on vain taipumusta melodramaattisuuteen ja ajattelin että se sopisi tilanteeseen XD)

Noah Andersson oli väsynyt, kyllästynyt ja peloissaan. Noahin koko elämä oli heittänyt kuperkeikkaa eikä kukaan ollut kokenut olevansa turvassa joulukuun tapahtumien jälkeen. Tilanne oli tosin rauhoittunut, vaikkakin monissa asioissa oltiinkin menty ojasta allikkoon. Koulun johtoon oli noussut kamalaakin kamalampi Shwillinger, joka oli muuttanut koulun käytännöt takaisin 1800-luvulle. Noahin pää meinasi räjähtää pelkästään hänen ja hänen sääntöjensä ajattelemisestaan. Mies edusti kaikkea sitä, mitä Noah ei vain voinut sietää. Shwillinger karkottaisi varmaankin kaikki jästisyntyiset tekosyyn varjolla ensimmäisen tilaisuuden saadessaan. Noah pelkäsi jo kesää kotona, jonne tällä ei ollut mitään asiaa. Tyttö oli viettänyt viimeaikoina aivan liikaa aikaa peloissaan. Tänään hän oli päättänyt kuitenkin yrittää rauhoittua ja purkaa ahdistustaan ampumalla aseella pieniä metallineliöitä yksin koulun lähistöllä siaitsevilla vuorilla. Kuulostaa todellakin terveellisetä.

Noah sonnustautui tyttöjen makuusalissa tavalliseen harjoitteluvaatteisiinsa: Mustiin ihonmyötäisiin housuihin, oranssiin ihonmyötäiseen pitkähihaseen, tuulitakkiin ja räiskyviin juoksukenkiin. Hän solmi vaalet, hieman tavallista tyyliään lyhemmäksi leikatut hiuksensa pienelle poninhännälle. Noah asetteli asekotelonsa tapansa mukaan kitarakoteloon. Hänen pitäisi mainita, että lähtisi soittamaan ulos. Oli uskomatonta, että hänen tupatoverinsa uskoivat tuon valkoisen valheen. Noah ei omistanut kitaraa, ei osannut soittaa kitaraa ja vielä vähemmän hän jaksaisi raahata sitä vuorille akustiikkaa varten. Tosin niin kauan, kun kukaan ei kyseenalaistanut tätä tarinaa, Noah ja hänen harrastuksensa olivat turvassa.

Juostessaan vuorenrinnettä ylös Noah tunsi tuttuakin tutumman poltteen reisissään ja kiristi tahtia. Hän rakasti juoksemista. Hän nautti siitä, kun tuuli ujelsi hänen kovissaan ja siitä, kun hänen lihaksensa ja keuhkonsa huusivat epätoivoisesti happea. Se sai hänet tuntemaan olonsa niin vapaaksi, ettei hän voinut kertakaikkiaan käsittää sitä tunnetta. Juostessaan hän kilpaili itsensä kanssa ja vaipui onnelliseen transsiin, jossa kukaan tai mikään ei voisi vaikuttaa häneen. Jotain hän kai pakeni aina tänne vuorillekin, olipa sitten kyse unohtuneista läksyistä tai vaikkapa riidasta ystävien kesken. Juokseminen oli keino unohtaa ja ottaa eytäisyyttä äänistä ja ihmisistä, jotka muuten vaivasivat häntä. Ja jos Noah tällä hetkellä jotain kaipasi, se oli pakomatkaa pois koulun ahdistavien seinien ja kamalien muistojen keskeltä.

Noah oli asettautunut tavalliseen paikkaansa, erääseen solaan jossa ei ollut oikeastaan mitään muutamaa isompaa kivenlohkaretta lukuunottamatta. Noah kävi asettamassa maalit riviin kiven päälle ja latasi pienoikiväärinsä. Hän otti valmiusasennon ja ampui lippaan tyhjäksi. Latasi ja ampui uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Hän päästi irti kaikesta häntä vaivaavasta ja antoi keskittymisen ihanan tyhjyyden viedä hänet mukanaan takaisin Liverpooliin, tutulle ampumaradalla jossa haisi kumi ja historiallisten ratojen muskettien ruuti. Kuinka paljon hän kaipasikaan tuota pientä paikkaa valtavassa kotikaupungissaan.

Kesken kuudennen lippaan Noah kuuli yskäisyn. Hän tunsi kuinka kaikki veri hänen kehossaan valahti jalkoihinsa tehden niistä paksut ja kömpelöt. Oli ollut typerää tulla tänne. Olisihan hänen pitänyt tietää, ettei hän voinut luottaa siihen, ettei häntä seurattaisi. Hän ei ollut toiminut järkevästi, vaan mielihalujensa mukaan. Hän oli käyttäytynyt typerästi ja holtittomasti. Typerä, itsekäs, ajattelematon Noah, hän soimasi itseään. Joudut lähtemään kotiin, missä sinusta ei ole mitään hyötyä kenellekään. Olet vain taakkana ja häpeän aiheena.

Noah nosti aseen piipun kohti taivasta ja kääntyi hitaasti. Jos häntä vastakkain olisi joku vuorille piiloutunut pimeyden velho, niin hän saisi ammuttua tätä jalkaan ja kutsuttua apua. Jos hänen takaansa löytyisi koulun rehtori, hän voisi samantien pakata tavaransa ja lähteä kotiin. Mutta Noahin kääntyessä, hänen takaansa ei löytynyt pimeyden velhoa tai epäilemättä vähintäänkin koulun yhtä pimeää rehtoria vaan tyttö. Noahin tupatoveri, johon hän ei ollut koskaan kummemmin tutustunut. “Mitä teet täällä? Seurasitko sinä minua?”, Noah kysyy tuijottaen tyttöä tuimasti. Tämä ei näytä välittömän vaaralliselta, mutta näytti kantavan mukanaan... jousipyssyä? Noah hymähti itsekseen. Hänen tietääkseen jousipyssytkin olivat kiellettyjä koulussa. Tästä tulisi mielenkiintoinen iltapäivä.

Re: Tytöt jotka osaavat käyttää aseita

ViestiLähetetty: 19 Marras 2018, 00:09
Kirjoittaja Noah Andersson
Tyttö katsoi minuun hieman halveksuvan oloisena. ”Noah Andersson.” Nimi. Voi luoja, minun nimeni. Hän tietää nimeni. Hän voisi aivan ongelmitta ilmiantaa minut rehtorille tai professorille. Hän voisi kertoa uudelle sadistiselle rehtorille joka varmaankin pakottaisi minut punnertamaan koko loppu vuoden. Mutta minäkin tiesin hänen nimensä, sillä edessäni seisova henkilö ei ollut kukaan muu kuin omassa tuvassani seikkaileva Sonia Cartier. Hän oli muistakseeni minua vuotta vanhempi. Me emme pyörineet samoissa piireissä, mutta muistan jotain siitä kuinka olin joskus napsinut häneltä tupapisteitä häiriköinnin tai jonkun vastaavan takia. Mutta eihän hän minua kotiin lähettäisi tuollaisen pikkukiistan takia?

”Sori jos säikäytin”, Sonia totesi äänellä joka kertoi kuinka paljon hän nautti tilanteesta. Tyttöä ei ilmeisesti haitannut ollenkaan se, että myös hän oli tekemässä jotakin hyvin kiellettyä. Ilmeisesti häntä ei haitannut se, että minä voisin marssia rehtorin kansliaan ihan yhtälailla kuin hän. Hän tosin taisi tietää etten tekisi sitä. Minulla ei olisi varaa enää yhteenkään hutiin, tai pelini olisi pelattu.

"Ja ei, mä en seurannut sua. Mä oon täällä harrastaakseni kiellettyä harrastustani, ihan niin kuin säkin, mvalvojatyttö." Valvojatyttö. Irvistin. Sonia siis ihan tosin nautti siitä, että minä olin täällä tekemässä jotain kiellettyä. Hän varmaankin nautti olemuksestani huokuvasta pelostani. Minulla oli käsissäni pienoiskivääri, ja minua pelotti. Säälittävää. Mutta säälittävämpää oli se, että olin tullut vuorille huolimattomasti purkamaan agressiota ja pelkoa ampumisella.

”Katsopas sinua Cartier. Egosihan kasvaa huikeasti kun sinulla on käsissäsi ase. Kuinka urheaa” totesin samalla kun Sonia laittoi omat maalinsa valmiiksi. Näin hänen käyttävän suurennusloitsua maaleihinsa. Temppu oli fiksu, yksinkertainen ja asia jota en ollut itse älynnyt. Tyttö käveli vähän matkan päähän minusta asettautui valmiiksi ja ampui. Nuoli osui tauluun. Inhottava sanoa, mutta Cartier näytti kohtalaisen kyvykkäältä omassa lajissaan ja onnistui näyttämään elegantilta ampuessaan. Näytin varmaankin hieman idiootilta kun toljotin häntä sillä tavalla. Sonia kääntyi katsomaan minua ja totesi hieman lipevästi ettei minun harjoitteluni häiritsisi häntä. Hän olisi voinut ottaa söpön pikku peppunsa ja siirtyä jonnekin muualla harjoittelemaan, mutta totta kai hänen piti jäädä. Totta kai.

Latasin aseeni kiristellen hampaitani. Minähän hänelle näyttäisin. Nostin aseen lepäämään paikalleen ja katsoin tähtäimen lävitse. Painoin liipaisinta ja värähdin tyytyväisyydestä, kun ensimmäinen ammus osui kohteeseensa. Ammuin tavoistani poiketen myös varapatruunani, jonka takia osuin viidellä kuudesta. Latasin aseen ja ammuin uudestaan. Tällä kertaa täydet, oli aikakin. Sonian läsnäolo hermostutti minua ja sähelsin panosten kanssa. Nostin aseen selkääni ja lähdin juoksemaan standardikokoisen sakkolenkin jonka jälkeen ammuin uudestaan. Olisin kisatilanteessakin hengästynyt ja minun pitäisi pystyä ampumaan myös silloin. ”Tämä ei taida olla sinun tavallinen paikkasi Cartier. Kuvittelisin, että jos niin olisi, niin olisimme varmaankin tavanneet täällä aikaisemmin. En usko, että mainitsen tästä kenellekkään, jos sinäkään et tee niin. Eikös se olisi parempi meille molemmille?” Olisi turhaa edes valehdella, että minulla olisi luvat aseisiin koulun sisällä. Se saisi minut vain vaikuttamaan epätoivoisemmalta ja tyhmemmältä kuin olin.

Re: Tytöt jotka osaavat käyttää aseita

ViestiLähetetty: 03 Joulu 2018, 00:24
Kirjoittaja Noah Andersson
//kiitos Ruth rousseaun ja odottamattoman liikkeen pelin ajankohdaksi vaihtui muistaakseni 17.4? Pahoittelut vielä hieman lyhyehköstä viestistä...

Sonian inhottava virne ei ottanut loppuakseen. Hän kertoi lipein kielin harjoittelevansa yleensä huispauskentällä. Kohotin kulmiani. Typerä tyttö. Aikaisemman käsitykseni mukaan Cartier oli kohtuullisen viisas tapaus, mutta ilmeisesti hän olikin vain munapäinen idiootti. Hän rehvasteli sillä, että oli rikkonut koulun sääntöjä vieläpä harvinaisen typerästi. Hän ylpeili älyttömyydellään kuin palkinnolla, vaikka oikeasti hän riskeerasi vain oman koulupaikkansa ja aiheutti läheisilleen tarpeetonta huolta.

Sonian kerrottua vanhaan tyyliinsä, ettei aikonut hiiskaistakaan tästä reissusta kenellekään saatoin taas hengittää vapaasti. Jos totta puhutaan, olin ollut kauhuissani ajatellessani uuden rehtorin kohtaamista. Hymähdin Sonian kutsuessa rehtoria mulkuksi. ”Oikeassa olet. Mieshän on läpimätä, mutta valitettavasti ja täysin käsittämättömästi koulun johdossa. Koulun uudet säännöt ovat täysin radikaaleja ja naiskuva päivitetty takaisin 1800-luvulle. Rehtori varmaankin repeäisi riemusta saadessaan passittaa ainakin minut pois täältä, hänen mielestään minähän olen ikävästi vioittunut kuraverinen. Minulla ei tosiaankaan ole enään hirvittävästi varaa huteihin... Mutta toisaalta, kenellä muka olisi?” Totesin vielä Sonialle. Huhujen mukaan Shwillinger keräsi listaa oppilaiden syntyperästä, persoonallisuudestaan ja suhteistaan. Vaikka valvojaoppilaana toimiminen saattoi antaa hänelle muutamia lisäpisteitä, syntyperäni ei ilmeisesti ollut rehtorille mieleinen. Löytyihän ansioluettelostani myös paljon muitakin tahroja, mutten uskonut hänen löytävän niitä, vaikka eihän hän niitä oikeastaan tarvinnut. Hän voisi potkia minut pois koulusta pelkästään huonojen pöytätapojen vuoksi (pöytätapani olivat tosin erinomaiset, jos näin voin sanoa) ja rehtori luulisi onnessaan joulun saapuneen etuajassa jos jäisin kiinni aseiden salakuljetuksesta kouluun.

”Mikä sai sinut jättämään huispauskentän ja tulemaan vuorille? Tajusitko kuinka radikaali vetosi oikestaan oli?” Kysyin samalla kun vaihdoin uuden lippaan paikalleen. Nostin aseen tukevasti rinnalleni ja tähtäsin jälleen kerran. Painoin liipaisimesta ja tunsin tutun, pienen aseen aiheuttaman potkun kulkevan kehoni läpi. Noin pieni asia, mutta rakastin tunnetta valtavasti. Ammuin lippaan tyhjäksi ja kävelin vaihtamaan maalitauluihin tuoreet tähtäyskortit. Kävelin takaisin paikalleni ja heitin vielä katseen Sonialle. ”Huispauskenttällä harjoittelu on mielestäni todella typerä veto. Et kylläkään kysynyt mielipidettäni, mutta minulla on tapana tuputtaa niitä joka paikkaan, haluttiin niitä tai ei. Et hyödy yhtään siitä, että saat potkut koulusta ja joudut ihmettelemään itsellesi jatkopaikkaa muaalta. Mutta hei, tuurillahan ne laivatkin seilaa”, totesin vielä. Todennäköisesti Sonia tiesi jo tämän kaiken, mutta jos hän jatkoi silti, oli häntä hyvä muistuttaa tekojensa seurauksista. Ja olihan se mukavaa pottuilla hieman hänen kustannuksellaan.

Re: Tytöt jotka osaavat käyttää aseita

ViestiLähetetty: 20 Elo 2019, 09:40
Kirjoittaja Mila Molina
Peli lukitaan keskeneräisenä, kiitos teille!

Sonia Cartier, Gryffondor: 12 p
Noah Andersson, Gryffondor: 10 p