Sektumsempra ja pelastava enkeli

Lukuvuoden 2017-18 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Sektumsempra ja pelastava enkeli

ViestiKirjoittaja Sonia Cartier » 24 Loka 2018, 19:42

Lucyn käsi Sonian ympärillä helpotti liikkumista yllättävän paljon, ja punapään oli huomattavasti helpompaa puskea eteenpäin. Jalkojen tunnottomuus alkoi muuttua pistelyksi, ja vaikka tunne oli epämukava, se piti Sonian virkeänä. Hirveän tarkkaavaisena hän ei enää kuitenkaan kyennyt pysymään. Hän huomasi Lucyn puhuvan vasta kun tämä oli luultavasti sanonut jo puolet lauseesta.
"-tärkeää työtä... Kyllä he vielä saavat kuulla meistä ja tulevat auttamaan. Kyllä viesti jotenkin saadaan ulkomaailmaan, ja vanhemmat ovat jo varmasti huolissaan, kun pöllöt eivät pääse perille. He alkavat kysellä.” Sonia ei voinut muuta kuin hymähtää pienesti. Hän ei tuntenut oloaan läheskään yhtä toiveikkaaksi, eikä oikeastaan ollut varma tunsiko Lucykaan. Ehkä tyttö vain yritti vakuutella itselleen että kaikki oli hyvin.

“Ainakin meidän vanhempamme ovat varmasti huolissaan. Meidän piti mennä jouluksi kotiin Camoniin, mutta äiti ja isä joutuivatkin lähtemään Englantiin sairastuneen mummon luo, joten me jäimme koululle. He ovat varmasti yrittäneet kirjoittaa meille monta kertaa.” Lucy jatkoi puheluaan, ja Sonia ravisti pienesti päätään selkeyttääkseen ajatuksiaan.
"Teidän? Onko sinulla sisarus?" Kysymys vihlaisi Sonian sydäntä, sillä ajatukset harkautuivat automaattisesta Nicolakseen. Hän ei ollut varma, mikä häneen meni, mutta hän kertoi tuntemuksistaan myös Lucylle.
"Minulla on isoveli, Nic. Tai Nicolas hän oikeasti on, lisäksi minä kutsun häntä välillä Tohveliksi. Hän kun on vähän... tohveliluonne. Sellainen vähän liian kiltti, minä olen muutaman kerran joutunut pitämään hänen puoliaan, vaikka ei sellainen kai oikein kuulu pikkusiskon tehtäviin." Sonia tuijotti hetken eteensä, puri huultaan ja yritti laittaa jalkaa toisen eteen.
"Hän ei ole täällä... Hän meni joululomaksi kotiin, eikä ole palannut koululle nyt uudelle lukukaudelle ties mistä syystä. Voin vain toivoa että hän on sairastunut tai jotain muuta vastaavaa, ei mitään pahempaa. Ja vaikka on itsekästä ajatella näin, niin minä toivoisin että hän olisi täällä. Koska minä tosiaankin haluaisin selvitä tästä kaikesta yhdessä hänen kanssaan enkä yksin."

Puna nousi Sonian kasvoille ja häpeä kuristi kurkkua. Mitä hän nyt meni tuntemattomalle ihmiselle tällä tavalla avautumaan? Verenhukka varmaankin sekoitti hänen päätään, tai jotain.
"Öh, sori. Ihan niin kuin sinua kiinnostaisi." Punapää mutisi ja käänsi sitten katseensa jalkoihinsa, kiinnitti vähän liikaa huomiota askeleisiinsa. Hän vaihtoi mielellään puheenaihetta, ja tarttui Lucyn vastaukseen koulun vaihtamisesta innokkaasti.
"Minä haluaisin ajatella että koulu on palautunut normaaliksi ennen loppukokeita. En tosiaankaan suostu vastaamaan yhteenkään koekysymykseen mitkä ovat pimeitä voimia kannustavia." Lucy kyseli myös Sonian vointia, ja hän nyökkäsi, pakottaen hymyn kasvoilleen. Tosiasiassa hän oli uupunut, mutta hän ei halunnut että vanhempi tyttö stressaisi hänen takiaan.
"Meillä ei ole enää kovin paljon matkaa linnalle, kyllä minä sinne asti jaksan. Olen ihan ok." Punapää ei tosiaankaan ollut varma jaksaisiko hän linnalle asti, saati sitten sairaalasiipeen, mutta oli pakko yrittää. Toisaalta hän oli valmis jättäytymään jälkeen odottamaan lisäapua. Hän ei tosiaan antaisi Lucyn uuvuttaa itseään aivan täysin. Tyttö oli jo nyt tehnyt enemmän kuin tarpeeksi.
Sonia Cartier on 18-vuotias jatko-opiskelija. Tyttö on rämäpää ja sanoo usein sen mitä sylki suuhun tuo. Sonian isoveli on Nicolas ja tyttöystävä Elicia.

(Muita hahmojani ovat Zoë Martinson, Michaël Rey, Léon Sauvage ja Delphine Daniau)
Avatar
Sonia Cartier
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 87
Liittynyt: 09 Loka 2016, 00:08
Tupa: Cerfeur

Re: Sektumsempra ja pelastava enkeli

ViestiKirjoittaja Lucy Beckett » 12 Marras 2018, 20:21

Pala nousi Lucyn kurkkuun Sonian puhuessa veljestään. Hän saattoi hyvin kuvitella, miltä tytöstä tuntui. Hän ei tiennyt, miten olisi selvinnyt koululla ilman Damiania tässä tilanteessa. Damianin järkähtämättömyyden ja älykkyyden tuoma turva oli ollut Lucyn pelastus. Damian tiesi, mitä tehdä, kun Lucy oli hukassa. Toki Lucyn oli ollut aina ajoittain vaikea noudattaa veljensä neuvoa olla herättämättä huomiota, kun hän oli nähnyt ympärillään tapahtuvan niin paljon pahaa.

Lucy nyökkäsi hiljaa. “Minulla on isoveli. Damian. Hän on cerfeur. Tai siis totta kai on, kun on minua vanhempi”, hän vastasi ja otti Soniasta paremman otteen. “Nicolas?” hän kysyi pitääkseen juttua yllä. “Hmm, olen tainnut nähdä hänet muutaman kerran. Kylpyläretkellä ehkä?” Lucy kurtisti kulmiaan kuin yrittäen muistaa, oliko reissussa pidetty nimenhuutoa. “Hän vaikuttaa mukavalta. Emme me ole jutelleet, mutta… tiedäthän, jotkut vain… vaikuttavat mukavilta.” Lucy ei voinut olla ajattelematta, että Damian ei tainnut kuulua niihin, jotka heti vain vaikuttivat mukavilta. Damian ei todellakaan ollut parhaimmillaan uusien ihmisten seurassa, vaikka kohtelias ja ihan ystävällinen yleensä olikin. Damian oli vähän jäykkis.

Lucy auttoi Sonian varovasti ylös portaita ovelle. “Jaksatko varmasti?” Hän hellitti hieman otettaan. Varoen tönäisemästä Soniaan hän yritti toisella kädellä avata painavaa ulko-ovea. “Todella toivon, ettei aulassa ole mitään pellepartiota… Minä en halua vastata heidän kysymyksiinsä. En tässä ja nyt enkä loppukokeissakaan” hän mutisi selvästi keräten itseään siihen, mitä oven takana saattoikaan olla. Hän toivoi sydän sykkyrällä, että he saisivat jatkaa sairaalasiipeen asti joutumatta pysäytetyiksi. Häntä huoletti. Hän arvasi, että Sonia oli paljon heikommassa kunnossa kuin antoi ymmärtää, mutta tällä hetkellä Lucy oli vain kiitollinen, että tyttö jaksoi sinnitellä.
Lucy Beckett (18): Englannista muuttanut, yrttitietoon uppoutunut serdaigle.
Avatar
Lucy Beckett
Oppilas
 
Viestit: 120
Liittynyt: 05 Syys 2017, 21:35
Paikkakunta: Camon
Tupa: Serdaigle

Re: Sektumsempra ja pelastava enkeli

ViestiKirjoittaja Sonia Cartier » 18 Marras 2018, 14:01

Myös Lucylla oli isoveli, Damian. Sonia hymyili pienesti, ihan vain sen takia että heillä oli jotakin yhteistä. Olivatkohan Lucy ja hänen veljensä yhtä läheisiä kuin Sonia ja Nic? Kyllä varmaan. Soniasta tuntui että suurin osa sisaruksista kasvoi läheisemmäksi iän myötä, varsinkin jos ikäero ei ollut kovin suuri. Ei hän toki tiennyt kuinka vanha Damian oli. Tuo saattoi olla 25-vuotias, cerfeur kun kerran oli. Sonia ei ainakaan muistanut Nicolaksen maininneen ketään Damiania koskaan.
“Nicolas? Hmm, olen tainnut nähdä hänet muutaman kerran. Kylpyläretkellä ehkä? Hän vaikuttaa mukavalta. Emme me ole jutelleet, mutta… tiedäthän, jotkut vain… vaikuttavat mukavilta.” Tämäkin sai Sonian hymyilemään. Hän tiesi tarkalleen mitä Lucy tarkoitti. Nicolas oli juurikin niitä ihmisiä joiden aura tuntui huutavan "olen hyvä ihminen!". Soniasta tuntui, että samaa ei voinut oikeastaan sanoa hänestä. Mutta toisaalta, vaikka Cartierin sisaruksista Nic oli perinyt isänsä ulkonäön ja Sonia äitinsä, luonteissa homma oli mennyt aivan päinvastoin. Heidän äitinsä Émelinekin oli hyvä ihminen.

"Tiedän mitä tarkoitat. Nic on mukavin ihminen kenet tiedän." Sonia sanoi lyhennetyn version ajatuksistaan ääneen, mutta joutui pitämään pieniä hengähdystaukoja sanojen välissä. Punapään olo alkoi olla erittäin uupunut, mutta hän päätti sinnitellä. Lucy oli erittäin huomaavainen tarkistellessaan Sonian vointia, ja Sonia nyökkäili, vakuutteli olevansa ok. He olivat jo ovilla asti, ja Lucy yritti taiteilla ovea auki samalla Soniaa pidellen. Fakta siitä kuinka hyödytön hän oli hävetti Soniaa, mutta toisaalta ajatus hukkui hyvin nopeasti muiden, sekavien ajatusten virtaan.
“Todella toivon, ettei aulassa ole mitään pellepartiota… Minä en halua vastata heidän kysymyksiinsä. En tässä ja nyt enkä loppukokeissakaan.” Pellepartio oli oikein oiva termi kuvaamaan piemyden velhoja, ja Sonia naurahti pienesti, väsyneesti.
"Toivon samaa. Jotenkin minulla on sellainen tunne että me olisimme ne jotka joutuisivat pulaan." Sonia yritti vitsailla, mutta hänestä tuntui että vitsi jäi vähän heikoksi. Hänen olotilaansa ja tämänhetkiseen ulkomuotoonsa yhdistettynä lause kuulosti ennemminkin pelokkaalta.

Aulassa ei onneksi ollut vastassa "pellepartiota", mutta ei valitettavasti myöskään lisäkäsiä auttamaan. Sonia vilkuili ympärilleen, huultaan purren.
"En ole koskaan aiemmin tajunnutkaan kuinka epäkäytännöllistä on, että sairaalasiipi ei ole ensimmäisessä kerroksessa." Sonia vilkaisi seuraavaksi myös Lucya. Hän oli varma että toinenkin tyttö oli uupunut, ja edessä olisi vielä useat portaat ennen kuin he olisivat sairaalasiivessä. "Minusta tuntuu että... Olisi ehkä fiksuinta jos jättäisit minut tähän odottamaan ja hakisit jostain apua. En halua että uuvutat itsesi totaalisesti raahatessasi minua ympäriinsä." Sonia ei maininnut mitään siitä että hänestä tuntui kuin hänen jalkansa olisivat olleet maahan sementoidut. Hän ei ollut varma kuinka monta askelta kykenisi enää ottamaan ennen romahtamista.
Sonia Cartier on 18-vuotias jatko-opiskelija. Tyttö on rämäpää ja sanoo usein sen mitä sylki suuhun tuo. Sonian isoveli on Nicolas ja tyttöystävä Elicia.

(Muita hahmojani ovat Zoë Martinson, Michaël Rey, Léon Sauvage ja Delphine Daniau)
Avatar
Sonia Cartier
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 87
Liittynyt: 09 Loka 2016, 00:08
Tupa: Cerfeur

Re: Sektumsempra ja pelastava enkeli

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 20 Elo 2019, 09:38

Peli lukitaan keskeneräisenä, kiitos teille!

Sonia Cartier, Gryffondor: 23 p
Lucy Beckett, Serdaigle: 19 p
Mila Molina (59): Taikakoulu Châteaun rehtori ja ennustuksen professori. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Rehtori
 
Viestit: 2142
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Edellinen

Paluu Lukuvuosi 2017-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron