Kissa ja dino -leikki

Koulun pihamailta löytyy huispauskenttä, järvi, kasvihuoneet sekä alue taikaolennoille.

Kissa ja dino -leikki

ViestiKirjoittaja Natrix Goldenrod » 24 Marras 2017, 18:13

// Rebecca Hope tännepäin! :3 Sopisiko ajankohdaksi vaikka tämä päivä eli pe 24.11. iltapäivä? //


Kutosluokkalaisten huispauksen ja lentämisen tunti oli juuri loppunut ja Natrix asteli pihalla poispäin koulun kentästä. Pojalla itsellään ei tosin ollut lentämistä valinnaisaineena, sillä hän ei erityisemmin pitänyt korkeuksista. Nate oli vain tällä kertaa suostunut tulemaan katsomoon seuraamaan parin kaverinsa lentämistä.

Ei sivusta katsominenkaan kyllä varsinaisesti herkkua ollut, kun puhuttiin huispauksesta. Oli siinäkin Natrixin mielestä jännitystä jo aivan tarpeeksi ellei liikaa. Pariin otteeseen oli näyttänyt siltä, että kohta joku putoaa luudalta ja vielä vaarallisen korkealta. Loukkaantumisilta oli kuitenkin onneksi vältytty. Palelemiselta sen sijaan ei. Syksy alkoi jo pikkuhiljaa kylmetä, eikä katsomossa ollut ollut kovin lämmin istua paikoillaan, vaikka Natrixilla olikin koulupuvun ulkoilukaavun lisäksi oranssinruskeat sormikkaat sekä kaulassaan valkoinen huivi. Kävely varmaan kohta lämmittäisi, mutta toistaiseksi poika piti käsiä taskussa sormikkaista huolimatta. Nate ei ollenkaan tykännyt kylmästä.

Kavereilla oli tuntunut kestävän pukuhuoneessakin ikuisuus, joten Nate ei ollut jäänyt odottamaan vaan suuntasi yksin kohti linnaa. Ehkäpä hän menisi sisälle ja kävisi keittiössä hakemassa kupin kuumaa teetä, tai kaakaokin kyllä maistuisi.


// Voit päättää, oliko Rebe tuolla lentotunnilla vai jossain muualla. //
There are two sides to every pancake

Natrix Goldenrod, Cerfeur
+ Rain Savage
Avatar
Natrix Goldenrod
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 159
Liittynyt: 28 Maalis 2017, 16:16
Tupa: Cerfeur

Re: Kissa ja dino -leikki

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 08 Joulu 2017, 00:14

//juu tuo ajankohta sopii oikein hyvin :)//

Rebecca laskeutui luudaltaan jalat tömähtäen maahan. Kutosluokkalisten huispauksen ja lentämisen tuntu oli saatu päätökseen, ja kaikkia oppilaita patisteltiin pukuhuoneisiin. Hattaranväriset hiukset ponnarilla hulmuten, kaleidoskooppisilmäinen tyttö juoksi itsekkin pukuhuoneita kohti. Hän avasi oven ja haistoi sisältä tulvahtavan hien hajun. Miten lentämisessa voi edes hikoilla kunnolla? Tyttö pähkäili tätä ennen kuin astui sisään.

Pukuhuoneesta tullessaan Rebecca lähti kävelemään kohti linnaa. Hän tarttui paremmin kiinni luudastaan sillä se meinasi pudota. Hetken käveltyään Rebe päätti, ettei pieni luudalla lentäminen ketään haittaisi, joten hän nousi luutansa selkään ja lensi vähän matkaa. Tyttö laskeutui jonkun pojan viereen, joka oli myös kävelemässä kohti linnaa. Mitään kummempia miettimättä, Rebecca päätti tervehtiä tuota. "Hei", hän sanoi ja jatkoi yhä kävelyä pojan kanssa(?).
Rebecca Hope [16]. Ihan jees Serdaiglen valvojaoppilas

(elämä lytistää allensa ja koulu vie aikaa joten vastailut luultavasti kestäilevät :') pahoittelut siitä, yritän päästä takaisin pelailemaan pian)
Rebecca Hope
Oppilas
 
Viestit: 385
Liittynyt: 10 Syys 2015, 13:30
Tupa: Serdaigle

Re: Kissa ja dino -leikki

ViestiKirjoittaja Natrix Goldenrod » 11 Kesä 2018, 22:57

// Tässä viimein vastausta, pahoittelut kun kesti. :’) //

Natrix hätkähti hieman kuullessaan tömähdyksen vierestään ja näki jonkun tytön laskeutuneen siihen luudalla. Tytön jolla oli vaaleanpunainen tukka, eikös tämä ollutkin Rebecca Hope? Tuo oli ollut yksi niistä tytöistä Halloweenjuhlissa. Muita siellä olleita Nate ei osannut nimetäkään, sillä noilla oli ollut naamiot kasvoilla.
”Hei!” Natrix tervehti iloisesti, sillä kyllähän hänelle aina söpön tytön seura kelpasi, vaikka tämä taisikin seurustella sen mustatukkaisen ja -sukkaisen jatko-opiskelijan kanssa. Rebecca ei ilmeisesti ollut tullut pysäyttämään häntä, joten Nate jatkoi kävelyä yhdessä tämän kanssa.

”Sähän olit Rebecca vai mitä? Pelasit hyvin äsken”, Natrix kehui hymyillen. Oikeastaan hän ei ollut kauheasti seurannut ottelua tai edes huomannut aiemmin, että Rebe oli siellä. Mutta tuskinpa kehu silti pahasti metsään menisi. Olisi aika kummallista, jos joku jaksaisi opiskella huispausta ja lentämistä valinnaisena vielä kutosella, ja ei olisi siinä hyvä.

Katsoessaan Rebeccaa Natrix huomasi vasta nyt kunnolla tuon silmät. Mitä ihmettä, nehän olivat kuin kaleidoskoopit? Sen täytyi olla joku taika. Poika tuijotti niitä hetken, mutta käänsi sitten katseensa taas eteensä. Ei varmaan sopinut ihmetellä, vaikka nätit ne kyllä olivat. Samoin kuin toisen karkkisen väriset hiuksetkin.
There are two sides to every pancake

Natrix Goldenrod, Cerfeur
+ Rain Savage
Avatar
Natrix Goldenrod
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 159
Liittynyt: 28 Maalis 2017, 16:16
Tupa: Cerfeur

Re: Kissa ja dino -leikki

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 24 Loka 2018, 11:52

//voikun minä pieni äyssi en tajunnut edes että vastasit joten anteeksi tosiaan kun vastaamisessa kesti. Ja anteeksi myös laadusta ja viestin lyhyydestä, kirjoitin tätä yöllä puhelimellani ja viimeistelin nyt//

Poika tervehti hyväntuulisesti. Nyt kun Rebecca oli katsonut tuota kunnolla, hän tunnisti pojan siksi yhdeksi, joka oli ollut niissä Halloweenjuhlissa, hänen nimensä taisi olla Natrix. Tuo varmisti että Rebecan nimi oli Rebecca ja kehui tytön huispaustaitoja. Natrix sanoi hymyillen. "Joo olin. Taisiis olen. Ja kiitos, pelaatko sä huispausta vai olitko vaan katsomassa?" Rebe kiitti ja esitti perään vastakysymyksen. Tyttö ei kyllä ollut nähnyt tuota ennen kentällä, joten arveli että poika oli ollut vain katselemassa.

Rebecca huomasi Natrixin tuijotuksen, muttei keksinyt mitään fiksua sanottavaa ennen kun poika käänsi katseensa pois, joten hän tyytyi vain hymyilemään pikaisesti. Natrixilla itsellään taisi olla eri väriset silmät, mutta koska Rebe ei ollut varma olivatko ne luonnistaan sellaiset vai oliko poikakin metamorfimaagi tai jotain muuta, ei tyttö sanonut siitä mitään. Silmäthän olisivat voineet olla pojalle herkkä paikka eikä sitä ehkä kannattanut ottaa puheeksi.

"Nomutta höm. Tänään oli hyvää ruokaa", Rebe sanoi yrittäen rakentaa jonkinnäköistä keskustelua. Hän asettelu neulotun kaulahuivinsa paremmin jotta se lämmittäisi tytön nenänpäätäkin. Korvat meinasivat jäätyä koska hiukset eivät olleet niiden peittona, mutta Rebe ei halunnut alkaa säheltämään ponnarin kanssa.
Rebecca Hope [16]. Ihan jees Serdaiglen valvojaoppilas

(elämä lytistää allensa ja koulu vie aikaa joten vastailut luultavasti kestäilevät :') pahoittelut siitä, yritän päästä takaisin pelailemaan pian)
Rebecca Hope
Oppilas
 
Viestit: 385
Liittynyt: 10 Syys 2015, 13:30
Tupa: Serdaigle

Re: Kissa ja dino -leikki

ViestiKirjoittaja Natrix Goldenrod » 15 Marras 2018, 17:06

// Ei se mitään ja hyvä viesti se oli. (: Itelläkin jäi vähän lyhyeksi. //

”Katsomassa vaan. Mä en ole kovinkaan hyvä lentämään”, Natrix myönsi rennosti vastatessaan Rebeccan kysymykseen. Hän oli kyllä huomannut, että joillain tyypeillä oli tapana olla olevinaan hyviä kaikessa, mutta ei itse oikein luottanut siihen sen enempää iskutekniikkana kuin sosiaalisena valttina muutenkaan. Eivätkös ylimieliset ihmiset olleet aika raskasta seuraa, ja mukava saattoi olla ihan tavallisenakin ja myös heikkouksia omaavana.

Kun he jatkoivat kävelyä, Rebecca mainitsi päivän ruoan. Nate hymyili, sillä hänellä harvoin oli mitään ruoasta puhumista vastaan. Syöminen oli kieltämättä pojan lempipuuhia, vaikkei sitä ehkä tämän hoikasta ulkomuodosta olisi ensimmäisenä arvannut.
”Joo, täällä on oikeastaan hyvää ruokaa aina! Olin ennen kotiopetuksessa, mikä oli mukavan rentoa, mutta yksi koulussa käymisen parhaita puolia on ehdottomasti ruoka”, Natrix vastasi iloisesti.
”Eikös se ollut tänään lampaankyljyksiä ja suklaakakkua? Seuraavaksi saadaan jotain kalaa ja marjarahkaa jälkkäriksi, jos nyt muistan oikein. Odotankin jo päivällistä, ulkona istumisesta tulee nälkä. Ja noh sulla varmaan lentämisestä vielä enemmän?” Nate naurahti.

Poika värähti hiukan kylmästä, kun tuulenpuuska kulki ohi, mutta yleisesti ottaen olo oli jo vähän lämpimämpi kuin hetki sitten. Silti hän vilkaisi Reben huivin asettelua ja pohti keksisikö jonkin verukkeen lämmittää söpöläistä läheisyydellä ilman, että se olisi liian tuttavallista ja jotenkin noh... limaista? Ei-ei kyllä sen pitäisi olla herrasmiesmäistä mutta kuinka.
There are two sides to every pancake

Natrix Goldenrod, Cerfeur
+ Rain Savage
Avatar
Natrix Goldenrod
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 159
Liittynyt: 28 Maalis 2017, 16:16
Tupa: Cerfeur

Re: Kissa ja dino -leikki

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 22 Marras 2018, 22:54

Natrix myönsi olevansa vähän huono lentämään. "Minä voisin joskus opettaa, taisiis auttaa, jos olisit kiinnostunut", Rebecca ehdotti ja virnisti pienesti. Tyttö rakasti muiden opettamista. Eikun auttamista. Varsinkin jos ihmiset oppivat sen asian mitä Rebe yritti opettaa. Hän myös rakasti oppimista, ei itsessään sitä prosessia, vaan sitä tunnetta kun vihdoin pystyi tehdä jotain ja onnistua siinä. Esimerkiksi pianon soitossa, kun vihdoin osasi soittaa jonkun kappaleen täydellisesti ja olla ylpeä siitä että osasi, se oli ihanaa.

Rebecca pyöritteli luutaansa kädessään ja Natrix kertoi että hänen mielestään Châteaussa oli aina hyvää ruokaa. "Olen täysin samaa mieltä, rakastan ruokaa. Täällä on myös paljon parempaa ruokaa kuin Pariisin jästikouluissa, nimimerkillä kokemusta on. Olin ala-asteella siellä ennen kun tulin Châteauhun", Rebe sanoi ja hymyili aurinkoisesti. Natrix myös kertoi kuinka kohta saataisiin kalaa ja marjarahkaa, ja Rebecca nyökkäsi. Hän piti paljon marjarahkasta. Ainakin silloin kun siinä ei ollut marjojen palasia. Ja kalakin oli hyvää, riippui tosin mitä kalaa se olisi.

Rebecca ei huomannut Natrixin värähdystä, sillä meinasi kompastua omiin jalkoihinsa. Onneksi tyttö ei sentään kaatunut, mutta pudotti kyllä luutansa. Hän naurahti vähän nolona ja jatkoi kävelyä nostaen luutansa maasta.
Rebecca Hope [16]. Ihan jees Serdaiglen valvojaoppilas

(elämä lytistää allensa ja koulu vie aikaa joten vastailut luultavasti kestäilevät :') pahoittelut siitä, yritän päästä takaisin pelailemaan pian)
Rebecca Hope
Oppilas
 
Viestit: 385
Liittynyt: 10 Syys 2015, 13:30
Tupa: Serdaigle

Re: Kissa ja dino -leikki

ViestiKirjoittaja Natrix Goldenrod » 18 Maalis 2019, 22:17

Rebeccan tarjous opettaa Natrixille lentämistä sai tämän kasvoille aika hankalan näköisen ilmeen.
”Jaa.. Mmm...” Mitä tuohon nyt vastaisi. Toki se olisi loistava veruke viettää aikaa kauniin tytön seurassa mutta se lentäminen. Ei Natea houkuttanut edes nousta luudalle. Ja se että myönsi olevansa huono lentämään taisi kuitenkin olla hieman eri luokan paljastus kuin se, että ei itseasiassa olisi uskaltanut lentää ollenkaan.
”Voisi kai sitä kokeilla, kiitti”, poika vastasi lopulta tavoitellen huoletonta sävyä, mutta tämän hymyssä oli hermostunut vivahde. Mitenköhän hän siitäkin selviäisi? Varmaan keksimällä loputtomasti tekosyitä, miksei juuri sillä kerralla käynytkään. Tai sitten lentämällä, niin kamalaa kuin se olikin, ja samalla nolaamalla itsensä totaalisesti. No kävi miten kävi, se sai olla sen ajan murhe.

”Olen ihan samaa mieltä! Kävin itsekin jästikoulua ennen taikuusopintoja”, Nate totesi Rebeccan sanottua, ettei jästikoulun ruoka ollut yhtä hyvää kuin täällä.
”Ties vaikka oltaisiin oltu samassa koulussa. Tai en kyllä usko, kyllä mä varmaan noin nätin tytön muistaisin”, poika lisäsi hiukan kujeilevasti virnistäen.

Natrix huomasi tytön kompuroinnin, ja silloin hänellä välähti.
”Täällä taitaa olla aika liukasta. Ota toki musta tukea ettet loukkaa itseäs.” Pouffsouffle kietoi kätensä Rebeccan vyötäisille muka siltä varalta, että tämä ”liukastuisi” uudestaan. Sehän oli oikein ritarillista suorastaan eikä mitenkään epäasiallisen lähentelevää, eikö vain. Oli se hyvä että päässä leikkasi näin hienosti, vaikkei Natrix se kaikista urhoollisen urheilullisin poika ollutkaan.
There are two sides to every pancake

Natrix Goldenrod, Cerfeur
+ Rain Savage
Avatar
Natrix Goldenrod
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 159
Liittynyt: 28 Maalis 2017, 16:16
Tupa: Cerfeur


Paluu Pihamaat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron