Kyyneliä koivun latvassa

[Melich Nguyĕn]

//Peli on varattu Melich Nguyĕnelle ja Katie Ghangille. Ajankohta on 7.5//

Melich istui kotikoivunsa latvassa. Tuuli tuiversi ja sai hänen vaaleanruskeat hiuksensa aaltoilemaan. Aavetyttö kohotti kätensä ja puristi utuiset sormensa kirkkaan vihreän koivun silmun ympärille. Oli kevät ja ensimmäiset merkit pistivät jo esiin. Lintujen laulu kaikui jostain kielletyn metsän siimeksestä ja leskenlehdet kohosivat kohti taivaan sineä. Melich otti koivun silmun kämmenelleen ja puhalsi sitä hennosti. Silmu leijui puhalluksen voimasta kohti maankamaraa tehden useita kuperkeikkoja ja pyörien kuin kuitenkin karusellissa. Melichin katse oli alakuloinen. Tytön syvänsiniset silmät olivat saaneet harmaan sävyn. Hän vain istui siinä nojaten puunrunkoon. Aave tekisi mitä vain jos saisi taas olla kuolevainen ihmislapsi. Hän leikkisi muiden Châteaulaisten kanssa iloisena pihalla. Melich katsoi noita. Ehkä he voisivat ottaa hänet mukaan leikkeihinsä. Hänestä saisi mainiota seuraa. Tyttö katseli heitä hetken ja rohkaisi sitten mielensä. Kummitus leijui alas puusta ja lähestyi yhtä tyttöporukkaa, joka leikki jotain hippaa linnan edustalla. He nauroivat iloisina keskenään. Voi, hän olisi tehnyt mitä tahansa kunhan vain kuuluisi heihin. Melich saapui lasten luokse ja koputti yhtä olkapäälle varovasti. "Hei, saanko -" hän aloitti, mutta ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun ennen kuin tytöt jo kiljuivat. "Aave!" He juoksentelivat ympäriinsä ja heiluttivat käsiään. Melich ei käsittänyt minkä takia oppilaat olivat seikähtäneet häntä. Hänhän näytti vain viattomalta kymmenvuotiaalta tytöltä. Kyyneleet vuosivat aaveen poskia pitkin. Hän tunsi olonsa yksinäiseksi ja hylätyksi. Melich lipui takaisin puun luokse ja kyyristyi sen oksalle. Hän painoi polviaan rintaansa vasten ja itki. Tyttö hautasi katseensa polviinsa ja nyyhkytti hartiat hytkyen. Neiti itki niin kovasti yksinäisyyttään.

[Katie Chang]

Oli niin ihana kevätpäivä että jokainen täysjärkinen oli varmasti ulkona. Niin oli myös Katie. Tyttö kulki iloisesti vihellellen ulkona. Mutta yht'äkkiä Katie kuuli itkua puusta. Katie kiipesi puuhun. Siellä istui ehkä Katieta hieman nuorempi aavetyttö itkemässä. Katie kiipesi samalle oksalle ja halasi aavetta. Sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä. Katiesta aave tuntui jäävedeltä. Katie oli tahdikkaasti sanomatta mitään siitä vaan otti hitaasti kätensä aaveen ympäriltä.
"Mikä hätänä?" Katie kysyi oksalla istuessaan.

[Melich Nguyĕn]

Melich nyyhkytti hiljaa yksikseen. Hän ei käsittänyt miksi elämän piti tehdä hänelle näin. Hän ei olisi silloin halunnut kuolla. Hän olisi halunnut elää ja olla onnellinen. Ja nyt - nyt hän joutui viettämään suurimman osan ajastaan yksin. Elämä ei ollut reilua. Siinä itkiessään Melich ei kuullut kuinka joku kiipesi hänen vierelleen puuhun. Hän ei reagoinut mitenkään, mutta kun joku kietoi kätensä hänen ympärilleen, tyttö hätkähti. Hän kehotti katseensa hitaasti. Melichin vierelle oli kivunnut häntä vanhempi - tai itseasiassa ei vanhempi, Melichän oli satoja vuosia vanha. Tytöllä oli ruskeat hiukset, sekä ystävällisen näköiset suurehkot, ruskeat silmät. Hän irrotti otteensa aaveen ympäriltä ja kysyi sitten; "Mikä hätänä?" Melich ei vastannut mitään. Hänen ihmetyksensä oli liian suuri. Kukaan oppilas ei koskaan ollut tullut lohduttamaan häntä. Saati halaamaan. Mutta tuo tyttö ei ollut edes säikähtänyt häntä. Melich oli ujo ja niinpä hän perääntyi hiukan katsellen tuota pelokkaana. Hän oli nimittäin saanut lapsuudensa aikana saanut traumoja vieraista ihmisistä. Hän pelkäsi että tuo tyttö voisi yhtäkkiä vain hyökätä hänen kimppuunsa. Melich kuitenkin aavisti tuon olevan kiltti, ja siksi vastasi; "Kukaan ei pidä minusta. Kaikki vain kiljuvat ja juoksevat pakoon."

[Katie Chang]

Aave näytti ensin säikähtävän Katieta. Katie hymyili aaveelle iloisesti.
"Kukaan ei pidä minusta. Kaikki vain kiljuvat ja juoksevat pakoon", aave kertoi.
"Miksi! Eihän se ole oikein! Kaikkienhan pitäisi sääliä sinua!" Katie kimpaantui.
"Olen Katie. Entä sinä?" Katie kysyi.

[Melich Nguyĕn]

Tyttö hymyili aaveelle iloisesti. Melich ei tiennyt oliko se hyvällä vai pahalla. Hymyilikö hän siksi, että Melich oli pelästynyt häntä. Aaveen alahuuli alkoi täristä kun hän ajatteli asiaa. Ehkä tuo ei ollutkaan ystävällinen oppilas, joka tuli vain lohduttamaan häntä, vaan ehkä tuo tuli vain pilkatakseen surullista aavetta. Kuka tahansa kuitenkin olisi voinut päätellä, että tuo tyttö halusi vain hyvää. Melich oli vain kamalan ennokkoluuloinen. Tyttö kuitenkin mursi jään osittain heidän välillään sanomalla kimpaantuneella äänellä; "Miksi! Eihän se ole oikein! Kaikkienhan pitäisi sääliä sinua!" Melich hymyili hieman. Hänen mielestään tuo tyttö oli hyvin ymmärtäväinen. Hän oli saamaa mieltä. Ei ollut oikein syrjiä syytöntä vain sen takia että hän oli aave. "Olen Katie. Entä sinä?" kysyi Katie niminen tyttö. Melich empi hetken ja sanoi sitten hiukan aralla äänellä; "Olen Melich", hän sanoi ja hymyili taas hiukan.

[Katie Chang]

"Olen Melich", Melich kertoi.
"Hauska nimi", Katie hymähti ystävällisesti.

"Toivottavasti en vaivaa mutta- kuinka oikein kuolit?" Katie kysyi ystävällistä sävyä tavoitellen.

/Aika lyhyt viesti./

[Melich Nguyĕn]

Katie kehui hänen nimeään hauskaksi. Melich hymyili taas, mutta nyt hieman rohkeammin. Katiessa oli todella jotain erilaista. Tyttö oli hyvin ystävällinen, eikä aaveen nähdessään juossut pakoon kirkuen, vaan jopa halasi tätä! Melich piti tuosta tietyllä tavalla. "Toivottavasti en vaivaa mutta- kuinka oikein kuolit?" tyttö kysyi ystävällisesti. Melich hätkähti hieman. Empien hän mietti, mitä uskaltaisi kertoa tuolle toiselle tytölle. Hetken mietittyään, hän veti syvään henkeä ja aloitti hiukan aralla, varovaisella äänellä; "Minun vanhempani kuolivat kun olin pieni. En saanut edes koskaan tavata heitä", sanoi Melich ja nyyhkäisi. "Asuin sijaisperheessä. Siellä ei ollut muita lapsia kuin minä. Sijaisvanhempani - noh olivat väkivaltaisia. Sain useita mustelmia heidän luonaan. Kukaan ei kuitenkaan ilmoittanut lastensuojeluun. Kun täytin kymmenen sain tarpeekseni. Minä kaksin. En oikein muista miten se tapahtui, mutta oli myöhä kun kuljeskelin yksin pimeässä. Jotenkin sitten tipuin pieneltä sillalta jokeen. Se oli kamalaa. Minä en osannut uida ja niinpä minä hukuin. Minut löydettiin myöhemmin, mutta silloin oli liian myöhäistä." Kun Melich oli lopettanut hän värisi. Hän ei olisi halunnut palauttaa mieleensä noita kauheita tapahtumia.

//Piti suunnitella miten Melich kuoli koska en ollut ennen suunnitellut sitä :'D//

[Katie Chang]

Melich näytti säikähtävän ja Katie ymmärsi häntä hyvin.
"Asuin sijaisperheessä. Siellä ei ollut muita lapsia kuin minä. Sijaisvanhempani - noh olivat väkivaltaisia. Sain useita mustelmia heidän luonaan. Kukaan ei kuitenkaan ilmoittanut lastensuojeluun. Kun täytin kymmenen sain tarpeekseni. Minä kaksin. En oikein muista miten se tapahtui, mutta oli myöhä kun kuljeskelin yksin pimeässä. Jotenkin sitten tipuin pieneltä sillalta jokeen. Se oli kamalaa. Minä en osannut uida ja niinpä minä hukuin. Minut löydettiin myöhemmin, mutta silloin oli liian myöhäistä", Melich kertoi. Katien suusta oli jo purkautumasta lohdutusta mutta tyttö nieli ne ja kysyi sen siaan:
"Olivatko sijaisvanhempasi jästejä? Entä oikeat? Mutta voivatko noidat todella hukkua? Ta, siis", Katie soperteli; ei hänen ollut tarkoitus olla noin epäkohtelias.


/Keksitpä senkin./

[Melich Nguyĕn]

"Olivatko sijaisvanhempasi jästejä? Entä oikeat? Mutta voivatko noidat todella hukkua? Ta, siis", Katie sopersi. Melich katsoi häntä hetken. Tyttö oli kuulostanut hiukan epäkohteliaalta. Aave oli hyvin herkkä. Melich olisi normaaleissa oloissa loukkaantunut pahasti, mutta nyt hän oli juuri sanomassa jotain tylyä takaisin, kun vetikin syvään henkeä ja sanoi hiukan kylmällä äänellä; "Vanhempani olivat jästejä - sekä sijaisvanhemmat myös. Ja kyllä noidat voivat hukkua. Ainakin minä hukuin. Voi toki olla että minä olen vain surkeampi ja arvottomampi kuin muut, mutta sehän on ollut kaikille päivän selvää. Sano vain suoraa. Minä olen arvoton. En voi mitään sille että vanhempani ovat jästejä. Jos se sinua haittaa niin voit hyvin sanoa sen suoraan", aaveen ääni oli muuttunut katkeraksi ja hyvin tylyksi. Hän korotti ääntään, mutta kuitenkin niin että se ei ollut huutoa. Melich oli alahuuli tärisi ja hän puristi kätensä nyrkkiin. Katkerana hän teki eleen lähteäkseen pois.

[Katie Chang]

"Vanhempani olivat jästejä - sekä sijaisvanhemmat myös. Ja kyllä noidat voivat hukkua. Ainakin minä hukuin. Voi toki olla että minä olen vain surkeampi ja arvottomampi kuin muut, mutta sehän on ollut kaikille päivän selvää. Sano vain suoraa. Minä olen arvoton. En voi mitään sille että vanhempani ovat jästejä. Jos se sinua haittaa niin voit hyvin sanoa sen suoraan", Melich sanoi tylysti ja teki eleen lähteäkseen pois.
"A-anteeksi, M-melich! E-en ta-tarkoittanut! Et tietenkään o-ole muita arvottomampi! Katie sanoi tärisevällä äänellä ja puhkesi viimeisten sanojensa aikana itkuun.