[b]Nimi:[/b] Klementia Aurelia Regula Schwillinger
[b]Sukupuoli:[/b] Nainen
[b]Syntynyt:[/b] 24.10.1994
[b]Kutsumanimet:[/b] Klementia, Klems, Klem
[b]Syntymämaa:[/b] saksan liittotasavalta
[b]Verisääty:[/b] Puhdasverinen, osa Schwillingerin puhdasta sukua
[b]Taikasauva:[/b] Feenikslinnun pyrstösulka, öljypuuta, 12 tuumaa
[b]Suojelius:[/b] Karitsa
[b]Erityistaidot:[/b] Puhuu sujuvasti saksaa, latinaa, italiaa, englantia ja ranskaa, vaikkakin viimeistä hiukan ontuen.
[b]Ominaiset tavarat:[/b] Ruusukko
[b]Seksuaalinen suuntautuminen:[/b] Bi, tosin sanoo vankasti olevansa hetero
[b]Lemmikit:[/b] Valkoinen kyyhky, Marcus Antonius
[b]Uskonto:[/b] Melko harras katolinen

[b]Ulkonäkö:[/b] Klementia näyttää melko tavalliselta tytöltä, jossa puhtaana pidetty saksalainen perimä näkyy melko selvästi. Hän on ruumiinrakenteeltaan normaali – ei lihava, muttei mikään laiha nykyajan median ihannetyttökään. Nainen on tosin tietyillä standarteilla liian pitkä, 179,4 cm. Ainakin hänen sukunsa mielestä nainen kasvoi aivan liian pitkäksi, eikä näin ole täysin ”puhdasrotuinen” Schwillingerien mittapuulla.

Klementian iho on vaalea, silmät siniset ja hiukset rusehtavankeltaiset. Tytön valkeilla kasvoilla on melko runsaasti pisamia. Hän kärsii myös edelleen aknesta, joka on ollut ankara teini-iän alusta asti. Joihinkin tilaisuuksiin neiti pyrkiikin peittämään aknen aiheuttamia arpeutumia ja mustapäitä meikeillä, muttei vaivaudu siihen enää kovinkaan usein. Näistä pienistä ”kauneusvirheistä” on tullut osa Klementian ulkonäköä ja olemusta ja hän onkin oppinut jo hyväksymään ne jollakin tasolla.

Tytön kasvot ovat yleensä lempeät ja ystävälliset. Hän pystyy hymyilemään ja näyttämään iloiselta, vaikka hänen sisällään kuohuisi. Tytön sinisiin silmiin katsomalla todelliset tunteet saattaakin nähdä, ainakin, jos osaa hiukan tulkita niitä. Yleisvaikutelma Klementiasta on kuitenkin onnellinen ja iloinen, ei ulkokuori tosin kaikkea kerro.

Klementia pyrkii kävelemään melko ryhdikkäästi, mutta hän ontuu hiukan vasenta jalkaansa, sillä hänen nilkkansa taittui eräällä matkalla, (josta lisää myöhemmin), eikä se ole parantunut kunnolla. Neiti pyrkii kuitenkin aina kävelemään pää pystyssä yrittäen peitellä vammaansa. Klementia tahtoo näyttää vahvalta ja siltä, että hän pärjää hyvin. Niin hänet on koulutettu.

Klementia pukeutuu aina siisteihin ja siveellisiin vaatteisiin, jotka eivät näytä liikaa. Se on hänelle ykkössääntö pukeutumisessa. Toinen sääntö on mukavuus. Muulla ei niinkään ole väliä. Tytön vaatevarasto koostuu kuitenkin vanhahtavista vaatteista. Hänellä näkee usein hameita, kauluspaitoja, suoria housuja tai mekkoja, joiden värimaailma on hillityn mustavalkoista tai sinisen eri sävyjä. Kengät ovat aina mustia ja siistejä avokkaita tai lenkkikenkiä. Klementia vihaa korkokenkien käyttöä. Kutrinsa nainen pitää yleensä nutturalla tai poninhännällä. Klementia ei mielellään kiinnitä huomiota itseensä, missä pelkistetty pukeutuminen auttaa.

Vaatimattomuudesta huolimatta nainen suosii kurinalaisuutta ja hän silittääkin vaatteensa ja valkaisee kauluspaitansa säännöllisesti. Huoliteltu pukeutuminen kielii menestyksestä, kurinalaisuudesta ja luotettavuudesta. Näin Klementialle on opetettu.

Mukanaan nainen pitää aina Roomasta eräältä kardinaalilta saamaansa ruusukkoa. Tämän rukousnauhan pienet helmet ovat kauniin mustia kivihelmiä, suuremmat helmet ovat valkoisia ja krusifiksi on hopeaa. Ruusukko merkitsee Klementialle erityisen paljon, se on hänen tärkein esineensä.

[b]Luonne ja käyttäytyminen:[/b] Klementian nähdessä mieleen tulee väkisinkin kiltti, ujo, hiljainen ja tunnollinen nuori nainen. Hänen kasvoistaan paistava ystävällisyys ja myötätunto kuvaavatkin hänen luonnettaan hyvin. Klementia on välittävä ja rakastava ihminen, jonka kanssa on helppo puhua. Hän pyrkii ottamaan kaikki huomioon, eikä syrji ketään. Klementia lohduttaa ja kuuntelee mielellään työntäen näin omat murheensa vain kauemmaksi ja kasaten niitä.

Klementia tahtoisi auttaa kaikkia, mikä aiheuttaakin hänelle joskus suuria tunnontuskia. Hän elää enemmän muiden kuin itsensä vuoksi. Hänen on vaikea myöntää, että jokin on hänelle liikaa ja hän onkin usein itse kärsinyt muiden auttamisen vuoksi. Klementia kokee olevansa velvollinen hyvittämään sukunsa syntejä ja pahoja tekoja. Hän rakastaa ihmisiä yli kaiken ja tahtoisikin olla sosiaalisempi ja ulospäinsuuntautuneempi.

Omat ongelmansa neiti on sulkenut sisäänsä kuin lukittuun arkkuun. Hän ei mielellään vaivaa muita omilla ongelmillaan, vaan pyrkii aina keskittymään toisten ongelmiin ensin. Joskus tämä paha olo kuitenkin ottaa vallan ja Klementia itkeekin usein yksin, kun kukaan ei ole näkemässä, kuulemassa tai lohduttamassa. Klementia ohittaa usein ”Mitä kuuluu?” -kysymyksen nopealla vastauksella ja siirtää sitten keskustelun toiseen ihmiseen.

Klementialle tärkeimpiä asioita maailmassa ovat lähimmäisenrakkaus, empatia, auttaminen ja lämpö. Hän vihaa sukunsa kylmää ja julmaakin suhtautumista muihin ihmisiin. Tämä on vain kasvattanut jännitteitä isoisoisään eli suvun päämieheen – Günther Schwillingeriin. Nämä ongelmat ovat aiheuttaneet myös osaltaan Klementialle lisää stressiä ja ahdistusta.

Klementian ääni on ehkä tärkein työkalu naisen elämässä. Se pehmeä ja jo itsessään rauhoittava. Hän ei puhu liian nopeasti, eikä liian paljon. Hän osaa artikuloida hyvin ja saa näin usein keskustelutoverinsa rentoutumaan. Klementia on taitava käyttämään sanoja, mikä myös auttaa ja yhdessä äänen kanssa hänen puheenlahjansa tekevät vaikutuksen kanssaolijoihin.

Klementian arvomaailma noudattaa paljolti hänen uskontonsa arvomaailmaa. Katolisuus näkyy hänen etiikassaan ja valinnoissaan. Esiin nousee erityisesti juuri tuo lähimmäisenrakkauden teema ja toisten auttaminen. Klementia osaa Raamatun lähestulkoon ulkoa Vatikaanissa vietettyjen vuosien tuloksena. ”Kantamalla toistenne taakkoja täytätte Kristuksen lain.”

Klementia pelkää yksinäisyyttä ja pimeyttä, viimeksi mainittua kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Hänen on pakko saada huoneeseen aina jotain valoa, sillä entä, jos hän ei pääsisikään näkemään valoa enää koskaan? Klementia ei varsinaisesti halveksu mitään, sillä kaikille täytyy antaa mahdollisuus, mutta kuitenkin nainen tuntee tiettyä vastenmielisyyttä kaikkea pahaa kohtaan. Hän unelmoi maailmasta, jossa kaikilla olisi hyvä olla, murhetta ja surkua ei enää olisi. Klementia onkin päättänyt omistaa elämänsä muiden auttamiseen. Hän tavoittelee hyvyyttä ja puhtautta – oikeaa elämää. Hän on valmis luopumaan käytännössä kaikesta muiden hyväksi.

Klementiaa on vaikea nähdä vihaisena, vaikkakin ihmisenä hänkin ärsyyntyy joskus. Hän tosin pyrkii peittämään sen viimeiseen asti. Nainen purkaa kiukkuaan urheilemalla, lukemalla tai rukoilemalla. Hänet saattaakin nähdä usein lausumassa Ave Mariaa ruusukko käsissään. Se auttaa häntä rentoutumaan ja saamaan tietynlaista otetta itseensä ja elämäänsä. Ilonsa hän taas näyttää ja iloa hän pyrkii pitämään yllä – vaikka sitten hammasta purren. Klementia on loppupeleissä yksinäinen ja pelokas sielu, joka pyrkii helpottamaan omaa pahaa oloaan auttamalla muita.

Ikä on vaikuttanut paljon Klementiaan. Hän sai tiukan ateistisen ja kylmän kasvatuksen, johon sisältyi pimeyden voimia ja vihaa. Hän kuitenkin omien sanojensa mukaan löysi katolisen uskon myötä ”kadonneen öljylampun, joka ikkunattomassa ja ovettomassa huoneessa oli elintärkeä niin ravinnon kuin paon mahdollistavan kattoluukun löytämiseksi.”

[b]Taustat ja menneisyys:[/b] Klementia syntyi Günther Schwillingerin pojanpojan Heinrichin ja tämän vaimon Friedrican ensimmäiseksi lapseksi 1994 – Güntherin syntymäpäivänä. Synnytys oli vaikea ja tytön äiti menehtyi. Isoisoisä oli hyvin pettynyt, sillä odotettu lapsi olikin tyttö. Günther Schwillinger määräsi kuitenkin, että hänen jälkeläisestään koulittaisiin kunnollinen noita, joka voisi kuitenkin jatkaa suvun perinteitä. Isä Heinrich kuitenkin rakasti tytärtään ja leikki tämän kanssa päivittäin. Näin pienen Klementian lapsuus alkoi kuitenkin suhteellisen onnellisesti äidin kuolemasta huolimatta.

Tyttönä Klementia kuitenkin tarvitsi myös tytön koulutusta ja hän viettikin paljon aikaa isoäitinsä Margot Schwillingerin kanssa. Isoäiti oli menettänyt miehensä ensimmäisessä velhosodassa harhaan menneelle kiroukselle. Margot rakasti lapsenlastaan ja opetti tälle paljon asioita. Pikkutyttö sai viettää aikaa rakastavan isän ja isoäidin huomassa leikkien ja oppien joitan perusasioita elämästä. Ensimmäiset kuusi ikävuotta kuitenkin olivat nopeasti menneet ja pian Klementia päätyi isoisoisänsä huomaan.

Uusi sivu tytön elämässä alkoi. Muutos oli radikaali ja löi kasvoille kuin piikikäs nuija. Auvoisat ja rennot päivät olivat ohi, sillä pian opittiin kuria ja käytöstapoja Güntherin valitsemien tiukkaakin tiukempien kotiopettajien valvovien katseiden alla. Tytölle tehtiin jo pienenä selväksi, miten uskonnot, liika rakkaus ja ”alempiarvoiset” olivat myrkkyä. Tyttönä hänen tehtävänsä olisi synnyttää poikia, mutta ainoana oman sukupolvensa lapsena hänen oli myös opittava Schwillingerien suvun salat ja arvokkaat tiedot ja taidot. Hän puolustaisi sukunsa voimaa ja kunniaa.

Kuri koulutuksessa oli kova. Pienessä ja pimeässä tyrmää muistuttavassa luokassa istuttiin selkä suorana, kädet koko ajan pulpetilla ilman vilkuilua taakse tai sivuille. Opettajaa puhuteltaessa ensin pyydettiin tietenkin puheenvuoro nostamalla käsi ylös ja kun puheenvuoro oli saatu, noustiin seisomaan ryhdikkäänä ja puhe aloitettiin selkeästi artikuloiden: ”Arvoisa herra opettaja…” Opettajalla oli tietenkin myös täysioikeus ruumiilliseen kuritukseen, jos hän sen koki oikeaksi.

Ensimmäiset viisi vuotta koostuivat käytöksen, kurinalaisuuden, historian, matematiikan ja kielten opiskelusta. Tämän jälkeen mukaan asetettiin taikuus eri muodoissaan. Lapsi kasvoi nuoreksi ja myös ymmärrys kasvoi, kuten kaikilla kasvaa. Hän alkoi osoittaa kyseenalaistamisen merkkejä. Samalla puhkesi akne, pituus kasvoi ja ruumis alkoi muotoutua. Nämä muutokset tulivat shokkina tytölle, jota isoisoisä alkoi halveksua nyt entistä enemmän. Hän sanoi usein tyttöä epäpuhtaaksi, sekarotuiseksi, saastaiseksi tai rumaksi. Tämä laski tytön itsetuntoa ja uskollisuutta sukua kohtaan.

Vuonna 2001 isoäiti kuoli kunnioitettavassa 76 vuoden iässä. Klementia suri syvästi rakastamansa isoäidin kuolemaa. Hän kuitenkin joutui pian jatkamaan opiskelua, sillä aikataulu oli tiukka. Hän opiskeli kotonaan Schwillingerin kartanossa, kunnes lopulta vuonna 2011 Klementia oli täysi-ikäinen. Hän muutti välittömästi pois kotoaan ja lähti Italiaan isoisoisänsä valtavasta raivosta huolimatta. Nuori neiti tahtoi nähdä maailmaa ja saada hengittää, sillä hän oli viettänyt suurimman osan elämästään kartanon seinien sisäpuolella.

Klementia ajautui tutustumaan katoliseen pastori Alessio Caldarelliin, joka itsekin oli velho. Alessio hankki tytölle väliaikaisen kodin nunnaluostarista, jossa tälle opetettiin uudenlaisia asioita. Hän oppi näkemään maailman uudessa valossa ja löysi uskonnon. Klementia otti kasteen. Hän oli kääntynyt katoliseen uskoon paetessaan isoisoisänsä pitkää kouraa.

Luostarissa asuessaan Klementia oppi sujuvasti italiaa ja latinaa. Hän tutustui Raamattuun ja sen oppeihin. Erityisesti ajatus lähimmäisenrakkaudesta kiinnosti ilman hellyyttä kasvanutta tyttöä. Hän tahtoi itsekin oppia rakastamaan, pitämään huolta ja välittämään. Hän tahtoi auttaa ihmisiä, olla se laupias ja hyvätahtoinen ihminen ja aiheuttaa hymyn kärsivien huulille. Pastori Caldarellista tuli eräänlainen voimahahmo ja isoisä jo naiseksi varttuneelle Klementialle.

Kahden luostarivuoden jälkeen Klementia muutti Vatikaaniin ja aloitti parantajaopinnot roomalaisessa noitien ja velhojen parantolakoulussa. Vapaa-ajalla hän vietti paljon aikaa kirjastoissa, nähtävyyksiä katsellen tai erilaisissa seurakuntatilaisuuksissa käyden. Hän kirjoitti kotiin isälleen, joka oli tyytyväinen tyttärensä elämään ja siihen, että tämä vaikutti onnelliselta. Uskonnosta hänkään ei ateistina pitänyt, mutta salli sen tyttärelleen. Isoisoisä Günther puolestaan raivostui ja alkoi miettiä keinoa saada lapsenlapsenlapsi takaisin oman hallintansa piiriin.

Vuonna 2015 pastori Caldarelli antoi Klementialle uuden rukousnauhan, josta muodostui pian nuoren opiskelijan tärkein esine. Hän pitää edelleen tuota ruusukkoa aina mukanaan, sillä se tuo hänelle turvaa ja tiettyä voimaa. Hän voi huonoina hetkinä tarttua siihen ja rukoilla. Sen konkreettisuus auttaa keskittymään.

Günther Schwillinger tunsi valtavaa katkeruutta Klementiaa kohtaan. Niinpä vuonna 2017 ennen uransa aloittamista Châteaun taikakoulussa, tohtori Schwillinger matkusti Italiaan, jossa surmasi pastori Caldarellin kiduttaen tätä ensin kauan ja raa’asti. Günther tahtoi kostaa sukulaisensa ”pilaamisen”. Tämän jälkeen Schwillinger ilmestyi Vatikaaniin ja haki Klementia-paran takaisin kotiin. Klementia joutui viettämään loppuvuoden kotiarestissa. Günther oli voittanut tuon erän. Hän ei olisi voinut halveksia sukulaista enempää.

Kesällä 2018 tappionsa jälkeen koulun rehtorina Günther pakotti Klementian hakemaan töitä sairaalasiivestä taikakoulu Châteaussa. Nainen suostui, sillä isoisoisä uhkasi jopa hänen henkeään. Klementia pelkääkin pimeyttä juuri julman sukulaisensa vuoksi. Güntherin vuoksi hän on arka ja pelokas.

Deus te benedicat! :)