No niin, kaikki mukaan rohkeasti suunnitteluun! Kuten Inés sanoi ohjelma-topicissa, voisi OpkH tosiaan vastailla ainaskin muutamasta iltaohjelmasta kesän leirille.
Tällä hetkellä ehdotettuina on siis Velhopelailu-paja, nuotioilta ja disko. Muita mainioita ja epävarmempia ehdotelmia otetaan innolla vastaan!
Pelailupajalle voisi kenties väsätä
polttopalloa luudilla, tai itsestään lentävillä palloilla maassa;
taikapallosotaa joka muistuttaa vesi-ilmapallosotaa, mutta taikapallon osuessa kohteeseen, ei voi ennalta arvata, minkä pikkutaian se sisältää (mieluiten taiat ovat siis suhteellisen vaarattomia ja vaivattomia, voisi olla esim. karkkitaikaa, tai hetkittäistä tanssitaikaa ym. //pääasiassa varmaan kohde voisi itse valita, mikä häneen iski//); sitten voisi olla
perushippaa, loitsittuna niin, että kiinniottajan paita muuttuu esim. punaiseksi ja muiden paidat sinisiksi tiettyjen rajojen sisällä; jne.
Koska nuo nyt olisivat varmaankin enemmänkin url-toimintaa, voisi Irl-toimintaan kehitellä esim.
Katan blogin puolelta ideoidun loitsutaiston. Mikäli tähän kiinnostusta?
Nuotioiltaan voisi yhdistää tikkupullia ja lauleskelua tulen ääressä. Jos nyt oikein omaalatuiseksi mennään, niin joku pyromaani voisi taikamaailman raketteja ampua taivaille.
Diskoon taas kenties voisi kehittää musiikkilistaa. Olisiko toiveissa ulkoilua, vai sisätiloissa tanssahtelua?
Mitäs mieltä olette? Ehdotelmia ja lisäiltäviä visioita, idean poikasia, inspiraation kukintaa? Niitä kaipaillessa...
No niin, kaikki mukaan rohkeasti suunnitteluun! Kuten Inés sanoi ohjelma-topicissa, voisi OpkH tosiaan vastailla ainaskin muutamasta iltaohjelmasta kesän leirille.
Tällä hetkellä ehdotettuina on siis Velhopelailu-paja, nuotioilta ja disko. Muita mainioita ja epävarmempia ehdotelmia otetaan innolla vastaan!
[b]Pelailupajalle[/b] voisi kenties väsätä [i]polttopalloa[/i] luudilla, tai itsestään lentävillä palloilla maassa; [i]taikapallosotaa[/i] joka muistuttaa vesi-ilmapallosotaa, mutta taikapallon osuessa kohteeseen, ei voi ennalta arvata, minkä pikkutaian se sisältää (mieluiten taiat ovat siis suhteellisen vaarattomia ja vaivattomia, voisi olla esim. karkkitaikaa, tai hetkittäistä tanssitaikaa ym. //pääasiassa varmaan kohde voisi itse valita, mikä häneen iski//); sitten voisi olla [i]perushippaa[/i], loitsittuna niin, että kiinniottajan paita muuttuu esim. punaiseksi ja muiden paidat sinisiksi tiettyjen rajojen sisällä; jne.
Koska nuo nyt olisivat varmaankin enemmänkin url-toimintaa, voisi Irl-toimintaan kehitellä esim. [url=https://kotinoita.wordpress.com/2014/12/04/luukku-4-kaksintaistelu/]Katan blogin[/url] puolelta ideoidun loitsutaiston. Mikäli tähän kiinnostusta?
[b]Nuotioiltaan[/b] voisi yhdistää tikkupullia ja lauleskelua tulen ääressä. Jos nyt oikein omaalatuiseksi mennään, niin joku pyromaani voisi taikamaailman raketteja ampua taivaille.
[b]Diskoon[/b] taas kenties voisi kehittää musiikkilistaa. Olisiko toiveissa ulkoilua, vai sisätiloissa tanssahtelua?
Mitäs mieltä olette? Ehdotelmia ja lisäiltäviä visioita, idean poikasia, inspiraation kukintaa? Niitä kaipaillessa...