Kirjoittaja Élisabeth Guérin » 24 Helmi 2018, 23:27
Élizabeth Marcélie Guérin
SYNTYNYT 13. tammikuuta 2001 (kauris)
KUTSUTAAN Élizabethiksi lukuunottamatta perhepiiriä, josta läheisimmät käyttävät Liliä ja muut Liseä.
ASUU yksin Pariisissa Le Marais'n alueella sen jälkeen kun vanhemmat muuttivat Méxicoon Coyoacániin. Vietti lapsuutensa Itävallassa, Lontoossa ja Sveitsissä.
PUHUU saksaa (asunut saksankielisissä maissa), englantia (äidin äidinkieli), ranskaa (isän äidinkieli)
TAIKASAUVA on eebenpuuta, sisältää ytimenään lohikäärmeen sydänjuuren. 11 ½ tuumaa, hieman periksi antava.
Lausunto Élizabethin luonteesta
Élizabethiä voidaan pitää herkkänä ja älykkäänä unelmoijana, jonka tunteet ovat ailahtelevaisia. Hän on romantikko, mutta hänellä ei ole juurikaan suuria odotuksia tai toiveita elämältään, vaikkakin tällä hetkellä hän nauttii saamastaan vapaudesta ja riippumattomuudesta. Élizabeth on myös hyvin ajattelevainen, päättäväinen ja lopulta itsenäinen nuori nainen, joka uskoo tietävänsä, mikä on hänelle itselleen ja muille parasta. Hän pitää omista aatteistaan ja mielipiteistään kiinni, eikä altistu helposti ulkopuolisten näkemyksille tai vaatimuksille.
Lausunto Élizabethin ulkonäöstä
Élizabeth on keskipitunen (n. 163 cm) ja hoikka neito, jolla on perittynä vahvat ranskalaiset piirteet. Hänen silmänsä, kiharaiset hiuksensa ja paksut kulmansa ovat ruskeat. Vahva leukaperä ja huulten leveä amorinkaari antavat tälle veistoksellisen ilmeen. Suuret liikkuvat luomet, ranskalainen nenä ja vaalea, siisti iho eivät erota häntä erityisen poikkeavasti Ranskan valtaväestöstä, kuten ei myöskään hänen huolellinen ja klassisen ranskalainen ja minimalistinen pukeutuminen. Élizabeth on oikein sievä – vaikkakaan ei huomattavan silmiinpistävä - ja arvokas yksinkertaisuus voidaan ehkä laskea tämän ulkomuodon viehättäväksi eduksi.
Élizabethin perheestä ja lapsuudesta
Élizabeth on ainut lapsi. Hänen molemmat vanhempansa ovat taikovia; äiti Delaney Fey on kotoisin Isosta-Britanniasta ja isä Ranskasta. Tytär vietti lapsuutensa ensi vuodet Itävallassa, jossa pieni perhe asui kotoisassa huvilassa. Siellä eli myös muutama palvelija (kotitonttuja). Ollessaan kolmen, Élizabeth näytti ensimmäiset taikuudenmerkkinsä lennättämällä nukkuessaan erilaisia tavaroita ympäri huonettaan.
Neljävuotiaana Guérinit muuttivat Lontooseen. Siitä alkaen Élizabeth oli neljän vuoden ajan paljon tekemisissä äidinpuoleisen sukunsa kanssa ja siis pääsi tutustumaan lähemmin velhopiireihin. Pikku-Lilin vanhemmat, joita voidaan pitää niin sanotusti velhomaailman diplomaatteina, olivat aina töissä, matkoilla tai huvittelemassa, mikä osittain aiheutti neidin etääntymisen heistä. Myöhemmin hän on todennut heidän olevan tyhjänpäiväisiä ja yksipuoleisia ihmisiä.
Vuoden kuluttua Lontooseen muutostaan Élizabethille palkattiin kotiopettaja, jonka ansiosta tytär hullaantui kaunokirjallisuuteen ja opetteli myös soittamaan pianoa. Hän alkoi pikkuhiljaa harjoittaa erilaisia helppoja loitsuja ja taikoja.
Pian sen jälkeen kun Élizabeth oli täyttänyt kahdeksan Guérinin perheen ajateltiin palaavan Itävaltaan. Sen sijaan he lähtivät Sveitsiin ja Bernissä Élizabeth sai elellä lähinnä itseksensä samankaltaisessa villassa kuin aikaisemmin Itävallassa. Suurin osa hänen ajastaan oli yksinäistä ja täynnä haaveilua ja kuvitteluleikkejä.
Vuonna 2016 (Élizabeth oli viidentoista) vanhemmat päättivät muuttaa Pariisiin. Élizabethille tämä muutos oli ilahduttava, sillä ison kaupungin huvit tarjosivat vauhdikkuutta ja mielenkiintoa aiemmin niin pitkäveteiseen elämään. Guérinit asuivat yhdessä seuraavan vuoden jouluun asti, milloin Élizabethin vanhemmat saivat uuden työtarjouksen Meksikosta. Pariisiin ihastunut Élizabeth ei kuitenkaan kokenut enää halua palata entiseen elämäntyyliin, vaikkakin eri mantereella, ja niin tyttären ja vanhempien tiet erkanivat.
Élizabeth täytti 17 ja siten täysi-ikäistyi tammikuussa. Helmikuussa hänen kotiopetuksensa päättyi ja maaliskuussa neiti Guérinin juna suuntasi laiturilta kohti Châteaun taikakoulua.
Muuta
Élizabeth soittaa mielellään pianoa, vaikkakin vain kelvollisesti eikä ole esiintyjä, ja hänellä on pieni kissa. Hän pitää kaikenlaisesta taiteesta, rakastaa kaunokirjallisuutta ja harrastaa myös lukuisia muita pieniä asioita.
Hänen tätinsä on Deborah Fey, joka opettaa Châteaussa taikajuomia ja -liemiä.
[size=150]Élizabeth Marcélie Guérin[/size]
[b]SYNTYNYT[/b] 13. tammikuuta 2001 (kauris)
[b]KUTSUTAAN[/b] Élizabethiksi lukuunottamatta perhepiiriä, josta läheisimmät käyttävät Liliä ja muut Liseä.
[b]ASUU[/b] yksin Pariisissa Le Marais'n alueella sen jälkeen kun vanhemmat muuttivat Méxicoon Coyoacániin. Vietti lapsuutensa Itävallassa, Lontoossa ja Sveitsissä.
[b]PUHUU[/b] saksaa (asunut saksankielisissä maissa), englantia (äidin äidinkieli), ranskaa (isän äidinkieli)
[b]TAIKASAUVA[/b] on eebenpuuta, sisältää ytimenään lohikäärmeen sydänjuuren. 11 ½ tuumaa, hieman periksi antava.
[size=125]Lausunto Élizabethin luonteesta[/size]
Élizabethiä voidaan pitää herkkänä ja älykkäänä unelmoijana, jonka tunteet ovat ailahtelevaisia. Hän on romantikko, mutta hänellä ei ole juurikaan suuria odotuksia tai toiveita elämältään, vaikkakin tällä hetkellä hän nauttii saamastaan vapaudesta ja riippumattomuudesta. Élizabeth on myös hyvin ajattelevainen, päättäväinen ja lopulta itsenäinen nuori nainen, joka uskoo tietävänsä, mikä on hänelle itselleen ja muille parasta. Hän pitää omista aatteistaan ja mielipiteistään kiinni, eikä altistu helposti ulkopuolisten näkemyksille tai vaatimuksille.
[size=125]Lausunto Élizabethin ulkonäöstä[/size]
Élizabeth on keskipitunen (n. 163 cm) ja hoikka neito, jolla on perittynä vahvat ranskalaiset piirteet. Hänen silmänsä, kiharaiset hiuksensa ja paksut kulmansa ovat ruskeat. Vahva leukaperä ja huulten leveä amorinkaari antavat tälle veistoksellisen ilmeen. Suuret liikkuvat luomet, ranskalainen nenä ja vaalea, siisti iho eivät erota häntä erityisen poikkeavasti Ranskan valtaväestöstä, kuten ei myöskään hänen huolellinen ja klassisen ranskalainen ja minimalistinen pukeutuminen. Élizabeth on oikein sievä – vaikkakaan ei huomattavan silmiinpistävä - ja arvokas yksinkertaisuus voidaan ehkä laskea tämän ulkomuodon viehättäväksi eduksi.
[size=125]Élizabethin perheestä ja lapsuudesta[/size]
Élizabeth on ainut lapsi. Hänen molemmat vanhempansa ovat taikovia; äiti Delaney Fey on kotoisin Isosta-Britanniasta ja isä Ranskasta. Tytär vietti lapsuutensa ensi vuodet Itävallassa, jossa pieni perhe asui kotoisassa huvilassa. Siellä eli myös muutama palvelija (kotitonttuja). Ollessaan kolmen, Élizabeth näytti ensimmäiset taikuudenmerkkinsä lennättämällä nukkuessaan erilaisia tavaroita ympäri huonettaan.
Neljävuotiaana Guérinit muuttivat Lontooseen. Siitä alkaen Élizabeth oli neljän vuoden ajan paljon tekemisissä äidinpuoleisen sukunsa kanssa ja siis pääsi tutustumaan lähemmin velhopiireihin. Pikku-Lilin vanhemmat, joita voidaan pitää niin sanotusti velhomaailman diplomaatteina, olivat aina töissä, matkoilla tai huvittelemassa, mikä osittain aiheutti neidin etääntymisen heistä. Myöhemmin hän on todennut heidän olevan tyhjänpäiväisiä ja yksipuoleisia ihmisiä.
Vuoden kuluttua Lontooseen muutostaan Élizabethille palkattiin kotiopettaja, jonka ansiosta tytär hullaantui kaunokirjallisuuteen ja opetteli myös soittamaan pianoa. Hän alkoi pikkuhiljaa harjoittaa erilaisia helppoja loitsuja ja taikoja.
Pian sen jälkeen kun Élizabeth oli täyttänyt kahdeksan Guérinin perheen ajateltiin palaavan Itävaltaan. Sen sijaan he lähtivät Sveitsiin ja Bernissä Élizabeth sai elellä lähinnä itseksensä samankaltaisessa villassa kuin aikaisemmin Itävallassa. Suurin osa hänen ajastaan oli yksinäistä ja täynnä haaveilua ja kuvitteluleikkejä.
Vuonna 2016 (Élizabeth oli viidentoista) vanhemmat päättivät muuttaa Pariisiin. Élizabethille tämä muutos oli ilahduttava, sillä ison kaupungin huvit tarjosivat vauhdikkuutta ja mielenkiintoa aiemmin niin pitkäveteiseen elämään. Guérinit asuivat yhdessä seuraavan vuoden jouluun asti, milloin Élizabethin vanhemmat saivat uuden työtarjouksen Meksikosta. Pariisiin ihastunut Élizabeth ei kuitenkaan kokenut enää halua palata entiseen elämäntyyliin, vaikkakin eri mantereella, ja niin tyttären ja vanhempien tiet erkanivat.
Élizabeth täytti 17 ja siten täysi-ikäistyi tammikuussa. Helmikuussa hänen kotiopetuksensa päättyi ja maaliskuussa neiti Guérinin juna suuntasi laiturilta kohti Châteaun taikakoulua.
[size=125]Muuta[/size]