Kirjoittaja Max Alcott » 25 Syys 2019, 21:20
Heipä hei! Haluaisit siis tutustua minuun? No, tässäpä muutamia perustietoja. Niiden jälkeen kerron sinulle vähän enemmän itsestäni.
Nimeni on
Max Alcott. Olen
11-vuotias, syntynyt 31.05.2006. Tupani on
Serdaigle, jonne halusinkin päästä. Perheeseeni kuuluu
äiti, isä sekä isoveli Jonas. Isäni on englantilainen, äiti ruotsalainen. Lemmikkinä minulla on kaunis valkea
tunturipöllö Even. Olen syntynyt
Göteborgissa, Ruotsissa, mutta pari vuotta sitten muutimme tänne
Ranskaan. Aloitan opiskelun positiivisena ja määrätietoisena, sillä haaveammattinani on
lääkäri, ja se vaatii työtä. Luonteeltani olen
iloinen ja avoin. Taikasauvani on
12 tuumaa, haapaa ja sen sisällä on feeniksin sulka. Se on notkea, ja sillä on hyvä taikoa.
Siinäpä ne tärkeimmät. Synnyin tosiaan Göteborgissa toukokuun viimeisenä päivänä 11 vuotta sitten. Olin jo lapsena hyvin eläväinen viuhdoin menemään paikasta toiseen. Koko perheeni on puhdasverinen, mutta vanhempani epäilivät taikavoimiani. En osoittanut niistä minkäänlaista merkkiä pienenä. Eräänä kauniina iltapäivänä veljeni Jonas heitti minulle luudan ja käski lentää. Minä pienenä kahdeksanvuotiaana totta kai otin haasteen vastaan. Onnistuin kuin onnistuinkin nousemaan ilmaan, ja olin vieläpä aika hyvä lentämään. Siitä lähtien kaikki tiesivät, että kyllä se Max taitaa sittenkin meidän sukuun kuulua. Muutama kuukausi sitten sain kirjeen ja nyt olen täällä!
Kotona minulla on lemmikkipöllö Even. Se on kaksivuotias tunturipöllö. Sain sen viime vuonna, kun rakas koirani karkasi. Se oli minulle kova paikka, mutta Jonas auttoi minua selviämään siitä. Veljeni on minulle tärkein ihminen maailmassa. Hänelle voin kertoa kaikki murheeni ja huoleni, ja hän auttaa varmasti. Jonas ei asu enää kotona, mutta näemme silti usein. Hän on minulle kuin... no, veli.
Ulkonäöltäni olen kuulemma suloinen. Minulla on vaaleanruskeat hiukset ja jännän väriset silmät. Olen vähän lyhyt, mutta kuten äitini aina sanoo, kasvan vielä. Kaikki muut perheessäni ovat nimittäin aika pitkiä. Luonteeltani olen iloinen ja avoin, kuten jo alussa kerroin. Yritän myös olla mukava kaikille, mutta välillä energisyyteni saa muut ärsyyntymään. Tulen kuitenkin helposti toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Alla on vielä kuva minusta.

Heipä hei! Haluaisit siis tutustua minuun? No, tässäpä muutamia perustietoja. Niiden jälkeen kerron sinulle vähän enemmän itsestäni.
Nimeni on [color=#FF0000]Max Alcott[/color]. Olen [color=#FF0000]11-vuotias[/color], syntynyt 31.05.2006. Tupani on [color=#FF0000]Serdaigle[/color], jonne halusinkin päästä. Perheeseeni kuuluu [color=#FF0000]äiti, isä sekä isoveli Jonas[/color]. Isäni on englantilainen, äiti ruotsalainen. Lemmikkinä minulla on kaunis valkea [color=#FF0000]tunturipöllö Even[/color]. Olen syntynyt [color=#FF0000]Göteborgissa, Ruotsissa[/color], mutta pari vuotta sitten muutimme tänne [color=#FF0000]Ranskaan[/color]. Aloitan opiskelun positiivisena ja määrätietoisena, sillä haaveammattinani on [color=#FF0000]lääkäri[/color], ja se vaatii työtä. Luonteeltani olen [color=#FF0000]iloinen ja avoin[/color]. Taikasauvani on [color=#FF0000]12 tuumaa, haapaa ja sen sisällä on feeniksin sulka[/color]. Se on notkea, ja sillä on hyvä taikoa.
Siinäpä ne tärkeimmät. Synnyin tosiaan Göteborgissa toukokuun viimeisenä päivänä 11 vuotta sitten. Olin jo lapsena hyvin eläväinen viuhdoin menemään paikasta toiseen. Koko perheeni on puhdasverinen, mutta vanhempani epäilivät taikavoimiani. En osoittanut niistä minkäänlaista merkkiä pienenä. Eräänä kauniina iltapäivänä veljeni Jonas heitti minulle luudan ja käski lentää. Minä pienenä kahdeksanvuotiaana totta kai otin haasteen vastaan. Onnistuin kuin onnistuinkin nousemaan ilmaan, ja olin vieläpä aika hyvä lentämään. Siitä lähtien kaikki tiesivät, että kyllä se Max taitaa sittenkin meidän sukuun kuulua. Muutama kuukausi sitten sain kirjeen ja nyt olen täällä!
Kotona minulla on lemmikkipöllö Even. Se on kaksivuotias tunturipöllö. Sain sen viime vuonna, kun rakas koirani karkasi. Se oli minulle kova paikka, mutta Jonas auttoi minua selviämään siitä. Veljeni on minulle tärkein ihminen maailmassa. Hänelle voin kertoa kaikki murheeni ja huoleni, ja hän auttaa varmasti. Jonas ei asu enää kotona, mutta näemme silti usein. Hän on minulle kuin... no, veli.
Ulkonäöltäni olen kuulemma suloinen. Minulla on vaaleanruskeat hiukset ja jännän väriset silmät. Olen vähän lyhyt, mutta kuten äitini aina sanoo, kasvan vielä. Kaikki muut perheessäni ovat nimittäin aika pitkiä. Luonteeltani olen iloinen ja avoin, kuten jo alussa kerroin. Yritän myös olla mukava kaikille, mutta välillä energisyyteni saa muut ärsyyntymään. Tulen kuitenkin helposti toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Alla on vielä kuva minusta.
[img]https://i.pinimg.com/736x/89/61/0c/89610c6babaddc3581a94fb57f6844eb--kids-hairstyles-boys-childrens-hairstyles.jpg[/img]