//Suuret pahoitteluni, etten ole saanut Tebin esittelyä vielä valmis. Tässä kuitenkin tähän mennessä valmiiksi saatu pätkä, josta saa jo aika hyvin selville, millainen ihminen Teb oikeastaan on. Tämä siis on vielä [size=150][color=#BF0000]PAHASTI KESKEN.[/color][/size]//

[size=200][color=#FFFF00]TEB NEE
[/color][/size][b]Nimeni[/b] on Teb Dandelia Nee
[b]Sukupuoleltani[/b] olen nainen, vaikka lajitteluhattu väittääkin toisin. Olen tosin kuullut juoruja, että se tekee töitään ainaisessa humalassa.
Olen [b]syntynyt[/b] 23.3.2005, olen 12 vuotta. Vihaan ikääni. Voisin mielelläni olla vanhempikin.
[b]Asun[/b] Pariisissa. En kuulu sinne. Hirveä paikka.
Olen [b]puoliverinen[/b]. Molemmat vanhemmistani ovat taikaväkeä, mutta he ovat jästisyntyisiä.
En osaa määrittää [b]seksuaalista suuntautumistani[/b]… Ainakin minulla on ollut sekä tyttö- että poikapuolisia ihastuksia.

[size=150][u]Ulkonäkö:[/u]
[/size]Saatat nauraa räikeänväriselle villapaidalleni ja sen kanssa väriltään riiteleville pehmeille housuilleni. Tai sitten naurat saparoille tai palmikoille punotuille punaisille hiuksilleni, pisamilleni ja vaalealle iholleni. Tai saatat pilkata tukevuuttani. En nimittäin ole minkään sortin keijukainen. Tai pilkkaat kirkuvaa nauruani tai muuten kovaa ääntäni. Mutta arvaa mitä? Minua ei kiinnosta, miltä näytän sinun silmissäsi, mutta teen kaikkeni, että saat tuntea koston omassa nahassasi. En nimittäin anna sinun satuttaa minun jälkeeni enää ketään noitaa, velhoa tai jästiä sanoillasi. Pidä siis varasi, minua ei kannata ilkkua.

En tiedä tarkkaa pituuttani, mutta olen ikäisekseni ihan tavallisen pituinen. Painoa minulla on geenieni ansiosta jonkin verran. Ainakin olen siitä saanut kuulla paljon lyhyen koulu-urani aikana. Ryhtini ei ole mikään ihanteellisin, mutta menettelee.

Minulla on ilmeikkäät silmät, jotka ovat väriltään vaaleanharmaat. Ripseni ovat pienet ja vaaleat. Siitäkin olen kuullut. Kulmakarvat ovat jääneet iskäni loitsun jäljiltä tummanruskeiksi, joista löytyy hippunen punaisen sävyä. Se on mielestäni ihan kiva epätasapaino kasvoissani, koska kulmakarvoilla kasvot saa vielä aavistuksen ilmeikkäämmiksi. Tykkään myös kurtistaa kulmiani usein. Huuleni oat muodokkaat ja pidän erityisesti voimakkaasta amorinkaarestani. Nenäni on pieni ja pisamainen. Muuten kasvoni ovat muodoltaan pyöreät. Punastun usein kaikenlaisissa tilanteissa; vihaisena, nolostuneena, jonkun ihailemani ihmisen edessä, kiihdyksissä, keskittyneenä ja katuvana.

[size=150][u]Luonne:[/u]
[/size][i]”MUTTA MINUN MIELESTÄNI…”
[/i]Minulla on erittäin kova ja raikuva ääni, olen huomannut sen itsekin. Desibelitasot kohoavatkin helposti, sillä kivahtelen usein, kun joku kehtaa olla kanssani eri mieltä. Haastan väittelyä jatkuvasti kaikkien kanssa asioista, joista minulla on mielipide. Ja minulla on mielipide aikalailla kaikesta. Siksi ystäväpiirini on suppea, lähes olematon. Parhaimpia ystäviäni ovatkin pupuni Sam, nalleni Kid, Tiersen-niminen pehmoauto ja rasiallinen höpöttäviä luumuja. He seuraavat kukkakuvioisessa repussani kaikkialle.

Minua kiusataan kai, mutten oikeastaan välitä siitä. Tosin erittäin väsyneenä tai monesti lyötynä saatan olla helpompi saalis. Olen ottanut tavakseni kulkea omaa polkuani niin pitkälle kun sitä riittää, ja kun este tulee eteen, nostan leukani pystyyn ja pusken siitä läpi. En ole luovuttaja, en missään tilanteessa. Minut saatetaan nähdä ilkeänä ja töykeänä ihmisenä sen takia, että olen niin huonosti sopeutumiskykyinen. Kompromissi on minulle jo sananakin vieras.

Harvoja asioita oikeasti pelkään. Salamanterit ovat ehkä yksi pahimmista peloistani. Tuli yleensäkin saa minut säpsähtämään ainakin, jos se annetaan levitä vapaana ja tuhoavana. Pikkujutuista pusken läpi, vaikka vähän jännittäisikin. En ole heikko.

[u][size=150]Jyrkimmät mielipiteet:
[/size][/u][u]HÖPÖTTÄJÄLUUMUJEN TEHOTUOTANTO[/u] ja niiden sekoittaminen vanukkaisiin ja muihin ruokiin luumujen ohella on väärin! Ne voivat toimia ystävinä yksinäisille ihmisille! Muutenkin niillä on sielu, tai ainakin jokin, joka saa aikaiseksi puhekyvyn. Et kai sinä kaveriasikaan heittäisi pataan, vaikka hän puhuisi vähän tyhmiä? Niiden tuotantoa voisi myös vähentää, jotta niiden arvo nousisi tavallisia luumuja korkeammalle, eikä niitä enää käytettäisi väärin

[u]KIUSAAMINEN[/u] on erityisen väärin. Kaikkien kuuluu saada elää ja olla omanlaisiaan yksilöitä. Erilaisuus ei ole pahe vaan hyve ja jokaista ihmistä ja olentoa kuuluu kunnioittaa. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta sitä ei tarvitse näyttää tai kuuluttaa ympäriinsä. Miettikää, jos sama tapahtuisi omalle kohdalle. Miettikää, mikä on moraalisesti oikein. Kiusaaminen? Ei. Kasvakaa aikuisiksi.

[u]PURSKEVERO[/u] tai selkeämmin sanottuna: Purskeen sarven arvokkuus ja ylipäätään myynti. Purskeen sarvi on erityisen vaarallinen taikaesine. Se on räjähtämisherkkä ja räjähtäessään saattaa tuhota kokonaisen omakotitalon. Jos purskeen sarvia ei edes myytäisi tai jos niiden arvoa saisi laskettua, tapahtuisi vähemmän vahinkoja.

[u]LENTÄVÄT NAURIIT[/u] ansaitsevat luonnonmukaisen kasvatuksen. Niitä kasvatetaan nykyään plantaaseilla epäeettisesti ja ne kokevat kurjan kohtalon joutuessaan liemiin ainesosiksi. Se, että niillä ei ole sisäelimiä ei tarkoita sitä, etteikö niitä voisi jo melkein laskea olennoiksi!

[u]TEDDY-KARHUJEN KORKEA[/u] HINTA on suorastaan riistoa! Ystävien pitäisi olla ilmaisia, tai ainakin vähällä ostettavia. Miettikää nyt jotain pikkutyttöä, joka ei saa keltään halausta ja näkee teddyn kaupassa. Se näyttäytyy hänelle lempeänä ystävänä, mutta maksaa monia kaljuunoita!

[u][size=150]Perhe:[/size][/u]
Minun pieni perheeni asuu Pariisissa Rue Du Retraitilla pienessä muutaman huoneen asunnossa. Se on ihan viihtyisä, mutta inhoan Pariisia muuten. Niin paljon autoja ja ihmisiä, niin paljon ääniä ja vipinää. Ei luontoa. Se on sääli. Aionkin isona muuttaa Myanmariin tätini luokse. Siellä on upeita temppeleitä ja luontoa. Ja mikä parasta, höpöttäjäluumuja luonnonmukaisesti kasvatettuina!

Äitini on paras äiti maailmassa. Hän on lempeä ja osaa rauhoittaa. Hän ei ikinä korota ääntään tai kohtele muita huonosti. Äiti on kuin enkeli, hänen nimensäkin on Angela. Äiti rakastaa kaikkia ja kaikkea. Vaikka isä välillä on töykeä hänelle, äiti silti vain hymyilee ja kertoo isälle, kuinka rakas ja tärkeä hän on. Isäkin leppyy ja rauhoittuu, kun äiti on lähellä. Äiti on aina rauhallinen. Hän on ehdottomasti paras ystäväni, tukenut minua aina oli tilanne mikä tahansa. Hän kannustaa minua olemaan oma uniikki itseni ja ilahtuu aina, kun kerron hänelle lentävistä nauriista ja muista sellaisista. Hän solmii minulle kengännauhat, kun saan ne vahingossa umpisolmuun ja kantaa minut sänkyyn, kun nukahdan pöydän ääreen. Jokainen tarvitsisi sellaisen äitin kuin minun äitini.

Isä, jonka nimi on Bablo, on kova tekemään tieteellisiä kokeita. Kuten liemiä, jotka muuttavat kulmakarvat tummemmiksi. Hän on aika äkkipikainen mies ja kantaa kaunaa pitkään. Siksi minun nimeni on Teb, espanjalainen pojan nimi. Isä on katkera siitä, että hänestä piti tulla Pablo, mutta hänen vanhempansa eivät tajunneet kirjoittaa sitä P:llä. Äidille minun nimeni oli okei, hänen mielestään se oli ihana ja persoonallinen. Isä rakastaa meitä, mutta ei osaa näyttää sitä kovinkaan hyvin. Joskus äiti tulee sohvalle nukkumaan, kun isän koe on mennyt pieleen ja hänen tarvitsee olla yksin. Ei hän silti ole paha, oman tiensä kulkija vain. Eikä hän ikinä satuttaisi meitä tahallaan. Äiti sanoo, että isä on aina ollut vähän erakko. Hän tarvitsee omaan tilaansa. Rakastan isää hurjasti, vaikkei hän aina ymmärräkään minua ja äitiä.

[u][size=150]Menneisyys:[/size][/u]
Minun menneisyyteni on aika tylsä ja tyhjä. Siinnä ei ole mitään eriskummallista tai pysäyttävää. Olen asunut kotona, käynyt huvipuistoissa, leikkinyt äidin kanssa, seikkaillut ympäri Pariisia, matkustellut, kerännyt omaa identiteettiäni, joka sitten löytyi tätini luota Myanmarista, kun löysin höpöttäjäluumut.
Synnyin 23.3.2005 ja olen asunut koko ikäni Pariisissa samassa asunnossa kuin nykyäänkin. En käynyt jästikoulua, sillä äidin mielestä siihen ei ollut tarvetta. 3-vuotiaana sain ensimmäisen pehmoleluni, Sam-pupun, joka on muodostunut minulle tärkeimmäksi ystäväksi äidin jälkeen. En ennen koulun alkua hirveästi tavannut muita ikäisiäni. Äidillä oli tuttavaperhe, jonka lapset olivat hieman vanhempia kuin minä ja heillä kävin muutaman kerran. Mutta kun he alkoivat kiusata minua, en lähtenyt enää äidin mukaan. Sen sijaan autoin isää hänen kokeissaan. Äiti ei olisi pitänyt siitä, että join kaiken maailman liemiä, joita isä kehitteli huoneessaan, mutta minusta oli kivaa olla avuksi. Lopulta, kun kulmakarvani jäivät pysyvästi ruskeiksi, äiti kielsi minua auttamasta isää ettei mitään pahempaa tapahtuisi.

Kerran kävimme äidin kanssa Tivolissa. Sain ostaa hattaraa ja popcornia ja käydä niin monessa laitteessa kun halusin. Hän osti minulle kolme eriväristä ilmapalloa, punaisen, keltaisen ja oranssin, ja sain osallistua tikanheittokilpailuun, vaikka se maksoikin ylimääräistä. En voittanut vihreää dinosauruspehmolelua, joka olisi ollut palkintona, mutta äiti halasi minua ja osti viereisestä kaupasta palkinnoksi pehmoauton, jonka nimeksi tuli Tiersen. Kysyin silloin, miksi sain palkinnon, vaikken osunutkaan tarpeeksi hyvin maalitauluun. Siihen äiti vastasi: ”Sinä olet arvokas ja uniikki sinä. Se on saavutus, jota on syytä juhlia ja josta on oikeutettua saada palkinto!” Sitten me ostimme mangojäätelöt ja lähdimme kotiin.

11-vuotiaana aloitin Châteaun, jossa sielläkin jouduin kiusaamisen kohteeksi uudelleen ja uudelleen. Ette kuitenkaan saa minua rikki! Muuten kouluvuoteni meni oikein mainiosta, jos todistusta ei katsota. Äiti oli kuitenkin ihana, hän suukotti minua otsalle ja kehui, miten hyvin pärjäsin yrttitiedossa.