Ei, ei, ei! Voi ei! Miten kamalan hienosti kirje tulikaan oikeaan osoitteeseen eikä hetkeäkään liian aikaisin. Tyyppi tosiaan tuntui olevan ennustaja. Tomaattimaisuudelle ei voitu mitään, sillä kirjeen sisältö oli selvästi lähettäjänsä näköinen ellei jopa kamalampi ja surkeampi. Silti se otti mieleen, poskiin ja sydämeen. Mitä tästä piti nyt tuumata? Vielä oli aikaa olla allekirjoittamatta sopimusta, mutta jo ennakkotehtävän kaltaiseksi asiaksi luokiteltu kysymysten keksintä oli ollut sellainen asia niin kuin oltaisiin jo koko sopimus tehty ja allekirjoitettu. Selvää oli, ettei tähän kirjeeseen vastattaisi. Pitäisi lukita se enemmänkin pois ellei jopa polttaa. Polttamisen huonopuoli oli se, että joku voisi huomata jämät ja yrittää niiden pohjalta rekonstruoida se alkuperäinen kirje alkuperäisen sisällön keran. Tyypin tuntien tässä kirjeessäkin oli jo joku loitsu. Ihan varmasti se nyt tiesi, että olin avannut sen! Parempi vain tuhota se, mutta miten. En tiedä. Ehkä lukitsen nyt vain tähän laatikkooni, alimpaan lokerikkoon, ja vannon pyhästi etten kuuna päivänä avaisi sitä enää. Ehkä.